torstai 1. helmikuuta 2024

Sauli I Pyhä

 

Sauli I Pyhä

 

Sauli Niinistön suosio on niin korkealla tasolla, että ihmisten mielestä hän on paras Suomen presidentti koskaan. Ihmiset, jotka näin ajattelevat, eivät luultavasti tiedä aiemmista presidenteistä juuri mitään. Seuraajaehdokkaat kertovat astuvansa saappaisiin, jotka on lähes mahdoton täyttää. Se pitää paikkansa ainakin siinä mielessä, että kohta ei ole enää sotaveteraaneja, joita voisi kahvitella. (Ehdotan, että niitä ei kuitenkaan yritetä synnyttää uusia julistamalla sota Venäjää vastaan)

Oma mielipiteeni on se, että ei presidentti ole valtiomme nokkamiehistä se kaikkein tärkein. Siitä syystä ajattelen, että kaikki ehdokkaat pystyisivät viran hoitamaan. Sillä, miten hyvin, ei ole väliä ennen kuin sota syttyy.

Kun mietin, ketä äänestäisin, jos äänestäisin, kävin läpi lehtien kyselyjä. Kysymykseen ”pitäisikö pressan jumalansiunoitella kansalaiset uudenvuoden puheen päätteeksi”, Li Andersson oli melkein samaa mieltä siitä, että ei. Siis ei täysin samaa mieltä, joten viimeinen oljenkorsi katkesi.

Päätin katsoa, ketkä pääsevät toiselle kierroksella. Ehdokkaitten joukossa oli muutamia, joita en mielelläni näe viran haltijoina. Jos joku näistä olisi päässyt toiselle kierroksella, olisin äänestänyt vastaehdokasta. Ei päässyt, joten en äänestä ollenkaan. Minun mielestäni molemmat osaavat homman.

Joten näiden valintakriteereitten perusteella lienen valistunut äänestäjä. Ainakin omasta mielestäni.

Ihmettelen meteliä, jonka erään julkkisnaisihmiset nostivat, kun teeveessä kysäistiin asiatuntijoilta, voisiko Haaviston homous jotenkin vaikuttaa tulokseen. Kommentoijat olivat suorastaan pöyristyneitä moisesta kysymyksestä. Sitä ei kerta kaikkiaan olisi saanut esittää.

Tässä oleellinen seikka on se, että onko olemassa näitä mielensä pahoittajia vähemmän valistuneita äänestäjiä? Sellaisia, jotka eivät Haavistoa äänestä, koska hän on avioliitossa miehen kanssa? Aika paljon heitä on, se on kiistämätön fakta. Joten toimittajien tätä koskevat kysymykset piti esittää, jos halusi ottaa kaikki äänestyspäätöksiin vaikuttavat tekijät huomioon.

Päästäkseen virkaan Pekan olisi pitänyt tehdä entisen filminäyttelijän Rock Hudsonin temppu. Elokuvamogulit naittivat uroon naisen kanssa, jotta salaisuus tämän seksuaalisesta suuntauksesta ei olisi paljastunut. Näin hän pystyi esiintymään uljaan komeana testosteronia puhkuvana sankarismiehenä, joka elokuvien lopussa kauneimman naisen nappasi. Näin menetellen Pekan mahdollisuudet napata tämä kaunein virka olisivat jonkin verran kasvaneet.

Jos äänestän, äänestän ilman muuta Haavistoa. Ehdotan myös, että unohdetaan nimet Stubb ja Haavisto ja nimetään seuraava pressa nimellä Sauli II ja sitä seuraava Sauli III jne. Saamme Suomeen hieman kuninkaallista ilmapiiriä tarvitsematta siirtyä perinnölliseen virkaan.

Haaviston valinta saattaa kansan uuteen tilanteeseen. Jos presidentti on kansan isä ja puoliso kansan äiti, olemme kaikki sitten sateenkaarilapsia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti