Villi-ihmisten villeydestä

 

Rutger Bregman haluaa kirjassaan Hyvän historia kumota myytin siitä, että sivistymätön ihminen on väistämättä raakalainen. Väitetään, että itsekkäät pyrkimykset vievät tilaan, jossa ihmiset riistävät ja tappavat armotta toisiaan. Jos nykyinen koulutettu suomalainen joutuu olosuhteisiin, joissa pitää taistella jokaisesta elämiseen tarvittavasta hyödykkeestä, sivistys osoittautuu pintasilaukseksi. Se on opittu käyttäytymistapa, joka katoaa ääriolosuhteissa kuin tuhka tuuleen.

Bregman on täysin vastakkaista mieltä. Ihmiset ovat pohjimmiltaan kilttejä ja yhteistyökykyisiä elukoita. He ovat jotenkin evoluution aikana kesyttäneet itsensä niin, että Homo sapiens- nimen voisi vaihtaa Homo puppy-nimeen. Verrattuna vaikka neanderdalilaisiin nykyihminen on älyllisiltä kyvyiltään tyhmempi samalla tavalla kuin kesy koira on villiä sutta kyvyttömämpi. Ihmissuvun menestys ei perustu ylivoimaisiin älyllisiin kykyihin, vaan kykyyn tehdä yhteistyötä muidenkin kuin sukulaisten kanssa. Kyky on synnynnäinen eikä se tarvitse sivistyksiä eikä uskontoja taakseen.

Bregman kertoo siitä, miten sivistyneet länsimaiset ihmiset ovat käsittäneet Pääsiäissaarelta löytämiensä villi-ihmisten historian lähtien saaren löytämisestä 1722. Jared Diamond kiteytti kirjassaan Romahdus käsitysten pääpiirteet:

Polynesialaiset asuttivat saaren 900-luvulla ja väestö kasvoi vuosisatojen kuluessa 15 000 ihmiseen. Saarelaisten meitä eniten kiehtova harrastus oli valtavien moai-patsaitten rakentaminen. Se selitetään sillä, että saarella oli useita klaaneja, joitten päälliköt kilpailivat keskenään patsaitten koolla ja määrällä.

Patsaitten rakennus ja kuljetus vaati yhä enemmän miesvoimaa ja puuta ja mahtavia päälliköitä, jotka pystyivät tähän puuhaan pakottamaan. Puusto hävisi ja maa koki eroosion, joka vaikeutti maanviljelystä. Nälänhätä ajoi ihmiset sotiin, joiden myötä ihmisten määrä putosi siihen pariin tuhanteen yksilöön, jotka saaret löytänyt Jakob Roggeveen siellä tapasi. Asukkaat söivät nälkäänsä myös toisia saarelaisia. He olivat laihoja ja kurjia ihmisraukkoja. Patsaat olivat tuolloin kaikki kaatuneet tai tuhottu.

Jan Boersema alkoi tutkia näitä käsityksiä ja huomasi, että lähes kaikki väitteitä tukevat todisteet olivat vääriä. Roggeveen ei puhunut mitään nälkiintyneistä saarelaisista, vaan kertoi näiden olleen hyvinvoivia ja iloisia ihmisiä. Mitään tarvetta kannibalismiin ei ollut. Heillä ei ollut edes aseita, joita olisi voitu sotiin käyttää.

Saarella väitettiin olleen 15 000 asukasta, joten siitä vedettiin johtopäätös, että silloinen 2000 asukasta selittyi nälällä ja sodilla. Uusi arvio kertoi, että asukkaita ei ollut ollut tuota noin määrää enempää koskaan.

Tarve patsaitten veistoon selittyy sillä, että asukkaat tarvitsivat yhteisiä rituaaleja ja patsaitten teko tarjosi mukavaa yhdessä harjoitettavaa askaretta. Saarella on todettu olleen runsaita metsiä sen asuttamisen aikana, mutta selitys niiden häviämiseen on muuttajien mukana tullut polynesialainen rotta. Se lisääntyy niin, että yhdellä parilla voi periaatteessa kolmen vuoden kuluttua olla 17 miljoonaa jälkeläistä. Ylittää kyllä reilusti Suomeen muuttavien mamujen lisääntymiskyvyt.

Tämä mamu pystyi syömään puiden siemeniä niin, että puusto lopulta hävisi. Se ei tuonut mukanaan nälänhätää, koska se lisäsi viljelysmaata. Niillä sopi kasvattaa banaaneja, bataattia ja sokeriruokoa. Kotieläiminä saarelaisilla oli kanoja.

Sivistys saapui saarelle 1722 Roggeveenin laivan mukana. Se alkoi sillä, että merimiehet ampuivat jostain syystä kuoliaiksi kymmenkunta saarelaista. James Cook saapui saarella 1774. Hänen väitetään kuvanneen ihmiset pieninä, laihoina, arkoina ja surkeina. Myöhemmin on todettu, että Cook kertoi saarelaisten olleen eloisia, aktiivisia, hyvinmuodostuneita ja vieraanvaraisia. Väärä kuvaus on lähtöisin Thor Heyerdalilta.

Patsaat todettiin hylätyiksi 1800-luvun alkuun mennessä. Saarelaisten innon hiipumisen niiden tekemiseen voi selittää monin tavoin, mutta sovitaan tässä, että heitä ei vain enää huvittanut.

Sivistyneet kristityt perulaiset jatkoivat sivistystyötä 1862 laivaamalla 1407 saarelaista orjiksi. Perussa sivistyneet sairaudet alkoivat tappaa heitä. Näännyttävä työ kaivoksissa tappoi, jos sattui kulkutaudilta säästymään. Heidät palautettiin kansainvälisen painostuksen takia 1863 takaisin. Laivaussatamassa sattui olemaan merimies, jolla oli isorokko. Vapautettuja oli 470 ja näistä 15 % selvisi isorokon kynsistä saarelle takaisin. Yhdellä näistä oli isorokko ja tauti levisi saaren väestöön.

Epätoivo sai sairaat ihmiset tolaltaan. Ensimmäistä kertaa nähtiin heidän tappavan toisiaan. Monet tekivät itsemurhan hyppäämällä alas kalliojyrkänteiltä. Joten aikamoinen katastrofi vaadittiin, ennen kuin villi-ihmisistä tuli villejä.

Kaiken tämän jälkeen saarella oli 1800-luvun lopussa elossa 110 henkeä. Diamondin tapaiset ajattelijat ovat verranneet Pääsiäissaarta maapalloon. Saarelaisilla ei ollut veneitä, joilla päästä sieltä tuhoa pakoon kuten meilläkään ei ole avaruusaluksia.   Kertomus on paljon tehokkaampi, kun se väittää saarelaisten itse olleen syypäitä omaan tuhoonsa. Sen puolestaan aiheutti ihmisen luonteeseen kuuluvat ahneus ja aggressio.  Todellinen tuho tuli kuitenkin ulkoapäin sivistyneeksi kehuttujen ihmisten myötä.

Joten jos haluaa olla uskottava maailmanlopun profeetta, täytyy ennustaa, että alieenit sitten joskus? Pelkkä ilmastonmuutos ei riitä.