Kristilliset perhearvot ovat ehdoton ehto sille, että kansamme pysyy
kasassa. Niihin eivät kuulu samaa sukupuolta olevien parien perheet. Koska
niitä jo esiintyy ja koska jopa lainsäädäntömme sellaiset sallii, olemme tuhon
tiellä?
Kristinuskon ideologinen ydin löytynee Uudesta testamentista. Sieltä
nämäkin kristilliset perhearvot siis kumpuavat? Joten käymme etsimään näiden
arvojen perustaa Jeesuksen sanomisista.
Heikki Räisästä voi pitää asiantuntijana, kun kristillisyydestä on puhe. Tämä
jo edesmennyt teologi oli kansainvälisesti arvostettu ja Suomessa jonkin verran
hyljeksitty. Hän kiteytti Jeesuksen suhteen
konservatiivien ihastelemiin perinteisiin arvoihin näin: ”Mainitse
kolme asiaa, joita Jeesus väheksyi. Miten olisi koti, uskonto ja isänmaa?” Se siitä. Tällä en tarkoita, että kyseiset
asiat olisivat sinänsä kaihdettavia, vaan sitä, että Jeesuksen taivaallista pelastusta
painottavan julistuksen näkökulmasta ne olivat lähes turhia. Uskonnon kohdalta
ehkä siinä mielessä, että tuon ajan perinteinen juutalaisuus sai mennä.
Suorat lainaukset kertovat oman todistuksensa.
Mark.3.31-35: ”Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni? … Se, joka tekee Jumalan
tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” Luukkaan evankeliumissa Jeesus
vaatii seuraajiltaan, että näiden pitää vihata omaisiaan. Uudessa
raamatunkäännöksessä asiaa on sievistely ”vaatimalla” seuraajilta valmiutta
luopua omaisistaan. Mutta jos nykyaikana perheen jäsenet alkaisivat noudattaa
Jeesuksen perhearvoja, olisimme tuhon tiellä vielä varmemmin kuin hylkäämällä
ne.
Meidän on siis pakko olettaa, että kun
kristillisistä perhearvoista puhutaan, niillä ei tarkoiteta Jeesuksen vaateista
johdettuja arvoja. Ne syntyivät ajan kanssa kristinuskon kehittyessä.
Räisäsen kirjassa Mihin varhaiset kristityt uskoivat
kerrotaan, että ensimmäisen vuosisadan uskovien joukossa naisilta ei evätty
hengellistä arvovaltaa eikä johtajuutta. Paavali mainitsee naispuolisia
työtovereitaan, joita hän arvostaa suuresti. Hänen kerrotaan toisaalta vaatineen, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Sitä koskevia lauseita naispastorit toki yrittävät tulkita niin, että voivat väittää puheoikeutensa perustuvan Raamatun sanaan. Toisella vuosisadalla naisten
johtajuus joutui arvostelun kohteeksi ja kolmannella sitä ei enää juuri
suvaittu. Uskovan naisen ihanne oli syrjäänvetäytyvä, seurakunnissa
aktiivisesti miehelleen alistuva perheenäiti.
Suomi on luterilainen yhteiskunta, joten sen
kristilliset perhearvot ovat peräisin Lutherilta, eikö vain? Joten ”hallinta on
aviomiehellä, jolle aviovaimon on pakko Jumalan käskystä olla kuuliainen. Mies
johtaa kotia, yhteiskuntaa, käy sotaa, puolustaa omaisuutta, varjelee maata ….
Nainen sitä vastoin istuu kotona kuin seinään isketty naula. … Samoin kuin
simpukka kuljettaa kotiaan mukanaan, kuuluu myös naisen olla aina kotona ja
huolehtia talonsa asioista.” Ei muuta
kuin syyttämään Sanna Marinia ja Li Anderssonia kristillisten perhearvojen
loukkaamisesta ja vaatimaan näiden paluuta kodin helmaan.
Sanotaan, että uskovat lyövät ihmisiä Raamatulla päähän. Toisaalta minäkin
uskomattomana lyön heitä Raamatun lauseilla takaisin. Se on helppoa ja
houkuttelevaa. Perhearvojen loukkaamiset liittyvät kai enimmäkseen
tasa-arvoisen avioliittolain tapaisiin uudistuksiin. Niitä vastustavat poimivat
esiin Raamatun lauseita, joiden perusteella ne luokitellaan kuolemansynneiksi.
Mooseksen
kirjassa väitetään toki aivan selkeästi, että ”jos mies makaa miehen kanssa
niin kuin naisen kanssa maataan, molemmat ansaitsevat kuoleman.” Papit, jotka
kannattavat homoparien vihkimistä, yrittävät (kuinkas muuten?) tulkita tätä
Raamatun lausetta niin, että se ei oikeastaan liity homouteen mitenkään.
Lainaan
netistä löytämääni Martti Nissisen mielipidettä. Hän sanoo, että Raamatun
tekstien kirjoitusaikaan vallitsi patriarkaalinen ja hierarkkinen
sukupuolijärjestelmä, jossa tasaveroisia sukupuolisuhteita ei oletettu. Kahden
samaa sukupuolta olevan suhteessa ei ollut mitään väärää, jos kumpikaan ei
joutunut toteuttamaan väärää roolimallia. Ainoat mahdolliset kahden miehen roolit, jotka tulevat mieleen, ovat täysivaltainen kansalainen ja orja.
Jos toinen joutui seksisuhteen vuoksi
pois hänelle määrätyltä paikalta hierarkiassa, asia tuomittiin. Anaaliyhdynnässä
tapahtui siis se synti, että toinen mies alisti toisen samanveroisen alleen,
mikä oli kauhistuttava kuoleman vaativa teko. Siis molemmille? Toisen syy oli
siis se, että mokoma alistui tai oli heikompi?
Nissisen selitys ei kuulosta kovin vakuuttavalta. Tuon ajan ihmisillä ei ollut biologista homoseksuaalisuuden käsitystä, joten he
eivät ajatelleet seksuaalisuudessa olevan sekä luonnonvastaisia että luonnonmukaisia
muotoja samassa mielessä kuin nykyaikana. Siihen liittyi vain yhteiskunnallisia tapoja ja asenteita. Joten jos
niitä rikkoi, ansaitsi kuolemantuomion? Kun siis nykyajan kristitty vaatii
homoseksuaalisen yhdynnän rankaisemista, hänen pitäisi uskonnollisen perinteen
valossa perustella se sanomalla, että se on vastoin yhteiskunnan vakiintuneita
käytäntöjä. Jumalan sanaa tässä ei voi soveltaa homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen, koska Raamatun kirjoittamisen aikoina ei tiedetty, että homoseksi on homoseksiä?
Olen ottanut lähtökohdakseni sen, että kristillisten
arvojen alkuperä löytyy Raamatuista. Käytännössä vaikka niiden arvovaltaa painotetaan, kristillisiksi
katsottujen oppien muodostuminen on käynyt ja käy koko ajan läpi kehitystä.
Räisänen toteaa esimerkiksi, että vaikka Katekismus väittää ilmaisevansa
suppeasti Raamatun keskeisen sisällön, olisi oikeampaa sanoa, että ”se esittää
luterilaisen uskontulkinnan Raamatulla höystettynä. ” Joten kristilliset
perhearvot ovat nekin ajan henkeen sopeutuneita, mutta niiden väitetään olevan täysin
raamatuista peräisin ihan vain varmemmaksi vakuudeksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti