Kun uskovien kanssa
väittelee, he jokseenkin väistämättä syyttävät tieteellisesti asennoituvaa
tieteisuskoiseksi vihjaten, että ei sinulla ole meitä kummempia perusteita
väitteillesi. Joten yritin selvittää itselleni, mitä ihmettä tällä
tieteisuskolla tarkoitetaan. Hankin Mikael Stenmarkin kirjan Tiedeusko ja
todellisuuden rajat, jossa asiaa on selitelty. Se osoittautui silti melko hämäräksi
käsitteeksi enkä lopulta ole ihan varma, onko moisia tiedeuskovia, siis näitä lähes
rikollisia, edes olemassa. Ainoa tunnettu tiedemies, joka näyttäisi jotenkin
kaikki kriteerit täyttävän, on Richard Dawkins.
Filosofit ovat esittäneet tiedeuskolle erilaisia
määritelmiä. Esitän tässä Rik Peelsin jaottelun:
1)
Tieto-opillinen tiedeusko, jonka mukaan vain
luonnontiede ja sen menetelmiä seuraavat muut tieteet voivat tarjota tietoa tai
perusteita järkeville uskomuksille.
2)
Ontologinen tiedeusko, jonka mukaan ei ole
olemassa muita kuin tieteelliselle tutkimuksella avoimia asioita.
3)
Moraalinen tiedeusko, jonka mukaan tiede tarjoaa
arkijärkeä, filosofiaa ja uskontoja paremman perustan moraalille.
4) Eksistentiaalinen tiedeusko, jonka mukaan tiede korvaa perinteiset pelastuskertomukset ja tarjoaa paremman perustan niiden saavuttamiselle.
Kaksi ensimmäistä väitettä saavat epäilemättä kannatusta
tieteen harjoittajien joukossa. Moraalinen ja eksistentiaalinen usko eivät ehkä
niinkään. Eksistentiaalisen suhteen yleisin asenne lienee se, että
pelastuskertomusten tarpeellisuus ainakin kristinuskon synneistä pelastumisen
ja taivaaseen pääsyn versiona kiistetään tai katsotaan mahdottomaksi. Tosin posthumanismin
kaltaisissa lähes tieteellisinä pidettävissä liikkeissä tarjotaan versiota, jossa ikuinen elämä on tarjolla tekniikan keinoin. Yksi vaihtoehto on
se, missä aivojen sisältö siirretään mahtaviin kompuuttereihin ja pelastutaan
kuolemalta sitä kautta. Tai että turmeltuvat elimet korvataan tarpeen mukaan koneversioilla.
Joten ikuinen elämä tässä muistuttaisi vanhan vitsin mallia, jossa isäntä väitti kirveensä
olevan ikivanha. Siihen oli vain laitettu uusi varsi joka viides vuosi ja uusi
terä joka seitsemäs vuosi.
Yksi tiedeuskosta syytettyjen penkille istutetuista on
edesmennyt Stephen Hawking. Hänet täytyy tuomita heikkouskoiseksi, jopa lähes
kerettiläiseksi, ainakin sen perusteella, mitä hän sanoo kirjassa Maailmankaikkeus
pähkinänkuoressa (s.31): ”Olen itse positivisti, enkä tämän ajattelun pohjalta
osaa sanoa, mitä aika todella on. Voimme vain tähänastisten tietojemme
perusteella laatia ajalle varsin hyvän matemaattisen mallin ja laskea siitä
erilaisia ennusteita. ” Liekö tämä tuota ontologista tiedeuskoa aidoimmillaan?
Evoluutioteoria on ollut uskontojen suhteen varsinainen
hirvitys. Richard Dawkins on väittänyt, että sen synnyttyä ateismi tuli lopulta
älyllisesti mahdolliseksi. Luomiskertomus menetti asemansa ihmisen synnyn ja
kehityksen ainoana selitysversiona. Ja kun alkuun oli päästy, tutkijat alkoivat
etsiä moraalille ja etiikalle darwinistisia selityksiä. Näin kahden viimeisen kohdan sisältämille väitteille alettiin kehittää luonnontieteellisiä perusteita. Edward O. Wilson kehitti
sosiobiologian ja totesi, että ”yhteiskuntatieteet ja humanistiset tieteet ovat
viimeisiä biologian osa-alueita, joita ei ole vielä liitetty moderniin
synteesiin. ” Tätä voi toki kutsua jo tieteisuskoksi aidoimmillaan.
Moraalin kehitystä on yritetty selittää mm. itsekkään geenin
avulla. Jonkinlaisia tuloksia on saatu, mutta mitään lopullista ja vakuuttavaa teoriaa
ei liene pystytty luomaan. Joten piispat voivat edelleen väittää, että tieteet
eivät voi sanoa mitään moraalista ja arvoista. Kaipa hekin myöntävät, että ne
pystyvät kertomaan, miten moraali on aikojen saatossa kehittynyt. Mutta
edelleen on järkevää väittää, että tieteen keinoin ei voi sanoa, onko joku moraalinen väite oikea
vai väärä. Jos sanotaan, että tuolla tiedolla ei ole oleellista merkitystä
käytännössä, sitä ei uskota. Joten kun Dawkins toteaa, että ei ole mitään syytä
uskoa jonkun teologin pystyvän kertomaan, onko joku moraaliväite oikea tai
väärä sen paremmin kuin jonkun tiedemiehenkään, taidamme olla niin pitkällä
kuin on mahdollista yleensä päästä.
Toinen tieteeltä erossa pysymisen tapa vetoaa asioihin, joiden mielekkyys on
kyseenalainen. Stenmark sanoo s. 201, että oma olemassaolomme on suurin
mysteeri ja sitä tiede ei pysty ratkaisemaan. Uskonto pystyy? vetoamalla
Jumalaan. He pysähtyvät tähän eivätkä mieti, miten suuri mysteeri olisi Jumalan
olemassaolo. Juhlapuheissa toki julistetaan, että on se mysteeri. Sitäkään tiede ei pysty ratkaisemaan. Tai pystyy, mutta vastapuoli
ei hyväksy vastausta ”jumalaa ei ole ” oikeaksi.
Väittely tämän tyyppisistä asioista taitaa olla toivotonta
siinä mielessä, että yksimielisyyttä on mahdoton saavuttaa.
