Edward Westermarck ja naisen asema

Sosiologi, sosiaaliantropologi ja moraalifilosofi Edward Westermarck (1862-1939) on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista tiedemiehistä. Hän oli Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin professori. Samoin hän teki pitkän akateemisen uran London School of Econimisissa. Häntä lainataan tieteellisissä teksteissä edelleen.

Suomessa häntä ei kovin hyvin tunneta. Hänen maailmalla runsaasti huomiota saanut kirjansa The History of Human Marriage ilmestyi 1891, mutta suomennettiin 1932. Ruotsinnos ilmestyi sentään jo 1893. Kristinuskon ja moraalin suhdetta käsitellyt Christianity and Morals ilmestyi Lontoossa 1939 ja suomeksi 1984.  

Westermarck oli agnistikko, joka ei uskonut jumalaan. Hän väitti, että kristinusko vaikutti negatiivisesti moraaliin. Hän mukaansa moraaliarvot perustuivat tunteisiin eikä mitään objektiivisia moraalitotuuksia ole. Evoluutioteoria riitti selittämään moraalitunteitten synnyn ilman taivaallista lähdettä.

Westermarck puolusti naisten oikeuksia, vaati homoseksuaalisuuden rangaistavuuden poistamista ja avioerolainsäädännön liberalisointia. Kun nämä yhdistetään ateismin kannattamiseen, ei liene mikään ihme, että kristinuskoa suosiva mielipidevalta katsoi parhaaksi, että typerä vain suomea osaava kansa oli parempi jättää rauhaan Westermarckin radikaaleilta ajatuksilta.

Nykyaikana tasa-arvoisena avioliittona pidetään sitä, että myös homoliitot sallitaan. 1800-luvun lopulla täysin toisen tason epätasa-arvo vallitsi ihan tavallisissa heteroliitoissa. Vaimo ei ollut yhdenvertainen lainsäädännöllisesti aviomiehen kanssa. Laki vuodelta 1889 Suomessa totesi seuraavaa: ”Kun mies ja vaimo ovat vihityt, on mies vaimonsa oikea edusmies ja kantakoon vastuunsa hänen puolestaan ja ja hallitkoon pesää alempana säädetyllä rajoituksella.”  Aviomiehellä oli valta vaimon henkilökohtaiseen toimintaan ja omaisuuteen. Vaimolla ei ollut omistusoikeutta, liikkumisvapautta eikä oikeustoimikelpoisuutta.

Avioliittolainsäädäntö uudistettiin Suomessa niin, että mies ja vaimo tunnustettiin yhdenvertaisiksi 1929.

Westesmarck väitti, että naisten alisteinen asema Euroopassa oli ennen kaikkea kristinuskon ja sen epäedullisen naiskäsityksen syytä. Hän ei syyttänyt asiasta Jeesusta vaan Paavalia. Tämän näkemyksen mukaan patriarkaalinen miesvalta oli luterilaisen uskonopin perusteissa. Vaimo oli yhdenvertainen uskonasioissa, mutta alisteinen miehelleen yhteiskunnallisessa asemassaan.  

Kun tätä vertaa nykyiseen keskusteluun homoseksuaalien oikeuksista, eikö vain tämä Paavalin pakana sielläkin putkahda esiin. Kun tiukan linjan kristityt väittävät, että homoseksuaalisuus on syntiä, he vetoavat Uuden testamentin Paavalin roomalaiskirjeen kohtiin  1:26-27. Ja kuten tavallista, normaaliin järkevyyteen luottavat teologit väittävät, että ei siinä puhuta oikeastaan homoista  vaan ihan jostain muusta. Heille on turha kertoa, että järkevintä olisi luopua koko Raamatusta.

 Westermarckin aktiivinen unohtaminen Suomessa saattaa siis perustua hänen uskonnonvastaisuuteensa. Siitä hyvän kuvan antaa seuraava lainaus:

”On väitetty, että [...] ihmissuvun kaikki hyve ja hyvä käyttäytyminen saavat kiittää synnystään kristillistä uskontoa, että se on ollut Euroopan moraalisen kehityksen päälähteenä. Olen tutkinut sitä vaikutusta, joka kristinuskolla on ollut sekä moraaliin yleensä että sosiaalisen ja moraalisen elämän eri haaroihin, ja päätynyt toisenlaisiin johtopäätöksiin.”

Lähteen olen käyttänyt kirjaa Niina Timosaari: Edward Westermarck – totuuden etsijä.