tiistai 15. joulukuuta 2020

Tieteisuskosta

 

 Kun uskovien kanssa väittelee, he jokseenkin väistämättä syyttävät tieteellisesti asennoituvaa tieteisuskoiseksi vihjaten, että ei sinulla ole meitä kummempia perusteita väitteillesi. Joten yritin selvittää itselleni, mitä ihmettä tällä tieteisuskolla tarkoitetaan. Hankin Mikael Stenmarkin kirjan Tiedeusko ja todellisuuden rajat, jossa asiaa on selitelty. Se osoittautui silti melko hämäräksi käsitteeksi enkä lopulta ole ihan varma, onko moisia tiedeuskovia, siis näitä lähes rikollisia, edes olemassa. Ainoa tunnettu tiedemies, joka näyttäisi jotenkin kaikki kriteerit täyttävän, on Richard Dawkins.

Filosofit ovat esittäneet tiedeuskolle erilaisia määritelmiä. Esitän tässä Rik Peelsin jaottelun:

1)      Tieto-opillinen tiedeusko, jonka mukaan vain luonnontiede ja sen menetelmiä seuraavat muut tieteet voivat tarjota tietoa tai perusteita järkeville uskomuksille.

2)      Ontologinen tiedeusko, jonka mukaan ei ole olemassa muita kuin tieteelliselle tutkimuksella avoimia asioita.

3)      Moraalinen tiedeusko, jonka mukaan tiede tarjoaa arkijärkeä, filosofiaa ja uskontoja paremman perustan moraalille.

4)      Eksistentiaalinen tiedeusko, jonka mukaan tiede korvaa perinteiset pelastuskertomukset ja tarjoaa paremman perustan niiden saavuttamiselle.  

Kaksi ensimmäistä väitettä saavat epäilemättä kannatusta tieteen harjoittajien joukossa. Moraalinen ja eksistentiaalinen usko eivät ehkä niinkään. Eksistentiaalisen suhteen yleisin asenne lienee se, että pelastuskertomusten tarpeellisuus ainakin kristinuskon synneistä pelastumisen ja taivaaseen pääsyn versiona kiistetään tai katsotaan mahdottomaksi. Tosin posthumanismin kaltaisissa lähes tieteellisinä pidettävissä liikkeissä tarjotaan versiota, jossa ikuinen elämä on tarjolla tekniikan keinoin. Yksi vaihtoehto on se, missä aivojen sisältö siirretään mahtaviin kompuuttereihin ja pelastutaan kuolemalta sitä kautta. Tai että turmeltuvat elimet korvataan tarpeen mukaan koneversioilla. Joten ikuinen elämä tässä muistuttaisi vanhan vitsin mallia, jossa isäntä väitti kirveensä olevan ikivanha. Siihen oli vain laitettu uusi varsi joka viides vuosi ja uusi terä joka seitsemäs vuosi.

Yksi tiedeuskosta syytettyjen penkille istutetuista on edesmennyt Stephen Hawking. Hänet täytyy tuomita heikkouskoiseksi, jopa lähes kerettiläiseksi, ainakin sen perusteella, mitä hän sanoo kirjassa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa (s.31): ”Olen itse positivisti, enkä tämän ajattelun pohjalta osaa sanoa, mitä aika todella on. Voimme vain tähänastisten tietojemme perusteella laatia ajalle varsin hyvän matemaattisen mallin ja laskea siitä erilaisia ennusteita. ” Liekö tämä tuota ontologista tiedeuskoa aidoimmillaan?

Evoluutioteoria on ollut uskontojen suhteen varsinainen hirvitys. Richard Dawkins on väittänyt, että sen synnyttyä ateismi tuli lopulta älyllisesti mahdolliseksi. Luomiskertomus menetti asemansa ihmisen synnyn ja kehityksen ainoana selitysversiona. Ja kun alkuun oli päästy, tutkijat alkoivat etsiä moraalille ja etiikalle darwinistisia selityksiä. Näin kahden viimeisen kohdan sisältämille väitteille alettiin kehittää luonnontieteellisiä perusteita. Edward O. Wilson kehitti sosiobiologian ja totesi, että ”yhteiskuntatieteet ja humanistiset tieteet ovat viimeisiä biologian osa-alueita, joita ei ole vielä liitetty moderniin synteesiin. ” Tätä voi toki kutsua jo tieteisuskoksi aidoimmillaan.

Moraalin kehitystä on yritetty selittää mm. itsekkään geenin avulla. Jonkinlaisia tuloksia on saatu, mutta mitään lopullista ja vakuuttavaa teoriaa ei liene pystytty luomaan. Joten piispat voivat edelleen väittää, että tieteet eivät voi sanoa mitään moraalista ja arvoista. Kaipa hekin myöntävät, että ne pystyvät kertomaan, miten moraali on aikojen saatossa kehittynyt. Mutta edelleen on järkevää väittää, että tieteen keinoin  ei voi sanoa, onko joku moraalinen väite oikea vai väärä. Jos sanotaan, että tuolla tiedolla ei ole oleellista merkitystä käytännössä, sitä ei uskota. Joten kun Dawkins toteaa, että ei ole mitään syytä uskoa jonkun teologin pystyvän kertomaan, onko joku moraaliväite oikea tai väärä sen paremmin kuin jonkun tiedemiehenkään, taidamme olla niin pitkällä kuin on mahdollista yleensä päästä.

Toinen tieteeltä erossa pysymisen tapa vetoaa asioihin, joiden mielekkyys on kyseenalainen. Stenmark sanoo s. 201, että oma olemassaolomme on suurin mysteeri ja sitä tiede ei pysty ratkaisemaan. Uskonto pystyy? vetoamalla Jumalaan. He pysähtyvät tähän eivätkä mieti, miten suuri mysteeri olisi Jumalan olemassaolo. Juhlapuheissa toki julistetaan, että on se mysteeri. Sitäkään tiede ei pysty ratkaisemaan. Tai pystyy, mutta vastapuoli ei hyväksy vastausta ”jumalaa ei ole ” oikeaksi. 

Väittely tämän tyyppisistä asioista taitaa olla toivotonta siinä mielessä, että yksimielisyyttä on mahdoton saavuttaa.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti