keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Petterin derasistifikaatio

 

Rasismin syövereitä

Poliittinen keskustelu on viime aikoina ryöpynnyt syytöksiä rasismista. Pääministeri Orpo on vannonut, että hallitus ei siedä keskuudessaan minkäänlaista tämän tyylin pahetta. Joten päätin  päivittää tietoni siitä, mitä termillä tarkoitetaan.

Netistä löytyvässä sosiologian professori Vesa Puurosen artikkelissa selitetään, mitä nykyajan viisaat pitävät rasismina. Artikkeliin oli eräs oppinut puuttunut kertomalla, että kun Puuronen erehtyi kirjoittamaan ” Ruotsinkielisellä kielivähemmistöllä on samat poliittiset ja taloudelliset oikeudet kuin suomalaisilla”, hän syyllistyi arkirasismiin. Lopun olisi näet pitänyt kuulua: ”kuin suomenkielisillä suomalaisilla.” Tämä riittänee  osoittamaan pääministeriparan urakan toivottomuuden.

Vanhan tyylin rasistit pitävät jotain ihmisrotua omaansa alempana ja ajattelevat, että on ihan oikein alistaa ja tuhota siihen kuuluvia onnettomia. Nykyisin biologisten rotujen olemassaolo kielletään sillä perusteella, että eriväristen ja erimuotoisten ihmisten geeneissä ei ole riittävän suuria eroja roduiksi luokittelemaan. Viisaat ovat keksineet laajentaa termiä jakamalla ihmiset sosiaalisiin rotuihin. Hienosti sanottuna  Ihmiset jaetaan ryhmiin esimerkiksi kielen, uskonnon, tapojen, pukeutumisen tai jonkin muun kulttuurisen piirteen, tavan tai ominaisuuden mukaan. Erilaisten erottavien piirteiden pohjalta muodostetut ryhmät rodullistetaan…” Näin saatujen rotujen sorto on sitten kulttuurista rasismia. Tällä tempulla sosiologit nollasivat biologien yrityksen poistaa rasismi poistamalla ensin rodut.

Armas Suomenmaamme on nyt saatu täyteen rotuja: romanit, venäläiset, suomenruotsalaiset, somalit, juutalaiset, tataarit, savolaiset, saamelaiset...  ja ei muuta kuin pitämään näitä alempiarvoisina.   

Toki esimerkiksi romanit, somalit ja saamelaiset joutuvat kärsimään myös ihan aidosta vanhan tyylin rasismista. Tämän torjumista voi jopa pitää käytännössä mahdollisena. Siihen ei tarvitse tietysti uskoa. Suomeen tulleitten maahanmuuttajien kielten kirjo on tolkuttoman laaja ja heille ei mitenkään pystytä järjestämään kaikkia palveluja omalla äidinkielellä. Tämä on sitten rakenteellista rasismia. Hallituksen tehtävä on siis poistaa se? Ei taida onnistua.

Natsit ovat pahuudessaan omaa luokkaansa ja siinä mielessä Junnilan ero on paikallaan, vaikka emme pysty arvioimaan, miten syvä hänen vakaumuksensa on. Riikka Purran blogikirjoituksista voimme päätellä hänen vastenmielisyytensä muslimeja kohtaan perustuvan näiden uskonnon ja kulttuurin naisiin kohdistuvien asenteitten ja käytäntöjen vihaamiseen. Koska hän arvostaa meidän omat asenteemme niitä paremmiksi, hän on siis kulttuurinen rasisti. Muslimeja voisi sitten pitää ehkä naisten suhteen täysiverisinä vanhan tyylin rasisteina?

Joka tapauksessa jos Purra on vain tämän tyylin rotusyrjijä, niin sitä on suurin osa suomalaisista. Jos tämä riittää tekemään hänestä pätemättömän ministerin virkaan, niin tilalle ei taida löytyä ei-rasistista korvaajaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti