Kirjassaan Neurofilosofia Patricia Churchland toteaa että “Jos aivot vaikuttavat esitettävän luonteeseen, miten me aivoinemme erotamme sen, mikä esityksessämme vastaa maailmaa siitä, mikä on aivojemme osuus? Jos aivojemme organisaatio sanelee kokemuksen yleisen muodon, miten tiedämme todellisesta maailmasta?”
Chris Frith puolestaan (kirjassa Making up the Mind)vakuuttaa, että ” Kaikki mitä tiedämme fysikaalisesta maailmasta, sisältäen sen mitä tiedämme omista kehoistamme tulee aivojemme kautta. ..Aivot eivät yksinkertaisesti kuljeta tietoa meille kuten passiivinen tv-vastaanotin. Aivomme aktiivisesti luovat maailman kuvia. Tiedämme, miten luovia aivomme ovat, koska joskus nämä kuvat maailmasta ovat täysin vääriä….”
Ihmiset pystyvät uskomaan tavallisen arkiajattelunkin näkökannalta katsoen täysiä mahdottomuuksia. Mahdottomuuksien kirjo laajenee loputtomiin, jos otetaan tieteen tulokset mukaan. Sokea voi uskoa näkevänsä ja liikuntakyvytön liikkuvansa. Nämä ovat aivojen vahingoittumisen seurauksia. Mutta kun iso joukko aivokopastaan täysin terveitä (mielen terveydestä ei tiedä) uskoo, että komeetan perässä lentää alieenien alus, jonka mukana pääsee korkeampaan todellisuuteen ihan vain itsemurhan tekemällä, joutuu jo turvautumaan edellisiin lainauksiin ja toteamaan, että siinä aivojen henkinen todellisuus selätti ulkopuolisen todellisen todellisuuden pahan kerran.
Filosofit analysoivat mielellään, mitä totuus on tai miten saamme totta tietoa maailman menosta. Tähän saakka heidän aivoituksensa ovat perustuneet aivojen ajatteluun ja logiikkaan. Mutta jos otetaan huomioon, että kaikki mitä koemme, onkin aivojen luomien todellisuuden epätäydellisten mallien tulostetta, joudumme nojautumaan myös filosofiassa empiiristen luonnontieteitten tuloksiin. Varsinkin kun aivojen tietoiselle mielelle esittämät kuvat ovat suurimmalta osaltaan tiedostamattomien prosessien tuotosta ilman, että niihin pystyy järkeään soveltamaan.
Ja nuo ihmisen aivot, miten ne esittävät kaiken tietoiselle mielelle? Miten voi koskaan tietää, mikä kokemus on aivojen luoma (kaikki kokema on?)ja mikä siinä on ulkomaailmasta eli reaalisesta todellisuudesta saatujen aistisignaalien tuotos. Ja miten tästä voi sitten päätellä, mitä todellisuus on? Ei mitenkään, ellei sitten määritellä sekin toisin. Eikö voisi ajatella, että ihmisen aivojen luomakin on todellisuutta, että turha sitä on erottaa ulkopuolisesta todellisuudesta. Tullaanko näin itämaisten uskontojen käsityksiin siitä, että mitään erillistä ei ole, kaikki on yhtä. Taas määrittelyjä? Tai niiden muutoksia?
Jotta ulkopuolisesta todellisuudesta voisi mitään sanoa, pitäisi pystyä erottamaan, mikä tietoisuuden kokemasta on aivojen luomaa ja mikä sitä ihka tosi totta ulkomaailmasta. Voiko sanoa, että siellä on puita ja niissä oravia? Epäilemättä voi. Mutta kun aletaan selittää, millaisia nämä otukset ovat, ollaan kusessa. Tai ainakin filosofisen pulman edessä. Kuuluuko lehtien vihreä väri luontoon vai vain ihmisen sisäiseen kokemukseen. Jos sen kokemista analysoidaan, tullaan tulokseen, että vihreä väri ei ole lehtien ominaisuus, vaan ihmisen aivojen näkökeskusten luoma esitys tietoiselle mielelle. Esityksen luominen vaatii valoksi kutsuttujen sähkömagneettisten aaltojen osumisen silmiin, niissä olevien eri aallonpituuksia ymmärtävien solujen lähettämien signaalien etenemisen näköaivokuoren eri kerrosten läpi. Sitten aivot luovat tulkinnan, joka kertoo lehtien muodot ja värit.
Jotta se kertoo vastaanottavalle eläimelle jotain, tällä täytyy olla vastaanottoon kykenevät mekanismit. Niiden muodostama kertomus voi olla sitten erilainen. Jos vastaanottajalla ei ole tietoisuutta tai se on lepakon tavoin sokea, kokema poikkeaa ihmisen kokemasta oleellisesti. Muoto lienee puhtaasti fysikaalinen ominaisuus ja siis ihan siellä ulkomaailmassa, mutta värejä voi epäillä. Tai ehkä tässä on taas filosofinen kysymys siitä, määritelläänkö vihreä väri osana sähkömagneettista aaltoliikettä, jolloin se saadaan palautettua takaisin luontoon. Tai onhan ihmisen mielikin osa luontoa, joten palauttamisen tarvetta ei ole?
Sanoilla ja käsitteillä voi aina leikkiä ja todeta, että jos joku esine heijastaa tai lähettää niitä valon aallonpituuksia, joista ihmisen aivot kehivät tämän tietoisuuteen vihreäksi nimetyn kokeman, niin esineen pinta on vihreää. Tämän jälkeen voi aina siirtyä miettimään, onko Miinan vihreä sama kuin Kallen vihreä. Varmaan ei täysin, mutta ehkä lähes sama. Neurotieteissä on asiaa käsitelty luonnontieteen menetelmin. Siis ei pelkästään filosofisesti ajattelemalla, vaan ihan lihallisin menetelmin. Joten tämä filosofinen ongelma on hiljalleen lipumassa filosofien käsistä luonnontieteitten pariin.
Tuloksia tosin odotellaan edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti