Kristillisiä perhearvoja

Kristilliset perhearvot ovat ehdoton ehto sille, että kansamme pysyy kasassa. Niihin eivät kuulu samaa sukupuolta olevien parien perheet. Koska niitä jo esiintyy ja koska jopa lainsäädäntömme sellaiset sallii, olemme tuhon tiellä?

Kristinuskon ideologinen ydin löytynee Uudesta testamentista. Sieltä nämäkin kristilliset perhearvot siis kumpuavat? Joten käymme etsimään näiden arvojen perustaa Jeesuksen sanomisista.

Heikki Räisästä voi pitää asiantuntijana, kun kristillisyydestä on puhe. Tämä jo edesmennyt teologi oli kansainvälisesti arvostettu ja Suomessa jonkin verran hyljeksitty. Hän kiteytti Jeesuksen suhteen  konservatiivien ihastelemiin perinteisiin arvoihin näin: ”Mainitse kolme asiaa, joita Jeesus väheksyi. Miten olisi koti, uskonto ja isänmaa?”  Se siitä. Tällä en tarkoita, että kyseiset asiat olisivat sinänsä kaihdettavia, vaan sitä, että Jeesuksen taivaallista pelastusta painottavan julistuksen näkökulmasta ne olivat lähes turhia. Uskonnon kohdalta ehkä siinä mielessä, että tuon ajan perinteinen juutalaisuus sai mennä.

Suorat lainaukset kertovat oman todistuksensa. Mark.3.31-35: ”Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni? … Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” Luukkaan evankeliumissa Jeesus vaatii seuraajiltaan, että näiden pitää vihata omaisiaan. Uudessa raamatunkäännöksessä asiaa on sievistely ”vaatimalla” seuraajilta valmiutta luopua omaisistaan. Mutta jos nykyaikana perheen jäsenet alkaisivat noudattaa Jeesuksen perhearvoja, olisimme tuhon tiellä vielä varmemmin kuin hylkäämällä ne.

Meidän on siis pakko olettaa, että kun kristillisistä perhearvoista puhutaan, niillä ei tarkoiteta Jeesuksen vaateista johdettuja arvoja. Ne syntyivät ajan kanssa kristinuskon kehittyessä.

Räisäsen kirjassa Mihin varhaiset kristityt uskoivat kerrotaan, että ensimmäisen vuosisadan uskovien joukossa naisilta ei evätty hengellistä arvovaltaa eikä johtajuutta. Paavali mainitsee naispuolisia työtovereitaan, joita hän arvostaa suuresti. Hänen kerrotaan toisaalta vaatineen, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Sitä koskevia lauseita naispastorit toki yrittävät tulkita niin, että voivat väittää puheoikeutensa perustuvan Raamatun sanaan. Toisella vuosisadalla naisten johtajuus joutui arvostelun kohteeksi ja kolmannella sitä ei enää juuri suvaittu. Uskovan naisen ihanne oli syrjäänvetäytyvä, seurakunnissa aktiivisesti miehelleen alistuva perheenäiti.

Suomi on luterilainen yhteiskunta, joten sen kristilliset perhearvot ovat peräisin Lutherilta, eikö vain? Joten ”hallinta on aviomiehellä, jolle aviovaimon on pakko Jumalan käskystä olla kuuliainen. Mies johtaa kotia, yhteiskuntaa, käy sotaa, puolustaa omaisuutta, varjelee maata …. Nainen sitä vastoin istuu kotona kuin seinään isketty naula. … Samoin kuin simpukka kuljettaa kotiaan mukanaan, kuuluu myös naisen olla aina kotona ja huolehtia talonsa asioista.”  Ei muuta kuin syyttämään Sanna Marinia ja Li Anderssonia kristillisten perhearvojen loukkaamisesta ja vaatimaan näiden paluuta kodin helmaan.

Sanotaan, että uskovat lyövät ihmisiä Raamatulla päähän. Toisaalta minäkin uskomattomana lyön heitä Raamatun lauseilla takaisin. Se on helppoa ja houkuttelevaa. Perhearvojen loukkaamiset liittyvät kai enimmäkseen tasa-arvoisen avioliittolain tapaisiin uudistuksiin. Niitä vastustavat poimivat esiin Raamatun lauseita, joiden perusteella ne luokitellaan kuolemansynneiksi.

 Mooseksen kirjassa väitetään toki aivan selkeästi, että ”jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, molemmat ansaitsevat kuoleman.” Papit, jotka kannattavat homoparien vihkimistä, yrittävät (kuinkas muuten?) tulkita tätä Raamatun lausetta niin, että se ei oikeastaan liity homouteen mitenkään.

 Lainaan netistä löytämääni Martti Nissisen mielipidettä. Hän sanoo, että Raamatun tekstien kirjoitusaikaan vallitsi patriarkaalinen ja hierarkkinen sukupuolijärjestelmä, jossa tasaveroisia sukupuolisuhteita ei oletettu. Kahden samaa sukupuolta olevan suhteessa ei ollut mitään väärää, jos kumpikaan ei joutunut toteuttamaan väärää roolimallia. Ainoat mahdolliset kahden miehen roolit, jotka tulevat mieleen, ovat täysivaltainen kansalainen ja orja.  

Jos toinen joutui seksisuhteen vuoksi pois hänelle määrätyltä paikalta hierarkiassa, asia tuomittiin. Anaaliyhdynnässä tapahtui siis se synti, että toinen mies alisti toisen samanveroisen alleen, mikä oli kauhistuttava kuoleman vaativa teko. Siis molemmille? Toisen syy oli siis se, että mokoma alistui tai oli heikompi?

Nissisen selitys ei kuulosta kovin vakuuttavalta. Tuon ajan ihmisillä ei ollut biologista homoseksuaalisuuden käsitystä, joten he eivät ajatelleet seksuaalisuudessa olevan sekä luonnonvastaisia että luonnonmukaisia muotoja samassa mielessä kuin nykyaikana. Siihen liittyi vain yhteiskunnallisia tapoja ja asenteita. Joten jos niitä rikkoi, ansaitsi kuolemantuomion? Kun siis nykyajan kristitty vaatii homoseksuaalisen yhdynnän rankaisemista, hänen pitäisi uskonnollisen perinteen valossa perustella se sanomalla, että se on vastoin yhteiskunnan vakiintuneita käytäntöjä. Jumalan sanaa tässä ei voi soveltaa homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen, koska Raamatun kirjoittamisen aikoina ei tiedetty, että homoseksi on homoseksiä? 

Olen ottanut lähtökohdakseni sen, että kristillisten arvojen alkuperä löytyy Raamatuista. Käytännössä vaikka niiden  arvovaltaa painotetaan, kristillisiksi katsottujen oppien muodostuminen on käynyt ja käy koko ajan läpi kehitystä. Räisänen toteaa esimerkiksi, että vaikka Katekismus väittää ilmaisevansa suppeasti Raamatun keskeisen sisällön, olisi oikeampaa sanoa, että ”se esittää luterilaisen uskontulkinnan Raamatulla höystettynä. ” Joten kristilliset perhearvot ovat nekin ajan henkeen sopeutuneita, mutta niiden väitetään olevan täysin raamatuista peräisin ihan vain varmemmaksi vakuudeksi?