Mindfulnesia

Tietoisuus on mahdoton selittää, väittävät jopa huippuluokan filosofit, joitten ajattelukyvyissä ei liene puutteita. Toisaalta kukaan ei tietääkseni ole määritellyt termiä kaikkien hyväksymällä tavalla. Kun lukee neutotieteitten edustajien, esim. Antonio Damasion kirjoja ja vertaa hänen käsityksiään tunnetun henkisen gurun Eckhart Tollen vastaaviin, huomaa, että kaverit puhuvat jostain täysin eri asiasta. Kumpikin kertoo korkeammista ja matalammista tietoisuuden sfääreistä, mutta käsitykset menevät täysin ristiin.

Deepak Chorpa väittää, että kaikki on tietoisuutta tai mieltä. Aine ja kaikki esineet ihmiset mukaan lukien ovat sen luomuksia. Mieli ja tietoisuus eivät ole sama asia, eikä suomennettuja kirjoja lukemalla aina tiedä, ovatko ne kirjoittajan mielestä sitä vai eivät. Suomessa Timo Klemola on valaissut asiaa kirjassaan Mindfulness Tietoisuuden harjoittamisen taito. Hän pysyttelee tiukemmin maan pinnalla.  Lainaan häntä: ”Kun länsimainen ihminen on alkanut ihmetellä itseään ja ympäröivää maailmaa, hän on alkanut etsiä kysymyksiinsä vastauksia itsensä ulkopuolelta. Hän on etsinyt maailmalle ulkopuolista luojaa, löytänyt jumalansa. Tutkiessaan sitten maailmaa tarkemmin hän on kehittänyt pitkälle tieteitä. Idässä vastausten etsiminen on kurottautunut toiseen suuntaan, kohti ihmisen tietoisuutta. ”

Klemola väittää, että idän ajattelun mukaan kaikki on tietoisuutta. Joten jos haluamme ymmärtää itseämme ja maailmaa, meidän on tutkittava sitä. Näin saamme selville, mitä ulkoinen maailma ja sisäinen maailma todella ovat. Näin äärimmäisyyksien harojat päätyvät sitten Tolleiksi ja Chopriksi.

Väite, että meditaation kaltaiset harjoitteet auttavat ihmisiä saavuttamaan totuuksia, ovat varmaan totta rajatussa mielessä. Ajatellaan, että mieli tekee jatkuvasti virheitä tiedostamisprosessissa, koska se tulkitsee maailmaa jatkuvasti omien intressiensä ja ennakkokäsitystensä kautta. Harjoittamalla mieltä oppii näkemään todellisuuden selkeämmin ja tarkemmin ilman vääristymiä.

Sitten voi alkaa epäillä, mikä on se todellisuus, jonka siinä tavoittaa. Ihan kvanttifysiikkaan ei taideta päästä.

Lännessä mielen tutkiminen on edennyt aivojen tutkimisen tasolle. Asiaa tutkitaan siis edelleen ulkoapäin, vaikka toki siinä ajatuksiakin analysoidaan. Aivot hajotetaan neuronien toiminnan tasolle ja yritetään päästä myös tietoisuuteen käsiksi sitä kautta. Klemola väittää, että ”mielen toiminnat eivät palaudu aivofysiologiaan.” Neurotieteitten edustajat, esim. Chris Frith, puolestaan sanovat, että mielessä ei tapahdu mitään ilman että aivojen aineessa ei tapahtuisi jotain. Aivojen aineessa puolestaan voi tapahtua paljonkin ilman että ihmisen tietoisuus niitä mitenkään rekisteröisi. Klemola on toki oikeassa siinä, että tietoisuustaidot eivät parane sillä, että tietää jonkin aivoissaan muuttuneen harjoituksen myötä. On sitten eri asia väittää, että mielen toiminnot eivät palaudu aivofysiologiaan. Korkeintaan voi todeta, että asiaa ei ymmärretä riittävästi, jotta tietäisi, missä mielessä väite on tosi.

Aivojen toiminnoista suurin osa pysyttelee tietoisen mielen ulottumattomissa. Kun idän tietäjät väittävät, että kaikki mitä maailmasta tiedämme, saamme tietoisuuteen tulevien aistihavaintojemme kautta, kuva on vähintään vajavainen. Esimerkiksi värien voi väittää olevan vain ihmisen mielessä. Ne ovat aivojen omia luomuksia eikä niitä ulkoisessa todellisuudessa oikeastaan ole olemassa. Joten kun harjoittaa mieltään riittävästi, oppiiko erottamaan värien asemesta sähkömagneettisen aaltoliikkeen eri aallonpituudet tuosta vaan suoraan ilman että aivot vääristävät ne väriaistimuksiksi? Epäilen.

Mindfulnesin kaltaisilla harjoitteilla voi toki, mikäli näitä Klemoloita on uskominen, saavuttaa mielenrauhan ja parantaa ihmisyyttään. Eivät ne mitään turhakkeita ole. Mutta jotta todella perin pohjin ymmärtäisimme ihmisen tietoisuuden ja mielen toiminnot, tarvitsemme myös länsimaista tiedettä. Buddhalaiset opit ovat ehkä tosia omalla tasollaan ja selittävät oman pienen siivunsa mielen toiminnoista. Mutta se siivu ei ole kovin kattava.