Erilaisia realisteja

 

Sellaisen maailmankuvan luominen nykytieteen tuloksien perustalta, jonka tieteistä mitään tietämätön maallikko ymmärtää, on kutakuinkin mahdoton tehtävä. Se on toki sitä, vaikka osaisi nykyajan luonnontieteet perin pohjin.

Realistit uskovat, että maailman asiat ovat todella olemassa. Sitten filosofit alkavat pohtia, ovatko kvarkit ja elektronit todella olemassa. Tai missä mielessä ne sitä ovat. Kaikki fyysikot eivät edes viitsi miettiä moisia joutavanpäiväisyyksiä. Esimerkiksi Stephen Hawking sanoi olevansa positivisti. Hän tarkoitti sillä, että jos joku matemaattinen malli antoi havaintoja vastaavan kuvan maailmankaikkeudesta, sen käyttämien teoreettisten entiteettien olemassaoloilla ei ole väliä.

Carlo Rovelli esittää kirjassaan ”Todelllisuus ei ole miltä se näyttää” oheisen kuvan mukaisen koosteen maailmankuvan muutoksista Newtonin käsityksistä 1600-luvun lopusta nykyaikaan. Hän kannattaa kvanttigravitaatiota teoriana, joka yhdistää kvanttiteorian ja suhteellisuusteorian. Kaikki eivät sitä kannata, joten he muuttaisivat viimeisen vaiheen joksikin muuksi. Kukaan ei pysty sanomaan varmasti, mikä olisi se oikea jokin muu.

Tieteen tekijät ovat yleensä jonkin lajin realisteja. He uskovat, että maailma on olemassa ja se on aineellista laatua. Ajatusta voi sitten pohtia loputtomiin. Fysiikka keksii kaikenmoisia otuksia, jotka ovat niin pieniä, että niitä ei voi mitenkään nähdä edes mittalaitteilla. Todisteita saadaan epäsuorilla havainnoilla, joiden tulkinta riippuu jostain teoriasta. Jos teoria ei olekaan oikea, niin mitä sitten?

Seuraavassa esitän katkelmallisen katsauksen realismin eri muotoihin. Ne olen poiminut Vuosisatamme filosofia-kirjassa olevasta Uskali Mäen kirjoituksesta Tieteellinen realismi ja marxismi.

Arkirealisti ajattelee, että havaintomaailma on olemassa ja luonnollinen kieli kuvaa sitä oikein. Maailma koostuu objekteista, joilla on ulottuvuus sekä tilassa että ajassa.

Tieteen teoriat kertovat kvarkkien tapaisista hiukkasista, joita ei normaalin elämän puitteissa koskaan näe eikä kuule. Ne jopa väittävät, että esimerkiksi elektronia ei oikeastaan ole olemassa muuten kuin vuorovaikutuksessa toisen hiukkasen kanssa. Joten tarvitaan tieteellistä realismia.

Tieteellinen realismi luottaa siihen, että tieteen teoria todella kuvaa todellisuutta eikä ole pelkkä laskentaväline. Joten jos se väittää, että elektroni on aidosti olemassa, niin sitten se on. Hawking ei tainnut olla tieteellinen realisti.

Viisaat filosofit jakavat tarkastelun ontologiseen puoleen ja semanttiseen puoleen. Ne tarkoittavat kysymystä olemassaolosta ja kysymystä teorioitten suhteesta olemassaoloon. Niukka versio uskoo, että merkittävä osa teorioista ovat tosia kuvauksia maailmasta. Vähän niukempi väittää, että jos eivät vielä ole niin ainakin ne ajan myötä lähestyvät totuutta.

Jotkut tieteen filosofit väittävät, että tavallisen pulliaisen käsitykset on kerta kaikkiaan hylättävä ja todettava, että vain parhaissa tieteen teorioissa esitetty ei-havaittava maailma on se, jolle todellinen aito ja kiistämätön olemassaolo on suotava. Atomeista koostuva esine ei oikeastaan ole olemassa, vaan sitä ovat sen atomit. Tosin nykyteorioita uskoen niitäkään ei oikeastaan ole, vaan sitä ovat nämä kovariantit kvanttikentät.

Tuota ei voi enää kutsua terveen järjen tuotokseksi. Siitä seuraa myös, että ajatuksia, aistimuksia eikä tunteita ole oikeastaan olemassa.

Sitten voi edelleen leikkiä sanoilla, ja kertoa, että koska arkiset objektit ovat tieteellisten teorioitten objektien kokoelmia, niin tieteelliset atomien tapaiset ovat perustavammin olemassa, siis vähän aidompia olemassaolioita. Tai että koska tieteelliset objektit vaikuttavat kausaalisesti arkisiin objekteihin, niin ne ovat ainakin tärkeämpiä olemassaolevia.

Jatketaan loputonta hienostelua. Entiteetti on olemassa teoriarelatiivisesti, jos se jonkin teorian luomus. Se on olemassa teoriatranskentisti, jos olemassaolo ei riipu mistään teoriasta. Lopulta päädymme tulokseen, että teorian totuutta ei kannata ottaa puheeksi. On mahdollista esittää useita oikeita kuvauksia samasta kohteesta.

 Joten ymmärrämme nyt hyvin Hawkingin kannan.

 

Sielu tietokoneohjelmana

Sielun aineettomuus ja itsenäinen olemassaolo ovat olleet pohdinnan kohteina ikuisuuksia. Sen olemassaolostakaan ei olla täysin varmoja. Se riippunee siitä, miten se määritellään.

Tuomas Akvinolainen on katolisen kirkon enkelitohtori, joten hänen käsityksillään asiasta lienee edelleen painavuutta uskonnollisissa piireissä. 1200-luvulla kirjoitetussa kirjassa Summa Theologiae hän käsitteli teologisia kysymyksiä oman aikansa tietämyksen valossa.

Nykyihmiselle kirjan ymmärtäminen tuottaa melkoisia vaikeuksia. Ainakin Aristoteleen ja Augustinuksen opit pitäisi ymmärtää ensin. Akvinolainen käsittelee sielua 75. kysymyksenään. Hän aloittaa kysymällä, onko sielu kappale. Kuulostaa aika oudolta. Kyseessä on tuona aikana jo 1500 vuoden ikäisistä Aristoteleen filosofisista opeista ja vain niiden valossa siinä on jotain järkeä. Joten jos ensin käyttää muutaman vuoden opiskelemalla sinnikkäästi antiikin filosofin kirjoja, jotka ensi lukemalta ovat suurin piirtein mahdottomia ymmärtää, niin siitä vain ymmärtämään. Akvinolaisen ajatuksenjuoksut ovat toki huomattavasti selkeämpiä kuin Aristoteleen. 

Akvinolainen käyttää menetelmää, jossa hän ensin esittää väitteen ja toteaa sen näyttävän todelta. Sitten hän esittää puoltavat väitteet. Tämän jälkeen hän heittää vastaansanomattoman joltain kirkonmieheltä tai filosofilta lainatun vastaväitteen. Kirkonmiesten silmissä tämä ainakin Akvinolaisen aikaan riitti tekemään kiellosta faktan, mutta toki filosofin oli pakko esittää omat perustelunsa. Myöhemmät teologit ovat sitten seuraavat vuosisadat käyttäneet niitä totuuden ehdottomina kriteereinä.

Akvinolainen kieltää esimerkiksi väitteet, joiden mukaan ihmissielu ei olisi itsenäisesti olemassa oleva asia, sielu on ihminen, sielu on tehty hengellisestä tai ruumiillisesta aineesta, ihmissielu on häviävä ja sielu ja enkeli ovat samaa lajia.

Frank Tipler on outo olio siinä mielessä, että hän on huipputiedemies ja samalla uskovainen. On uskomatonta, että sellaisiakin on olemassa. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa fysiikan ja uskonnon yhteyksistä ja väittää, että jos ottaa fysiikan tulokset vakavasti, niin on väistämättä otettava vakavasti myös kristinuskon dogmit. En tiedä riittävästi ylimmän tason fysiikasta, joten lainaan Kari Enqvistiä, joka totesi kirjasta The Physics of Immortality, että  ”Tiplerin päätelmät ovat epäilyttävämpiä kuin helleviikoksi kesämökin pöydälle unohtunut lahna. ”

Tipler määrittelee elämän, sielun ja persoonan ”computer definition”-mielessä. Siis tietokonetermein. Hän vertaa määritelmiään koko ajan vanhoihin kristinuskon käyttämiin vastineisiin ja vakuuttaa, että esimerkiksi Aristoteleen ja Akvinolaisen määritelmät ovat periaatteessa samoja.

Tipler määrittelee elämän ”luonnonvalinnan säilyttämäksi informaatioksi.” Kristityn mieleen tulee tästä ehkä tuo haisukala, mutta kukaan ei ole pystynyt määrittelemään elämää tuon paremmin. Tosin tästä seuraa, että jos ajatellaan ihmisen kehittämät autotkin luonnonvalinnan tuotteiksi määritelmää vähän venyttämällä, niin autotkin ovat eläviä. Tipler jatkaa kertomalla, että kuunteleminen, nauttiminen, ihailu ja rakkaus ovat informaation käsittelyä fysikaalisella tasolla.  Hän väittää, että Akvinolaisen mielestä sielu tarvitsee ruumiin ajatellakseen ja tunteakseen samoin kuin tietokoneohjelma tarvitsee tietokoneen toimiakseen. Minun nenässäni tämä väite hieman haiskahtaa, koska enkelitohtorin mielestä sielu on itsenäinen ja jää eloon kuoleman jälkeen. Tunteeton sielu taivaassa?

Mutta johtopäätös on väistämätön: ihmisen sielu on aivoiksi kutsutussa märässä tietokoneessa pyörivä ohjelma. Kun fyysinen tietokone tuhoutuu, ohjelma voi silti jäädä eloon. Tietokoneohjelma on aineeton, joten sitä on sielukin. Tosin ohjelma vaatii tietämyksemme mukaan aineellisen säilytyksen.

 Siis lähes aineeton sielu tällä pienellä varauksella? Kuolemattomuus seuraa siitä, että ainahan sielun voi tallentaa. Tulevaisuudessa kuljetamme mukanamme isäpappoja ja äitimuoreja taskussamme olevilla muistikorteilla ja laitamme kaipauksen yllättäessä ne puhelimen sieluappsin ajattaviksi. Lähemmäs taivasta pääsemme  tallentamalla ne pilvipalvelimille.  Siis ikuinen elämä, ainakin melkein?

Huom. Tiplerin versio kuolemattomuudesta on huomattavasti korkeatieteellisempi.  Fysiikan tietämykseni ei riitä arvioimaan sen haisuastetta. Kirja Summa Theologiae on  saatavana suomeksi.  Tiplerin kirjoja The Physics of Immortality (Kuolemattomuuden fysiikka) ja The Physics of Christianity (Kristinuskon fysiikka) ei ole suomennettu.