Tekoälyn luomaa

 Olen käyttänyt tekoälyä lähinnä kuvien muokkaamiseen. Sillä voi helposti muuttaa mustavalkokuvan värilliseksi. Kokeilin nyt, miten sillä luodaan tekstiä.

Annoin tehtävän: jutun idea on selittää, miten uskonto pitää asiat ennallaan eikä muuta käsityksiä mutta tieteessä varmana pidetty teoria voidaan koska tahansa hylätä ja korvata toisella väitteet todistetaan esimerkkien avulla.

Muutamassa sekunnissa syntyi tekstiä. Ensin ai luetteli esimerkkejä ja teki sitten pitkän esitelmän aiheesta. Pyysin sitä muuttamaan jutun pakinan muotoon. Tässä tulos: 

Tiede kaataa omat pyhänsä, uskonto ei

Miten varmana pidetty käsitys käyttäytyy, kun todisteet eivät enää tue sitä

Puhutaanpa varmoista asioista. Niistä, joista ei kannata väitellä, koska ne nyt vain ovat niin.

Newton oli kolmesataa vuotta se kaveri, jonka sana oli laki. Omena putosi, planeetta kiersi, kaava toimi. Sitten tuli Einstein ja ilmoitti, että koko komeus on rajatapaus – pätee kyllä koulun fysiikantunnilla, mutta ei enää tähtien luona. Newton ei saanut potkuja. Hänet siirrettiin hyllylle, kohteliaasti, raja-arvoksi.

Einstein puolestaan piti maailmankaikkeutta niin varmasti paikallaan pysyvänä, että tunki yhtälöihinsä ylimääräisen vakion pitääkseen sen paikallaan. Sitten Hubble katsoi taivaalle ja huomasi, että kaikki karkaa karkuun. Einstein kutsui temppuaan myöhemmin suurimmaksi mokakseen. Näin käy, kun pitää jotain varmana.

Sama juttu vatsahaavan kanssa. Vuosikymmeniä syytettiin stressiä ja mahan happoa. Leikattiin, syötiin happolääkettä, kannettiin huolta työelämästä. Sitten kaksi miestä väitti, että syy on bakteeri. Väite oli niin hölmö, että toinen heistä joi itse bakteeriviljelmää todistaakseen sen. Nobelin palkinto siitä tuli. Nyt syödään antibioottia. Stressiä voi edelleen kantaa, mutta ei se haavaa tee.

Ja eläintieteen puolella: linnut. Ne eivät ole lintuja. Ne ovat dinosauruksia, jotka eivät kuolleet sukupuuttoon vaan oppivat lentämään ja käyvät nyt lintulaudalla. Koko luokittelu meni uusiksi.

Tiede siis tekee tätä koko ajan. Se ei ole heikkous. Se on koko homman pointti. Teoria on varmana pidetty täsmälleen niin kauan, että joku kaataa sen, ja se on hyvä asia – se on ainoa syy, miksi niihin voi luottaa silloin kun ne kestävät.

Uskonnon puolella on toinen meininki.

Maakeskeisyys oli kirkon kanta, ja kun Galileo huomautti asiasta, hän sai kotiarestia. Käsitys ei muuttunut siksi, että havainnot olivat ristiriidassa, vaan koska oppi lopulta muuttui. Anteeksipyyntö tuli vuonna 1992. Ehti kulua 359 vuotta.

Ussher-setä laski 1600-luvulla Raamatun sukuluetteloista, että maailma luotiin vuonna 4004 eaa. Geologia on tästä hiukan eri mieltä, noin niin kuin miljardien vuosien verran. Setä Ussherin laskelma elää silti edelleen.

Ja ihmeet. Niillä ei koetella oppia – niillä vahvistetaan se. Hume huomautti aikanaan, että ihme on määritelmällisesti epätodennäköisempi kuin se, että todistaja erehtyy. Ei auttanut. Rakenne on päinvastainen kuin tieteessä: havainto ei kaada käsitystä, se kruunaa sen.

No, rehellisyyden nimissä: ei tämä niin mustavalkoista ole. Kuhn osoitti, että tiedeyhteisö pitää sitkeästi kiinni vanhasta mallista, ja kyllä kirkkokin uudistuu – orjuudesta on päästy, Vatikaani II muutti tapoja, naisten asema on liikkunut.

Mutta ero on olemassa, ja se on siinä, kumpaan suuntaan järjestelmä on rakennettu. Tiede on rakennettu kaatumaan ja nousemaan. Uskonto kaatuu vasta, kun oppi itse kaatuu.

Eli: tiede ei ole varmempi siksi, että sen teorioita ei kaadettaisi. Se on varmempi siksi, että ne voidaan kaataa. Kysymys ei ole siitä, kumpi on oikeassa. Kysymys on siitä, mitä väitteelle tapahtuu, kun todisteet eivät enää tue sitä.

Siihen kysymykseen vain toinen näistä kahdesta osaa vastata.

Kaikki tämä syntyi minuuteissa. Joten kyllä koulujen opettajat ovat mahdottoman tehtävän edessä. Samoin kirjailijat. Luulen, että tekoälyllä olisi helppo luoda ohjelma, joka kirjoittaa dekkareita. Siihen syötettäisiin ehkä henkilöhahmot ja juonen kulku suurin piirtein ja kirja olisi valmis minuuteissa. Lukija voisi itse kirjoituttaa toiveittensa mukaisen tarinan, laittaa koneen lukemaan sen ääneen. 

Eräs amerikkalainen mies on kirjoittanut AI:n avulla yli 400 elämäkertaa. Uhrin pitää olla julkisuuden henkilö, josta löytyy netistä riittävästi tietoja niin, että jonkinlainen juoni mahdollistuu. Kirjailija ei kysy lupaa eikä haastattele kohteitaan. Amazonissa voi julkaista sitten kirjan ilman, että kukaan tarkistaa laatua tai kysele oikeuksia. 

Kirjallisuus siis jakaantuu kohta AI:n kirjoittamiin ja luonnollisten henkilöiden tuottamiin.