Itkijänaiset

Koronaviruksen saapuminen on tuonut näkyviin selkeästi, miten naisvaltaista on Suomen poliittinen johtoporukka. Ilta toisensa jälkeen joukko naisia esiintyy tv:ssä kertomassa, mitä hallitus nyt aikoo tehdä asian eteen. Esiintyjät ovat huolestuneita ja vakuuttavat, miten kaikki mahdollinen aiotaan tehdä, jotta mahdollisimman vähän ihmisiä kuolisi.Ilmeet ovat surullisia ja myötätuntoisia varsinkin riskiryhmän ihmisiä kohtaan. Hyvä etteivät siitä taritessaan ala itkeä.

Hallituksen tehtävä on vastuullinen ja vaikea. Naisparkojen tulisi ymmärtää kaksi asiaa. Ensin niistä ikävämpi: tekevät he mitä tahansa, he tekevät väärin. Sitten lohdullisempi: tekevät he mitä tahansa, he tekevät oikein.

Torjuntatointen kirjo sisältää lukuisia vaihtoehtoja. Tutkimme niistä muutamia.

Yksi mahdollisuus on se, että annetaan taudin iskeä yrittämättä torjua sitä mitenkään. Ihmisiä sairastuu määrä, jota ei kukaan etukäteen tiedä. Heistä kuolee joku prosenttiosuus, jota sitäkään ei tiedetä. Eri maissa tehdyt toimet sotkevat laskelmat niin, että varmojen johtopäätösten teko on mahdotonta. EU olisi voinut etukäteen sopia, että joku valtio menettelee yhdellä tavalla, toinen toisella, jolloin tietäisimme sitten jälkikäteen, miten olisi ollut paras toimia.

Tämä vaihtoehto toisi kaksi hyvää tulosta mukanaan: jo muutenkin melkein kuollut vanhusväestö katoaisi. Suurin osa tekisi sen mielellään, kuten heidän käyttäytymisensä osoittaa. He mieluummin ottavat riskin jättämällä varoitukset sikseen, joten voi olettaa, että he kuolisivat onnellisina. Väestö nuorentuisi ja valtion eläke- ja sairasmenot pienenisivät reilusti. Talous ei muutenkaan kärsisi kovin paljon, kun mitään rajoitteita ei olisi. Sairastumisaallon jälkeen valtiomme olisi täynnä iloisia taudille immuuneja kansalaisia, joten uusi aalto ei huolta tuottaisi.

Ikävä puoli on siinä, että maailmasta löytyy vain muutama valtio, jonka johto avoimesti uskaltaisi näin toimia. Pohjois-Korea, Valko-Venäjä? Toisaalta se olisi kaikkein inhimillisin tapa.

Täysin päinvastainen strategia on aloittaa käymällä ulkomailta tulevien kimppuun heti satamissa ja lentokentillä. Porukka saman tien pois jaloista vartavasten perustettaviin karanteenilaitoksiin. Sen jälkeen aloitetaan kaikkein testaus ja vähänkin epäilyttävät tapaukset eristyksiin. Jokainen vanhuksia hoitavia laitoksia lähestyvä saman tien vankilaan. Sairaaksi todetut suljettaisiin kotiinsa tai pakotettaisiin kantamaan jotain suojaliivin kaltaista räikeänväristä vaatetta, joka jo kaukaa varoittaisi vastaantulijoita.

Vain välttämättömät elinkeinotoiminnot sallittaisiin ja kaikki tarpeeton liikkuminen kiellettäisiin.

Kuolleisuus ei näin nousisi juuri tavallista korkeammaksi. Toisaalta immuniteetin saisi vain pieni osa väestöstä.

Joka tapauksessa tämä olisi kaikkein inhimillisin tapa toimia. Sen paras puoli olisi siinä, että aika harva alkaisi toimenpiteitä arvostella. Ne, jotka niin tekisivät, tuomittaisiin saman tien kylmiksi materialisteiksi, joiden sydämen paikalla on setelinippu.

Sitten on jäljellä melkoinen määrä näiden kahden tavan välimuotoja. Jokainen niistä antaa tavattoman paljon kritisoimisen mahdollisuuksia, mikä tekee yleisönosastojen ja blogien kirjoittajat onnellisiksi. Kun ulkomailta tulevien eristäminen aloitetaan, se olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin tai päivää myöhemmin. Jos ravintoloita ei suljeta, ne pitäisi osan mielestä sulkea heti. Jos ne suljetaan, ei pitäisi. Jos kansalaisia ei testata viruksen takia, kaikki tai osa pitäisi heti testata. Jos kaikki testattaisiin, se oli tarpeetonta ja typerää rahan tuhlaamista ja sairaaloitten henkilökuntien rasittamista.

Oli miten oli, mikä tahansa välimuoto olisi epäilemättä kaikkein inhimillisin vaihtoehto. Niitä voi punnita ottaen huomioon taloudelliset voitot ja tappiot, kuolemien määrän, sairaan tai terveen kansalaisen viihtyvyyden yms. Valitsemalla ne sopivasti ja antamalla niille sopivat painoarvot päätyy lopulta minkä tahansa vaihtoehdon osalta siihen, että se on paras mahdollinen.

Jälkeenpäin jälkiviisaus kukoistaa. Opposition poliitikot ovat onnellisia, koska heille tarjoutuu ääretön määrä kritiikin mahdollisuuksia. Jos olisi tehty niin ja niin, kuolleita olisi prosentti tai kaksi vähemmän. Jos olisi tehty niin, taloudelliset tappiot olisivat nyt miljardin tai kaksi pienempiä ja työttämiä sen ja sen verran vähemmän. Kaikki väitteet olisivat lopulta lähes pelkkiä uskon asioita. Tai sitten sellaisia, että jos hallitus olisi vastaavan päätöksen tehnyt, oppositio olisi sen tuominnut. Joten hallituspuolueitten kannattajat voivat väittää, että täysin pieleen meni kritiikki. Vastustajat taas, että kyllä hallitus on persiistä.

Timo Airaksisen käsitys henkisyydestä

Henkisyys ja hengellisyys ovat käsitteitä, joitten merkityksestä ei olla yhtä mieltä. Lyhyt internetin selaaminen kertoo, että jokainen käsittää termit omalla tavallaan. Toisen hengellinen on toisen henkisyyttä ja niiden merkitys on milloin mitäkin. Kovin kauniina ja suositeltavina molemmat koetaan.

Filosofi Timo Airaksinen antaa kirjassaan Jäähyväiset uskonnolle Henkisyyden puolustus omat määritelmänsä. Airaksinen on ateisti, joten ainakin hän uskoo, että ihminen voi olla henkinen uskomatta jumaliin. Hän väittää, että jopa maailman henkisin ihminen Dalai Lama on ateisti. Tämä ei usko jumaliin. Mutta uskominen inkarnaation eli uudestisyntymisen kaltaiseen oppiin estää häntä toki olemasta puhtaasti materiaalisen tai tieteellisen maailmankatsomuksen edustaja.

Airaksinen sanoo, että hengellisyys on uskonnollista ja henkisyys ei. Suora lainaus: ”Minulle henkisyys on korkeimpien inhimillisten arvojen pohdintaa ja asettumista perinteisten kysymysten ääreen, samalla vastustaen mielikuvitusten suosittamia kovin outoja ohjeita ja ratkaisuja.”

Henkisyys muuttuu hengellisyydeksi, kun ihminen sortuu menemään ajattelussaan tietyn rajan yli. Kun kokee mystisiksi kutsuttuja mielentiloa, pitäisi tyytyä jättämään asia siihen. Niitä ei voi selittää, joten ei sitten selitetä. Heti kun tuonpuoleinen selittämätön on kansoitettu mielikuvituksen luomilla jumalilla, enkeleillä ja paholaisilla, on siirrytty hengellisyyden puolelle.  

Prosessi jatkuu siten, että tuonpuoleiseen kuvitellut oliot siirretään tämänpuoleiseen todellisuuteen vieläpä niin, että ne ”pystyvät” vaikuttamaan meidän elämäämme niin vahvasti, että lopulta niillä on lähes täydellinen määräysvalta meidän tekosiimme.

Meille opetetaan pienestä pitäen oman kulttuurimme tuonpuoleiset otukset niin, että ne muuttuvat kuvitelmista todellisiksi. Airaksinen lainaa toista filosofia Eino Kailaa, joka sanoo, että ”Jumala tarvitsee meidän uskoamme siihen, että hän olemassa.” Ja että ”Ainoa mahdollinen todistus Jumalan olemassaolosta saadaan uskomalla siihen, että hän on olemassa.”

En tiedä, mitä Kaila loppujen lopuksi tuolla tarkoitti. Internetissä oleva esittely kertoo, että hänen mielestään ”korkein elämänarvo on uskonto, mutta ”uskonto ei, tarkkaan ottaen, ole tosi.” Hän ei uskonut filosofisten näkemystensä takia yliluonnolliseen, joten nähtävästi hän Airaksisen katsomuksia mukaillen oli henkistynyt ateisti.

Ruton torjuntaa 1700-luvulla

Rutto on tauti, jonka aiheuttaa bakteeri. Tauti on yleinen jyrsijöillä ja leviää kirppujen kautta ihmisiin. Paiseruttoon sairastuneista kuolee ( tai ainakin vanhoilla ajoilla kuoli) 50-60 %, keuhkoruttoon 90 % ja veriruttoon 100 %, joten sen vaarallisuus on täysin omassa kastissaan koronavirukseen verrattuna. Toisaalta sen leviäminen hygienian avulla on helpompi estää. Antibioottien avulla sitä voidaan myös torjua.

Gunnar Suolahden kirjassa Elämää Suomessa 1700-luvulla vuodelta 1907 on Ruton uhatessa-niminen essee, jossa kerrotaan siitä, miten Suomessa ruton saapumista estettiin 1770-luvulla. Netistä löytyvien artikkeleitten perusteella meillä esiintyi viimeksi ruottoepidemia 1710-1711, joten nähtävästi siinä onnistuttiin. Se levisi Turkista Ukrainan kautta Puolaan ja Venäjälle.Mutta ei siis Suomeen, joten keinot olivat siis tästä päätellen tehokkaat. Niitä kannattaa kenties matkia. Rutot aiheuttaa bakteeri, joten virustautiin keinot eivät välttämättä täysin sovellu. Mutta koska molemmissa pitäisi estää kontaktit sairastuneisiin, niitä voi toki soveltaa osittain.

Ruton syntymekanismia ei tiedetty. Kokemus osoitti, että se tarttui sairastuneesta ihmisestä toiseen. Tehokkain tapa välttyä taudilta oli paeta äkkiä ruton ulottumattomiin. Myös ruttoalueilta maahan pyrkivien torjuminen oli tehokas keino, jos tauti oli tiedossa ennen saapumistaan. Karanteeni otettiin käyttöön 1300-luvulla. Nimitys tulee italian kielen neljääkymmentä tarkoittavasta sanasta, koska tämä aika vakiintui eristyksissä pidon kestoksi. Mika Kallioisen kirjasta Rutto ja rukous löytyy 1700-luvun Suomessa käytettyjä keinoja tilojen desinfiointiin ja muita ohjeita, joita tuli noudattaa.

Moskovaan levinnyttä ruttoa torjuttiin menetelmin, jotka eivät tepsineet. Kerron yhdestä, jotta sitä meillä vältettäisiin. Siellä Varsovan portilla oli ihmeitätekevä Marian kuva. Pelästyneet kansanjoukot tunkivat heittämäään sen luona olevaan arkkuun uhriroposiaan niin innokkaasti, että ihmisiä tallautui kuoliaaksi tungoksessa. Joukossa oli myös jo ruton saaneita, joten Moskovan arkkipiispa (tuohon aikaan kirkonmiehet olivat vielä kansanihmisiä viisaampia) määräsi uhriarkun suljettavaksi. Ihmisiltä vietiin siis tehokkaaksi uskottu hoitokeino, joten he syystäkin raivostuivat. Mellakoijat hyökkäsivät arkkipiispan palatsiin, mistä kirkonmies oli älynnyt jo paeta. Sen verran käytännöllisiä toki olivat, että ryöstivät palatsin. Piispakin löydettiin myöhemmin eräästä luostarista ja surmattiin. Sitä ei voi pitää enää käytännöllisenä tekona.

Samoin kuin nytkin alettiin rajoja sulkea. Preussin ja Venäjän satamista tulevat laivat tarkastettiin ennen satamaan pääsyä. Kuljetettavia tavaroita pidettiin silmällä ja erilaisia lupapapereita alettiin vaatia. Eri puolille perustettiin karanteenilaitoksia, jonne ulkopuolisten sisäänpääsy ja sisäpuolisten ulospääsy estettiin sotilasvartioilla. Kaakkoisraja suljettiin sotilasketjulla.

Tämän keinon toivottomuus tunnetaan nykyäänkin. Tiedämme karjalaisten olevan kuritonta kansaa. Mikään ei estä heitä livahtamasta rajan yli ja hakemasta sieltä tupakkaa ja bensaa. Tuohon aikaan haettin tupakkaa ja suolaa, mutta sama ilmiö silti. 

Sotamiesraukat joutuivat ruton tarttumisen uhan alle. Esimiehet yrittivät niukoista oloista huolimatta varustaa heidät kunnon lääkkeillä. Olutta juotiin runsaasti sekä nesteenä että ohravelllinä. He saivat joka päivä annoksen tervavettä, viinaa, etikkaa, siirappia, hunajaa, katajanmarjoja, puna- ja valkosipulia, sekä kuminaa.

Asumuksia savustettiin ja pirskotettiin etikalla. Liekö sitä etikkaa myös niissä kiinalaisten suihkeissa, joilla he katujaan desinfioivat?

Tuossa pientä esimerkkiä tehokkaista keinoista. Kun poliisit eräissä maissa alkavat sakottaa kurittomia kansalaisia, tuokin konsti on aika mieto 1700-luvun keinoihin verrattuna. Tässä esimerkki. Rajasotilas, joka havaitsi jonkun Venäjän puolelta lähestyvän, huusi häntä ensinnä 40 askelen päässä pysähtymään. Ellei tulija tästä välittänyt, ammuttiin hänen hevosensa, ja jos hän senkin jälkeen vielä pyrki eteenpäin, oli sotilas hänet heti velvollinen ampumaan.

Nykyaikaan neuvo soveltuu suoraan, kun ampuu hevosen asemesta auton.

Edward Westermarck ja naisen asema

Sosiologi, sosiaaliantropologi ja moraalifilosofi Edward Westermarck (1862-1939) on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista tiedemiehistä. Hän oli Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin professori. Samoin hän teki pitkän akateemisen uran London School of Econimisissa. Häntä lainataan tieteellisissä teksteissä edelleen.

Suomessa häntä ei kovin hyvin tunneta. Hänen maailmalla runsaasti huomiota saanut kirjansa The History of Human Marriage ilmestyi 1891, mutta suomennettiin 1932. Ruotsinnos ilmestyi sentään jo 1893. Kristinuskon ja moraalin suhdetta käsitellyt Christianity and Morals ilmestyi Lontoossa 1939 ja suomeksi 1984.  

Westermarck oli agnistikko, joka ei uskonut jumalaan. Hän väitti, että kristinusko vaikutti negatiivisesti moraaliin. Hän mukaansa moraaliarvot perustuivat tunteisiin eikä mitään objektiivisia moraalitotuuksia ole. Evoluutioteoria riitti selittämään moraalitunteitten synnyn ilman taivaallista lähdettä.

Westermarck puolusti naisten oikeuksia, vaati homoseksuaalisuuden rangaistavuuden poistamista ja avioerolainsäädännön liberalisointia. Kun nämä yhdistetään ateismin kannattamiseen, ei liene mikään ihme, että kristinuskoa suosiva mielipidevalta katsoi parhaaksi, että typerä vain suomea osaava kansa oli parempi jättää rauhaan Westermarckin radikaaleilta ajatuksilta.

Nykyaikana tasa-arvoisena avioliittona pidetään sitä, että myös homoliitot sallitaan. 1800-luvun lopulla täysin toisen tason epätasa-arvo vallitsi ihan tavallisissa heteroliitoissa. Vaimo ei ollut yhdenvertainen lainsäädännöllisesti aviomiehen kanssa. Laki vuodelta 1889 Suomessa totesi seuraavaa: ”Kun mies ja vaimo ovat vihityt, on mies vaimonsa oikea edusmies ja kantakoon vastuunsa hänen puolestaan ja ja hallitkoon pesää alempana säädetyllä rajoituksella.”  Aviomiehellä oli valta vaimon henkilökohtaiseen toimintaan ja omaisuuteen. Vaimolla ei ollut omistusoikeutta, liikkumisvapautta eikä oikeustoimikelpoisuutta.

Avioliittolainsäädäntö uudistettiin Suomessa niin, että mies ja vaimo tunnustettiin yhdenvertaisiksi 1929.

Westesmarck väitti, että naisten alisteinen asema Euroopassa oli ennen kaikkea kristinuskon ja sen epäedullisen naiskäsityksen syytä. Hän ei syyttänyt asiasta Jeesusta vaan Paavalia. Tämän näkemyksen mukaan patriarkaalinen miesvalta oli luterilaisen uskonopin perusteissa. Vaimo oli yhdenvertainen uskonasioissa, mutta alisteinen miehelleen yhteiskunnallisessa asemassaan.  

Kun tätä vertaa nykyiseen keskusteluun homoseksuaalien oikeuksista, eikö vain tämä Paavalin pakana sielläkin putkahda esiin. Kun tiukan linjan kristityt väittävät, että homoseksuaalisuus on syntiä, he vetoavat Uuden testamentin Paavalin roomalaiskirjeen kohtiin  1:26-27. Ja kuten tavallista, normaaliin järkevyyteen luottavat teologit väittävät, että ei siinä puhuta oikeastaan homoista  vaan ihan jostain muusta. Heille on turha kertoa, että järkevintä olisi luopua koko Raamatusta.

 Westermarckin aktiivinen unohtaminen Suomessa saattaa siis perustua hänen uskonnonvastaisuuteensa. Siitä hyvän kuvan antaa seuraava lainaus:

”On väitetty, että [...] ihmissuvun kaikki hyve ja hyvä käyttäytyminen saavat kiittää synnystään kristillistä uskontoa, että se on ollut Euroopan moraalisen kehityksen päälähteenä. Olen tutkinut sitä vaikutusta, joka kristinuskolla on ollut sekä moraaliin yleensä että sosiaalisen ja moraalisen elämän eri haaroihin, ja päätynyt toisenlaisiin johtopäätöksiin.”

Lähteen olen käyttänyt kirjaa Niina Timosaari: Edward Westermarck – totuuden etsijä.

Naisen arvo kristillisen uskon valossa

Kristilliset arvot ovat kovin ylistettyjä länsimaissa. Niiden kerrotaan pohjaavan Jumalan sanaan, joka on ilmaistu Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Joidenkin mielestä ne voi lukea sieltä ihan suoraan ilman tulkintojen kiemurteluja. Joten yritän suoraanlukea sieltä, mikä on naisen arvo, jos Raamattuja on uskominen.

Aloitan luomiskertomuksista. Niitä on kaksi. Ensimmäisessä vihjataan, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Siis samaa kyytiä molemmat sukupuolet, kun kerran oli aloittanut. Toisessa maailma luodaan elukoinen ja kasveineen ensin. Sitten Luoja huomaa, että Aatamille ei elukoitten seura ihan riitä, joten hän muovaa naisen Aatamin kylkiluusta. Tämä kohta tuotti  Turun akatemiassa satoja vuosia sitten runsaasti tiedettä, jossa pohdittiin, miksi miehet eivät ole yhtä kylkiluuta paitsi.

Jo luominen näin järjesti naisen alhaisempaan asemaan kuin miehen. Varsinainen arvon tyrmäys koitti sitten, kun Eeva meni syömään tiedon puusta hedelmän, jonka lajia meille ei kerrota. Hän lankeaa näin syntiin ja aiheuttaa samalla koko ihmiskunnan lankeemuksen ja karkotuksen paratiisista. Joten on täysin loogista ja oikein se, mitä Siirakin kirjassa sanotaan: ”Naisesta on synnin alku ja hänen tähtensä me kaikki kuolemme.” Tämä kirja ei luterilaiseen Raamattuun sisälly, mutta tunnettiin Suomessakin hyvin. Luther piti teosta viisaan miehen kirjoittamana oivallisena opuksena. En ole varma, johtuiko tuo pelkästään lainaamastani katkelmasta. Mutta uskon niin, koska se sopii loistavasti sanomaani.

10. käsky käskee, että ” Ei sinun pidä himoitseman sinun lähimmäises emäntää. Ei sinun pidä himoitseman sinun lähimmäises huonetta, hänen peltoansa, palveliaansa, piikaansa, härkäänsä, aasiansa, ja mitä ikänä sinun lähimmäises on.” Käskyn otin vuoden 1776 käännöksestä.

Siis emäntä on samanarvoinen härän ja aasin kanssa. Tai vähän arvokkaampi, koska sen himoitseminen on kielletty sentään eri lauseella. Jotkut Vanhan testamentin kohdat antavat ymmärtää, että Jumalan mielestä toisen miehen emännän raiskaamisessa suurin synti on se, että siinä samalla koskee vieraan miehen omaisuuteen. Uskon toki hyväntahtoisesti, että aviomiehet itse raivostuivat muista enempi inhimillisistä syistä.

Vanha testamentti antaa myös ymmärtää, että pahin naisen olomuoto on olla ulkomaalainen nainen. Näihin saa kohdistaa minkämoisia julmuuksia tahansa ja tekee silti otollisia tekoja Jumalan silmissä. Ja jos joku juutalainen mies erehtyy ottamaan sellaisen vaimokseen, niin Herra miespoloa varjelkoon!

Nykyajan kristityt pitävät Uutta testementtia uskonsa ytimenä. Jeesuksen sanomisista ei taida löytyä mitään miehen ja naisen tasa-arvoa ratkaisevaa. Kirkkoisät, jota ensimmäisen vuosisatojen aikana kristinuskon opit loivat, eivät naisia arvostaneet. Lainaan Hieronymusta, jonka teksti kuulostaa selkeämmältä kuin Augustinuksen tai Tuomas Akvinolaisen pliisummat versiot: ”Nainen on paholaisen portti, pahuuden polku, käärmeen purema, sanalla sanoen vaarallinen asia.” Internetin mukaan tämä kirkkoisä perusti luostarin, jossa nunnina olivat   viitisenkymmentä yläluokkaista roomalaista neitsyttä. Hän sentään arvosti naisia niin kauan kuin nämä oli neitseitä?

Ensimmäisten vuosisatojen katoliset uskon miehet yrittivät pysyä naisista erossa, koska uskoivat sen haittaavan myöhempää paratiisiin pääsyään. Pappienkin oli parempi elää selibaatissa. Luterilaiset muuttivat suhdetta naisiin arvostamampaan suuntaan.  He älysivät, että niitäkin tarvitaan poikia tekemään. Mutta nainen jäi silti alistettuun asemaan sekä yhteiskunnallisessa että henkisessä mielessä.

 Luther lausahti, vitsikäs ja sanansa hallitseva mies kuin oli, että ” tytöt alkavat puhua ja seisoa poikia aikaisemmin, koska rikkaruohot orastavat aina hyötykasveja nopeammin.”

Kristillisiä perhearvoja

Kristilliset perhearvot ovat ehdoton ehto sille, että kansamme pysyy kasassa. Niihin eivät kuulu samaa sukupuolta olevien parien perheet. Koska niitä jo esiintyy ja koska jopa lainsäädäntömme sellaiset sallii, olemme tuhon tiellä?

Kristinuskon ideologinen ydin löytynee Uudesta testamentista. Sieltä nämäkin kristilliset perhearvot siis kumpuavat? Joten käymme etsimään näiden arvojen perustaa Jeesuksen sanomisista.

Heikki Räisästä voi pitää asiantuntijana, kun kristillisyydestä on puhe. Tämä jo edesmennyt teologi oli kansainvälisesti arvostettu ja Suomessa jonkin verran hyljeksitty. Hän kiteytti Jeesuksen suhteen  konservatiivien ihastelemiin perinteisiin arvoihin näin: ”Mainitse kolme asiaa, joita Jeesus väheksyi. Miten olisi koti, uskonto ja isänmaa?”  Se siitä. Tällä en tarkoita, että kyseiset asiat olisivat sinänsä kaihdettavia, vaan sitä, että Jeesuksen taivaallista pelastusta painottavan julistuksen näkökulmasta ne olivat lähes turhia. Uskonnon kohdalta ehkä siinä mielessä, että tuon ajan perinteinen juutalaisuus sai mennä.

Suorat lainaukset kertovat oman todistuksensa. Mark.3.31-35: ”Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni? … Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” Luukkaan evankeliumissa Jeesus vaatii seuraajiltaan, että näiden pitää vihata omaisiaan. Uudessa raamatunkäännöksessä asiaa on sievistely ”vaatimalla” seuraajilta valmiutta luopua omaisistaan. Mutta jos nykyaikana perheen jäsenet alkaisivat noudattaa Jeesuksen perhearvoja, olisimme tuhon tiellä vielä varmemmin kuin hylkäämällä ne.

Meidän on siis pakko olettaa, että kun kristillisistä perhearvoista puhutaan, niillä ei tarkoiteta Jeesuksen vaateista johdettuja arvoja. Ne syntyivät ajan kanssa kristinuskon kehittyessä.

Räisäsen kirjassa Mihin varhaiset kristityt uskoivat kerrotaan, että ensimmäisen vuosisadan uskovien joukossa naisilta ei evätty hengellistä arvovaltaa eikä johtajuutta. Paavali mainitsee naispuolisia työtovereitaan, joita hän arvostaa suuresti. Hänen kerrotaan toisaalta vaatineen, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Sitä koskevia lauseita naispastorit toki yrittävät tulkita niin, että voivat väittää puheoikeutensa perustuvan Raamatun sanaan. Toisella vuosisadalla naisten johtajuus joutui arvostelun kohteeksi ja kolmannella sitä ei enää juuri suvaittu. Uskovan naisen ihanne oli syrjäänvetäytyvä, seurakunnissa aktiivisesti miehelleen alistuva perheenäiti.

Suomi on luterilainen yhteiskunta, joten sen kristilliset perhearvot ovat peräisin Lutherilta, eikö vain? Joten ”hallinta on aviomiehellä, jolle aviovaimon on pakko Jumalan käskystä olla kuuliainen. Mies johtaa kotia, yhteiskuntaa, käy sotaa, puolustaa omaisuutta, varjelee maata …. Nainen sitä vastoin istuu kotona kuin seinään isketty naula. … Samoin kuin simpukka kuljettaa kotiaan mukanaan, kuuluu myös naisen olla aina kotona ja huolehtia talonsa asioista.”  Ei muuta kuin syyttämään Sanna Marinia ja Li Anderssonia kristillisten perhearvojen loukkaamisesta ja vaatimaan näiden paluuta kodin helmaan.

Sanotaan, että uskovat lyövät ihmisiä Raamatulla päähän. Toisaalta minäkin uskomattomana lyön heitä Raamatun lauseilla takaisin. Se on helppoa ja houkuttelevaa. Perhearvojen loukkaamiset liittyvät kai enimmäkseen tasa-arvoisen avioliittolain tapaisiin uudistuksiin. Niitä vastustavat poimivat esiin Raamatun lauseita, joiden perusteella ne luokitellaan kuolemansynneiksi.

 Mooseksen kirjassa väitetään toki aivan selkeästi, että ”jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, molemmat ansaitsevat kuoleman.” Papit, jotka kannattavat homoparien vihkimistä, yrittävät (kuinkas muuten?) tulkita tätä Raamatun lausetta niin, että se ei oikeastaan liity homouteen mitenkään.

 Lainaan netistä löytämääni Martti Nissisen mielipidettä. Hän sanoo, että Raamatun tekstien kirjoitusaikaan vallitsi patriarkaalinen ja hierarkkinen sukupuolijärjestelmä, jossa tasaveroisia sukupuolisuhteita ei oletettu. Kahden samaa sukupuolta olevan suhteessa ei ollut mitään väärää, jos kumpikaan ei joutunut toteuttamaan väärää roolimallia. Ainoat mahdolliset kahden miehen roolit, jotka tulevat mieleen, ovat täysivaltainen kansalainen ja orja.  

Jos toinen joutui seksisuhteen vuoksi pois hänelle määrätyltä paikalta hierarkiassa, asia tuomittiin. Anaaliyhdynnässä tapahtui siis se synti, että toinen mies alisti toisen samanveroisen alleen, mikä oli kauhistuttava kuoleman vaativa teko. Siis molemmille? Toisen syy oli siis se, että mokoma alistui tai oli heikompi?

Nissisen selitys ei kuulosta kovin vakuuttavalta. Tuon ajan ihmisillä ei ollut biologista homoseksuaalisuuden käsitystä, joten he eivät ajatelleet seksuaalisuudessa olevan sekä luonnonvastaisia että luonnonmukaisia muotoja samassa mielessä kuin nykyaikana. Siihen liittyi vain yhteiskunnallisia tapoja ja asenteita. Joten jos niitä rikkoi, ansaitsi kuolemantuomion? Kun siis nykyajan kristitty vaatii homoseksuaalisen yhdynnän rankaisemista, hänen pitäisi uskonnollisen perinteen valossa perustella se sanomalla, että se on vastoin yhteiskunnan vakiintuneita käytäntöjä. Jumalan sanaa tässä ei voi soveltaa homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen, koska Raamatun kirjoittamisen aikoina ei tiedetty, että homoseksi on homoseksiä? 

Olen ottanut lähtökohdakseni sen, että kristillisten arvojen alkuperä löytyy Raamatuista. Käytännössä vaikka niiden  arvovaltaa painotetaan, kristillisiksi katsottujen oppien muodostuminen on käynyt ja käy koko ajan läpi kehitystä. Räisänen toteaa esimerkiksi, että vaikka Katekismus väittää ilmaisevansa suppeasti Raamatun keskeisen sisällön, olisi oikeampaa sanoa, että ”se esittää luterilaisen uskontulkinnan Raamatulla höystettynä. ” Joten kristilliset perhearvot ovat nekin ajan henkeen sopeutuneita, mutta niiden väitetään olevan täysin raamatuista peräisin ihan vain varmemmaksi vakuudeksi?