Ihmisten arvoista ja ihmisarvosta

Kun poliitikot haluavat olla hurskaita, he kertovat, miten ihmisarvo on loukkaamaton. Puheista saa sen käsityksen, että heidän mielestään kyseessä on jokin täysin varma juttu. Suorastaan taivaassa kiteytetty fakta.

Maailman menosta lukeminen antaa täysin toisenlaisen vaikutelman. Ihmiset kohtelevat kanssaihmisiään jatkuvasti täysin arvottomina olioina. Heillä on hyötyarvoa, jos heistä pystyy jotenkin rahaa tai nautintoa ulosmittaamaan.  Taivaallisesta ihmiarvosta ei näy jälkeäkään. Puhumattakaan mistään loukkaamattomasta sellaisesta.

Jos väittää, että arvot ovat suhteellisia, syyllistyy mielipiderikokseen. Sanotaan, että hei, sinun mielestäsi siis terroristin käsitykset ovat yhtä hyviä kuin paavin ilmaisemat. Tässäkin suhteellisuudella on eri asteita. Uskovat  väittävät, että  Jumalan sana on täysin suhteetonta. Jos ei usko Jumalaan tai siihen, että Hänen tahtonsa voisi mitenkään tietää, voi perustella etiikkansa evoluution ohjaamalla kehityksellä ja saada siitä vähemmän suhteellista. En ole toistaiseksi osunut selitykseen, joka kumoaa täysin sen, että arvot ovat ihmisten omaa tekoa. Ne ovat kulttuureista riippuvia eivätkä ikinä absoluuttisia.

Ihmisarvon täytyy siis senkin perustua jotenkin ihmisten pitämyksiin. Jos usko jumaliin on kadonnut, ihmisarvoa ei voi perustella enää sillä, että se on jumalista peräisin. Uskontojen hallitessa mielipiteitä ajateltiin, että tuo peruste oli absoluuttinen fakta, joka antoi ihmisarvolle ylimaallisen perusteen.

 Nykyisin ihmiset kertovat halutessaan kuulostaa todellisilta hyviksiltä olevansa humanisteja. Humanismi-sanalla on useita merkityksiä asiayhteydestä riippuen. Harari käyttää ( kirjassaan Sapiens. Ihmisen lyhyt historia) määritelmää, jonka mukaan humanisti uskoo, että ”ihmisellä on ainutlaatuinen ja pyhä luonto, joka eroaa  ratkaisevalla tavalla muiden olentojen ja ilmiöiden luonnoista. Ylin hyvä on ihmiskunnan hyvä.”

Uskontojen voidaan määritellä olevan inhimillisten normien ja arvojen järjestelmiä, jotka perustuvat uskolle yli-inhimilliseen järjestykseen. Siis johonkin, joka ei riipu ihmisten tai kulttuurien mielipiteistä.  Edelleen uskonnot laativat tähän yli-inhimilliseen lähteeseen pohjaavia sitovia normeja ja arvoja.

Liberaali humanisti pitää yksittäisen ihmisen vapautta kaiken perustana. Sosialistinen humanisti asettaa yhteiskunnan edun yksilön etujen edelle. Harari pitää siis humanismia uskontona ja liberaalia versiota suoraan kristinuskon perillisenä. ”Ilman ikuisia sieluja tai luojajumalaa liberaaleille käy pirullisen vaikeaksi selittää, mikä yksittäisissä sapienseissa on niin erityistä.”

Suomessa esimerkiksi Jussi Halla-aho ja Jari Ehrnrooth ( kirjassa Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle) ovat analysoineet ihmisarvoa epäillen sen absoluuttisuutta. Käytännössä useat perussuomalaiset ovat ilmaisseet selvästi, että he eivät katso eriväri-ihoisten olevan samanarvoisia kantasuomalaisten kanssa. Toisaalta ei natsienkaan ihmisarvo ole kaikkien mielestä loukkaamaton. 

Joten käytännössä huolimatta kaikista julistuksista ihmisarvo on abstrakti uskonnollinen käsite, jonka voimassaolo riippuu ihmisyhteisöjen arvoista ja käytännöistä.  

Todellisen todellisuuden tietämisestä

Kirjassaan Neurofilosofia Patricia Churchland toteaa että “Jos aivot vaikuttavat esitettävän luonteeseen, miten me aivoinemme erotamme sen, mikä esityksessämme vastaa maailmaa siitä, mikä on aivojemme osuus? Jos aivojemme organisaatio sanelee kokemuksen yleisen muodon, miten tiedämme todellisesta maailmasta?”

Chris Frith puolestaan (kirjassa Making up the Mind)vakuuttaa, että ” Kaikki mitä tiedämme fysikaalisesta maailmasta, sisältäen sen mitä tiedämme omista kehoistamme tulee aivojemme kautta. ..Aivot eivät yksinkertaisesti kuljeta tietoa meille kuten passiivinen tv-vastaanotin. Aivomme aktiivisesti luovat maailman kuvia. Tiedämme, miten luovia aivomme ovat, koska joskus nämä kuvat maailmasta ovat täysin vääriä….”

Ihmiset pystyvät uskomaan tavallisen arkiajattelunkin näkökannalta katsoen täysiä mahdottomuuksia. Mahdottomuuksien kirjo laajenee loputtomiin, jos otetaan tieteen tulokset mukaan. Sokea voi uskoa näkevänsä ja liikuntakyvytön liikkuvansa. Nämä ovat aivojen vahingoittumisen seurauksia. Mutta kun iso joukko aivokopastaan täysin terveitä (mielen terveydestä ei tiedä) uskoo, että komeetan perässä lentää alieenien alus, jonka mukana pääsee korkeampaan todellisuuteen ihan vain itsemurhan tekemällä, joutuu jo turvautumaan edellisiin lainauksiin ja toteamaan, että siinä aivojen henkinen todellisuus selätti ulkopuolisen todellisen todellisuuden pahan kerran.  

Filosofit analysoivat mielellään, mitä totuus on tai miten saamme totta tietoa maailman menosta. Tähän saakka heidän aivoituksensa ovat perustuneet aivojen ajatteluun ja logiikkaan. Mutta jos otetaan huomioon, että kaikki mitä koemme, onkin aivojen luomien todellisuuden epätäydellisten mallien tulostetta, joudumme nojautumaan myös filosofiassa empiiristen luonnontieteitten tuloksiin. Varsinkin kun aivojen tietoiselle mielelle esittämät kuvat ovat suurimmalta osaltaan tiedostamattomien prosessien tuotosta ilman, että niihin pystyy järkeään soveltamaan.   

Ja nuo ihmisen aivot, miten ne esittävät kaiken tietoiselle mielelle? Miten voi koskaan tietää, mikä kokemus on aivojen luoma (kaikki kokema on?)ja mikä siinä on ulkomaailmasta eli reaalisesta todellisuudesta saatujen aistisignaalien tuotos. Ja miten tästä voi sitten päätellä, mitä todellisuus on? Ei mitenkään, ellei sitten määritellä sekin toisin. Eikö voisi ajatella, että ihmisen aivojen luomakin on todellisuutta, että turha sitä on erottaa ulkopuolisesta todellisuudesta. Tullaanko näin itämaisten uskontojen käsityksiin siitä, että mitään erillistä ei ole, kaikki on yhtä. Taas määrittelyjä? Tai niiden muutoksia?

Jotta ulkopuolisesta todellisuudesta voisi mitään sanoa, pitäisi pystyä erottamaan, mikä tietoisuuden kokemasta on aivojen luomaa ja mikä sitä ihka tosi totta ulkomaailmasta. Voiko sanoa, että siellä on puita ja niissä oravia? Epäilemättä voi. Mutta kun aletaan selittää, millaisia nämä otukset ovat, ollaan kusessa. Tai ainakin filosofisen pulman edessä. Kuuluuko lehtien vihreä väri luontoon vai vain ihmisen sisäiseen kokemukseen. Jos sen kokemista analysoidaan, tullaan tulokseen, että vihreä väri ei ole lehtien ominaisuus, vaan ihmisen aivojen näkökeskusten luoma esitys tietoiselle mielelle. Esityksen luominen vaatii valoksi kutsuttujen sähkömagneettisten aaltojen osumisen silmiin, niissä olevien eri aallonpituuksia ymmärtävien solujen lähettämien signaalien etenemisen näköaivokuoren eri kerrosten läpi. Sitten aivot luovat tulkinnan, joka kertoo lehtien muodot ja värit.

Jotta se kertoo vastaanottavalle eläimelle jotain, tällä täytyy olla vastaanottoon kykenevät mekanismit. Niiden muodostama kertomus voi olla sitten erilainen. Jos vastaanottajalla ei ole tietoisuutta tai se on lepakon tavoin sokea, kokema poikkeaa ihmisen kokemasta oleellisesti. Muoto lienee puhtaasti fysikaalinen ominaisuus ja siis ihan siellä ulkomaailmassa, mutta värejä voi epäillä. Tai ehkä tässä on taas filosofinen kysymys siitä, määritelläänkö vihreä väri osana sähkömagneettista aaltoliikettä, jolloin se saadaan palautettua takaisin luontoon. Tai onhan ihmisen mielikin osa luontoa, joten palauttamisen tarvetta ei ole?

Sanoilla ja käsitteillä voi aina leikkiä ja todeta, että jos joku esine heijastaa tai lähettää niitä valon aallonpituuksia, joista ihmisen aivot kehivät tämän tietoisuuteen vihreäksi nimetyn kokeman, niin esineen pinta on vihreää. Tämän jälkeen voi aina siirtyä miettimään, onko Miinan vihreä sama kuin Kallen vihreä. Varmaan ei täysin, mutta ehkä lähes sama. Neurotieteissä on asiaa käsitelty luonnontieteen menetelmin. Siis ei pelkästään filosofisesti ajattelemalla, vaan ihan lihallisin menetelmin. Joten tämä filosofinen ongelma on hiljalleen lipumassa filosofien käsistä luonnontieteitten pariin.

Tuloksia tosin odotellaan edelleen. 

Fysiikan kerettiläinen

Luin Arto Annilan kirjan Kaiken maailman kvantit-Luonnontieteen maailmankuvan tarkistus, jossa hän tekee selvää nykyfysiikan tilasta. Hän väittää, että kvanttifysiikan tulokset ovat osaksi puppua, samoin suhteellisuusteorian monet näkökannat.

Annila painottaa sitä, että tieteen tehtävä on luoda ymmärrystä maailman menoon. Kvanttifysiikan väitteet tekevät päinvastoin esittämällä väitteitä, joita ihmisjärki ei kunnolla tajua. Vaaditaan, että ne on vain hyväksyttävä faktoina, joiden ymmärtämistä ei pidä vaatia. Jos laskelmat osoittavat, että ne ovat oikein, niin ne sitten ovat.

Tieteellisen maailmankuvan pitäisi ainakin selittää se, miten materia makaa. Aine koostuu atomeista. Atomit koostuvat ytimistä ja elektroneista. Ytimet koostuvat protoneista ja neutroneista. Nämä puolestaan ovat kvarkkien muodostamia paketteja, joita ei saa millään erilleen. Säieteoria yrittää lähinnä äärimmäisen vaikeaan matematiikkaan nojautuen hajottaa kaiken säikeiksi. Mutta lopulta atomeja ei oikeastaan ole. Fyysikot Kari Enqvistin tavoin kertovat, että “avaruuden täyttää joukko erilaisia kenttiä. Eikä ole erikseen hiukkasia ja kenttiä. On vain kenttiä - kanttikenttiä.”

Viimeinen väite on vaikea käsittää, joten on kyseenalaista, saako siitä maailmankuvaansa selityksen, mitä materia on. Jos sentään selityksen, niin ymmärryksen laita on niin ja näin.

Järki tekee stopin viimeistään siinä  vaiheessa, kun fyysikot alkavat puhua aineen aalto-hiukkasdualismista,kammottavista kaukovaikutuksista, aaltofunktion romahduksista ja laatikossa olevista kissoista, joista ei tiedä, ovatko ne eläviä vai kuolleita. Kokeitten mukaan elektroni voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Se selitetään joskus sillä, että elektroni livahtaa ajassa taaksepäin ja on menneisyydessä yhtä aikaa kuin nykyisyydessä. Se on toki loogista mutta ei kovin järkeenkäypää.

Annila yksinkertaistaa asioita niin, että ainakin perusideat pystyy käsittämään maallikon järjellä. Jos nyt jättää pois hänen väitteittensä tueksi esittämänsä laskukaavat, joiden ymmärtäminen vaatii fyysikon koulutuksen. Hän sanoo, että valokvantti (fotoni) on materian perushiukkanen. Hän väittää, että se samalla kertoo, mikä on aika. “Aika on valokvantin jaksonaika.” Se siitä.

Kvantti on kaiken olevaisen perusosanen. Energia on olemassa kvantin perusominaisuutena. Joten sekä aika että energia virtaavat sitä mukaa kun kvantit kulkevat. Ajan kulku riippuu kvantin jaksonajasta. Suurienergisen kvantin jaksonaika on lyhyt, aika kulkee nopeasti. Heikkoenergisen jaksonaika on pitempi ja aika kulkee hitaasti. Kaukaa avaruudessa tulevat fotonit ovat heikkoenergisiä. Ne ovat pitkäaaltoista punaista valoa.  Aallonpituus on valonnopeus * jaksonaika ja suuri jaksonaika tuottaa pitemmän aallonpituuden. 

Fotoni on ikuinen ja hajoamaton. Materia on siis ollut aina olemassa. Se on todella kaikkien järkeenkäypien selitysten äiti se. Sitä kun ei enää tarvitse selittää.

Annila väittää, että tyhjö on sikin sokin eteneviä fotonipareja, jotka etenevät valonnopeudella yhtä aikaa vastakkaissuuntiin. Toisen aallonhuippu on toisen aallonpohjan kohdalla, jolloin valoa ei näy. Joten tyhjiö on valoa täynnä,mutta silti pimeää. Painovoima ja massan hitaus syntyvät aineen reagoidessa tyhjiön fotonien kanssa.

Elektronit ja kvarkit ovat kvanttien muodostelmia. Neutriino on yksinkertaisin hiukkanen: yhden kvantin silmukka, elektroni kierrekehä, jossa on 138 kvanttia silmukoituneena yhteen. Näiden väittäminen järjellisesti helposti ymmärrettäviksi on liioittelua, mutta kyllä koulutettu fyysikko ne pystyy ymmärtämään. Eri asia, uskooko. Yleensä ei.

Teoria antaa kylmää kyytiä pimeälle energialle ja pimeälle aineelle tehden ne olemattomiksi. Ne ovat yrityksiä korjata suhteellisuusteorian vääriä olettamuksia. Jne. 

Aineen aaltoluonteen perusteluissa esitetään poikeuksetta kaksoisrakokoe. Siinä lähetetään valoa levylle, jossa on kaksi rakoa. Kuvissa esitetään, miten kokeessa käy ja miten pitäisi käydä, jos fotoni olisi luodin kaltainen tavallinen ainehuikkanen. Mutta fotonit käyttäytyvät aaltoliikkeen lailla ja vaikuttavat toisiinsa (interferoivat) niin, että syntyykin interferenssikuvio.

Kummuuksien kummuus syntyy varsinaisesti sitten, kun aletaan lähettää fotoneja yksi kerrallaan. Koska muita fotoneita ei samanaikaisesti raoista mene, ne eivät voi interferoida toisten fotonien kanssa. Mutta silti syntyy interferenssikuvio. Joten jotta ilmiön pystyisi maalaisjärjellä käsittämään, täytyy olettaa, että vaikka fyysikot kuinka inttävät, siellä täytyy olla jossain fotoneja piilossa kuvion aiheuttamaan. David Deutsch esittää kirjassaan Todellisuuden rakenne, että siinä vain tämän maailman fotonit vaikuttavat rinnakkaisten maailmankaikkeuksien fotonien kanssa. Hän luottaa lujasti kvanttifysiikan totuuksiin ja uskoo sen takia melkoisia mahdottomuuksia. Annila on huomattavasti kohtuullisempi ja väittää, että fotoni interferoi tyhjyyden (joka siis ei ole tyhjä) fotonien kanssa. Kun fotoni mene toisesta raosta, se kulkiessaan aiheuttaa tyhjiön aaltoja, jotka menevät toisen raon kautta.

Kvanttifyysikot puhuvat tyhjyydessä kuhisevista virtuaalifotoneista. Ne ovat lumehiukkaisia,jotka eivät siis ole todella olemassa. Deutsch tulkitsee ne rinnakkaismaailman fotoneiksi, jotka todella ovat olemassa siellä toiseudessa ja pystyvät silti vaikuttamaan tämän maailman fotoneihin. Siinäpä selittämistä arkijärjelle. Annilasta ne ovat tämän maailman ihan todellisia olioita ja vaikuttavat toisiin tämän maailman otuksiin. Kiitos hänelle siitä.

Annilan kertoman mukaan hänet erotettiin yliopistosta kerettiläisten fysiikan opinkappaleittensa takia. Jos asiaa vertaa kristinuskon historian vääräuskoisten polttamisiin väärien uskonoppien takia, huomaa, miten maailma on edistynyt.