Villi-ihmisten villeydestä

 

Rutger Bregman haluaa kirjassaan Hyvän historia kumota myytin siitä, että sivistymätön ihminen on väistämättä raakalainen. Väitetään, että itsekkäät pyrkimykset vievät tilaan, jossa ihmiset riistävät ja tappavat armotta toisiaan. Jos nykyinen koulutettu suomalainen joutuu olosuhteisiin, joissa pitää taistella jokaisesta elämiseen tarvittavasta hyödykkeestä, sivistys osoittautuu pintasilaukseksi. Se on opittu käyttäytymistapa, joka katoaa ääriolosuhteissa kuin tuhka tuuleen.

Bregman on täysin vastakkaista mieltä. Ihmiset ovat pohjimmiltaan kilttejä ja yhteistyökykyisiä elukoita. He ovat jotenkin evoluution aikana kesyttäneet itsensä niin, että Homo sapiens- nimen voisi vaihtaa Homo puppy-nimeen. Verrattuna vaikka neanderdalilaisiin nykyihminen on älyllisiltä kyvyiltään tyhmempi samalla tavalla kuin kesy koira on villiä sutta kyvyttömämpi. Ihmissuvun menestys ei perustu ylivoimaisiin älyllisiin kykyihin, vaan kykyyn tehdä yhteistyötä muidenkin kuin sukulaisten kanssa. Kyky on synnynnäinen eikä se tarvitse sivistyksiä eikä uskontoja taakseen.

Bregman kertoo siitä, miten sivistyneet länsimaiset ihmiset ovat käsittäneet Pääsiäissaarelta löytämiensä villi-ihmisten historian lähtien saaren löytämisestä 1722. Jared Diamond kiteytti kirjassaan Romahdus käsitysten pääpiirteet:

Polynesialaiset asuttivat saaren 900-luvulla ja väestö kasvoi vuosisatojen kuluessa 15 000 ihmiseen. Saarelaisten meitä eniten kiehtova harrastus oli valtavien moai-patsaitten rakentaminen. Se selitetään sillä, että saarella oli useita klaaneja, joitten päälliköt kilpailivat keskenään patsaitten koolla ja määrällä.

Patsaitten rakennus ja kuljetus vaati yhä enemmän miesvoimaa ja puuta ja mahtavia päälliköitä, jotka pystyivät tähän puuhaan pakottamaan. Puusto hävisi ja maa koki eroosion, joka vaikeutti maanviljelystä. Nälänhätä ajoi ihmiset sotiin, joiden myötä ihmisten määrä putosi siihen pariin tuhanteen yksilöön, jotka saaret löytänyt Jakob Roggeveen siellä tapasi. Asukkaat söivät nälkäänsä myös toisia saarelaisia. He olivat laihoja ja kurjia ihmisraukkoja. Patsaat olivat tuolloin kaikki kaatuneet tai tuhottu.

Jan Boersema alkoi tutkia näitä käsityksiä ja huomasi, että lähes kaikki väitteitä tukevat todisteet olivat vääriä. Roggeveen ei puhunut mitään nälkiintyneistä saarelaisista, vaan kertoi näiden olleen hyvinvoivia ja iloisia ihmisiä. Mitään tarvetta kannibalismiin ei ollut. Heillä ei ollut edes aseita, joita olisi voitu sotiin käyttää.

Saarella väitettiin olleen 15 000 asukasta, joten siitä vedettiin johtopäätös, että silloinen 2000 asukasta selittyi nälällä ja sodilla. Uusi arvio kertoi, että asukkaita ei ollut ollut tuota noin määrää enempää koskaan.

Tarve patsaitten veistoon selittyy sillä, että asukkaat tarvitsivat yhteisiä rituaaleja ja patsaitten teko tarjosi mukavaa yhdessä harjoitettavaa askaretta. Saarella on todettu olleen runsaita metsiä sen asuttamisen aikana, mutta selitys niiden häviämiseen on muuttajien mukana tullut polynesialainen rotta. Se lisääntyy niin, että yhdellä parilla voi periaatteessa kolmen vuoden kuluttua olla 17 miljoonaa jälkeläistä. Ylittää kyllä reilusti Suomeen muuttavien mamujen lisääntymiskyvyt.

Tämä mamu pystyi syömään puiden siemeniä niin, että puusto lopulta hävisi. Se ei tuonut mukanaan nälänhätää, koska se lisäsi viljelysmaata. Niillä sopi kasvattaa banaaneja, bataattia ja sokeriruokoa. Kotieläiminä saarelaisilla oli kanoja.

Sivistys saapui saarelle 1722 Roggeveenin laivan mukana. Se alkoi sillä, että merimiehet ampuivat jostain syystä kuoliaiksi kymmenkunta saarelaista. James Cook saapui saarella 1774. Hänen väitetään kuvanneen ihmiset pieninä, laihoina, arkoina ja surkeina. Myöhemmin on todettu, että Cook kertoi saarelaisten olleen eloisia, aktiivisia, hyvinmuodostuneita ja vieraanvaraisia. Väärä kuvaus on lähtöisin Thor Heyerdalilta.

Patsaat todettiin hylätyiksi 1800-luvun alkuun mennessä. Saarelaisten innon hiipumisen niiden tekemiseen voi selittää monin tavoin, mutta sovitaan tässä, että heitä ei vain enää huvittanut.

Sivistyneet kristityt perulaiset jatkoivat sivistystyötä 1862 laivaamalla 1407 saarelaista orjiksi. Perussa sivistyneet sairaudet alkoivat tappaa heitä. Näännyttävä työ kaivoksissa tappoi, jos sattui kulkutaudilta säästymään. Heidät palautettiin kansainvälisen painostuksen takia 1863 takaisin. Laivaussatamassa sattui olemaan merimies, jolla oli isorokko. Vapautettuja oli 470 ja näistä 15 % selvisi isorokon kynsistä saarelle takaisin. Yhdellä näistä oli isorokko ja tauti levisi saaren väestöön.

Epätoivo sai sairaat ihmiset tolaltaan. Ensimmäistä kertaa nähtiin heidän tappavan toisiaan. Monet tekivät itsemurhan hyppäämällä alas kalliojyrkänteiltä. Joten aikamoinen katastrofi vaadittiin, ennen kuin villi-ihmisistä tuli villejä.

Kaiken tämän jälkeen saarella oli 1800-luvun lopussa elossa 110 henkeä. Diamondin tapaiset ajattelijat ovat verranneet Pääsiäissaarta maapalloon. Saarelaisilla ei ollut veneitä, joilla päästä sieltä tuhoa pakoon kuten meilläkään ei ole avaruusaluksia.   Kertomus on paljon tehokkaampi, kun se väittää saarelaisten itse olleen syypäitä omaan tuhoonsa. Sen puolestaan aiheutti ihmisen luonteeseen kuuluvat ahneus ja aggressio.  Todellinen tuho tuli kuitenkin ulkoapäin sivistyneeksi kehuttujen ihmisten myötä.

Joten jos haluaa olla uskottava maailmanlopun profeetta, täytyy ennustaa, että alieenit sitten joskus? Pelkkä ilmastonmuutos ei riitä.

 

 

 

 

Epäluotettavat ateistit

 

 

Suomalaisten SS-miesten historiaa käsittelevän kirjan ilmestymisen aikaan tv:ssä eräs haastateltu dosentti kertoi, että SS-porukka oli ateistinen joukko-osasto. Netistä löysin artikkelin, jossa kerrottiin, että SS-mieheksi kelpasi minkä tahansa uskonnollisen kannan edustaja, kunhan ei ollut juutalainen eikä ateisti. Ateisteja syrjitään siis niin, että he eivät aina kelpaa edes ateistisen järjestön jäseniksi?

USA:ssa tehtyjen tutkimusten mukaan siellä ateisteja hyljeksitään enemmän kuin homoseksuaaleja. Ero on siinä, että uskonnottomiin ei luoteta, mutta homoja inhotaan.

Jälkimmäisten kammoaminen perustunee biologiaan. Normaali hetero kokee mielikuvat miesten välisestä seksistä vastenmielisenä. Tästä inhon tunteesta on vuosituhansia sitten jalostettu uskonnollisia ohjeita, jotka räikeimmillään ovat kehottaneet nämä tappamaan. Tästä ei ole vieläkään päästy eroon eikä luultavasti koskaan päästäkään. Sen voinee väittää perustuvan evoluution myötä syntyneisiin perinnöllisiin ominaisuuksiin, joita ei noin vain ”oikein ajattelemalla” pysty poistamaan. Joten homojen laaja yhteiskunnallinen hyväksyminen vaatii taakseen kulttuurin muodossa tapahtuvaa ”painostusta.”

Ara Norenzayanin Big Gods-kirjassa kerrotaan tutkimuksista, joissa etsittiin ateisteihin kohdistuvan epäluottamuksen selityksiä. Hän kertoo, että ”Mielipidetutkimukset ja meidän oma kokeellinen tutkimuksemme näyttävät, että ateisteihin, jotka ovat kulttuurisesti samanlaisia, luotetaan vähemmän kuin jopa ulkoryhmien jäseniin, jotka ovat uskonnollisesti, kielellisesti ja etnisesti erilaisia. Joten ateismin vastustuksen syyt eivät löydy tutuista selityksistä, kuten kuviteltu erilaisuus, ksenofobia tai yleinen toisenlaisuuden pelko.”

Norenzayan ehdottaa, että tämä selittyy sillä, että uskontojen yksi ihmisiä yhdistävä piirre on usko meidän tekojamme koko ajan vahtivaan yliluonnolliseen moraalinvartijaan. Jos sellaiseen uskoo, käyttäytyy hyvin. Olennon pitää olla siinä määrin kaikkitietävä, että pystyy näkemään kaikkien ihmisten teot. Vaikutusta voi hienosäätää lisäämällä olennolle ihmismäisiä ominaisuuksia, jotka saavat sen suuttumaan moraalisista rikkeistä ja rankaisemaan niistä.

Vahditut ihmiset käyttäytyvät hyvin. Vahtiminen voi olla kuviteltua ja se silti tehoaa. Eräässä tutkimuksessa firman kahviautomaatista otetusta kupillisesta sai maksaa itse valitsemansa summan tai olla maksamatta. Automaatin viereen asetettiin valokuva, jossa ihmiskasvot katsoivat automaattiin päin. Maksettujen rahojen summa kasvoi selvästi. Kun kuva otettiin pois, maksettiin vähemmän.

Epäluottamus ateisteja kohtaan syntyy siitä, että uskovat tietävät, etteivät nämä pidä itseään yliluonnollisen silmälläpidon kohteina. He eivät usko jumalalliseen moraalinvartijaan ja ovat epäluotettavia.

USA ei ole hyvä esimerkki länsimaisena esimerkkinä uskonnon ja ateismin suhteesta. Pohjoisissa hyvinvointivaltioissa ihmiset eivät tarvitse kuviteltua moraalinvartijaa ihmisten välisen luottamuksen takaamiseksi. Maalliset lain ja oikeuden tapaiset instituutiot ovat riittäviä vahtikoiria edellyttäen, että niihin voi luottaa.

Mikäli Hararia on uskominen myös liberalismi ja demokratia ovat uskontojen kaltaisia kuviteltuja juttuja, joita ei oikeasti ole olemassa. Mutta näiden kuvittelujen pohjalta syntyneet oikeuslaitoksen tuomarit, lakikirjat ja poliisit ovat aidosti olemassa olevia otuksia. Jumalat ja enkelit eivät taida ihan samalle olemassaolon tasolle päästä, mutta kaipa kirkko ja papit voivat toimia vahtikoirina uskonnon kuvitellun järjestyksen takaajina.

 

Tieteisuskosta

 

 Kun uskovien kanssa väittelee, he jokseenkin väistämättä syyttävät tieteellisesti asennoituvaa tieteisuskoiseksi vihjaten, että ei sinulla ole meitä kummempia perusteita väitteillesi. Joten yritin selvittää itselleni, mitä ihmettä tällä tieteisuskolla tarkoitetaan. Hankin Mikael Stenmarkin kirjan Tiedeusko ja todellisuuden rajat, jossa asiaa on selitelty. Se osoittautui silti melko hämäräksi käsitteeksi enkä lopulta ole ihan varma, onko moisia tiedeuskovia, siis näitä lähes rikollisia, edes olemassa. Ainoa tunnettu tiedemies, joka näyttäisi jotenkin kaikki kriteerit täyttävän, on Richard Dawkins.

Filosofit ovat esittäneet tiedeuskolle erilaisia määritelmiä. Esitän tässä Rik Peelsin jaottelun:

1)      Tieto-opillinen tiedeusko, jonka mukaan vain luonnontiede ja sen menetelmiä seuraavat muut tieteet voivat tarjota tietoa tai perusteita järkeville uskomuksille.

2)      Ontologinen tiedeusko, jonka mukaan ei ole olemassa muita kuin tieteelliselle tutkimuksella avoimia asioita.

3)      Moraalinen tiedeusko, jonka mukaan tiede tarjoaa arkijärkeä, filosofiaa ja uskontoja paremman perustan moraalille.

4)      Eksistentiaalinen tiedeusko, jonka mukaan tiede korvaa perinteiset pelastuskertomukset ja tarjoaa paremman perustan niiden saavuttamiselle.  

Kaksi ensimmäistä väitettä saavat epäilemättä kannatusta tieteen harjoittajien joukossa. Moraalinen ja eksistentiaalinen usko eivät ehkä niinkään. Eksistentiaalisen suhteen yleisin asenne lienee se, että pelastuskertomusten tarpeellisuus ainakin kristinuskon synneistä pelastumisen ja taivaaseen pääsyn versiona kiistetään tai katsotaan mahdottomaksi. Tosin posthumanismin kaltaisissa lähes tieteellisinä pidettävissä liikkeissä tarjotaan versiota, jossa ikuinen elämä on tarjolla tekniikan keinoin. Yksi vaihtoehto on se, missä aivojen sisältö siirretään mahtaviin kompuuttereihin ja pelastutaan kuolemalta sitä kautta. Tai että turmeltuvat elimet korvataan tarpeen mukaan koneversioilla. Joten ikuinen elämä tässä muistuttaisi vanhan vitsin mallia, jossa isäntä väitti kirveensä olevan ikivanha. Siihen oli vain laitettu uusi varsi joka viides vuosi ja uusi terä joka seitsemäs vuosi.

Yksi tiedeuskosta syytettyjen penkille istutetuista on edesmennyt Stephen Hawking. Hänet täytyy tuomita heikkouskoiseksi, jopa lähes kerettiläiseksi, ainakin sen perusteella, mitä hän sanoo kirjassa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa (s.31): ”Olen itse positivisti, enkä tämän ajattelun pohjalta osaa sanoa, mitä aika todella on. Voimme vain tähänastisten tietojemme perusteella laatia ajalle varsin hyvän matemaattisen mallin ja laskea siitä erilaisia ennusteita. ” Liekö tämä tuota ontologista tiedeuskoa aidoimmillaan?

Evoluutioteoria on ollut uskontojen suhteen varsinainen hirvitys. Richard Dawkins on väittänyt, että sen synnyttyä ateismi tuli lopulta älyllisesti mahdolliseksi. Luomiskertomus menetti asemansa ihmisen synnyn ja kehityksen ainoana selitysversiona. Ja kun alkuun oli päästy, tutkijat alkoivat etsiä moraalille ja etiikalle darwinistisia selityksiä. Näin kahden viimeisen kohdan sisältämille väitteille alettiin kehittää luonnontieteellisiä perusteita. Edward O. Wilson kehitti sosiobiologian ja totesi, että ”yhteiskuntatieteet ja humanistiset tieteet ovat viimeisiä biologian osa-alueita, joita ei ole vielä liitetty moderniin synteesiin. ” Tätä voi toki kutsua jo tieteisuskoksi aidoimmillaan.

Moraalin kehitystä on yritetty selittää mm. itsekkään geenin avulla. Jonkinlaisia tuloksia on saatu, mutta mitään lopullista ja vakuuttavaa teoriaa ei liene pystytty luomaan. Joten piispat voivat edelleen väittää, että tieteet eivät voi sanoa mitään moraalista ja arvoista. Kaipa hekin myöntävät, että ne pystyvät kertomaan, miten moraali on aikojen saatossa kehittynyt. Mutta edelleen on järkevää väittää, että tieteen keinoin  ei voi sanoa, onko joku moraalinen väite oikea vai väärä. Jos sanotaan, että tuolla tiedolla ei ole oleellista merkitystä käytännössä, sitä ei uskota. Joten kun Dawkins toteaa, että ei ole mitään syytä uskoa jonkun teologin pystyvän kertomaan, onko joku moraaliväite oikea tai väärä sen paremmin kuin jonkun tiedemiehenkään, taidamme olla niin pitkällä kuin on mahdollista yleensä päästä.

Toinen tieteeltä erossa pysymisen tapa vetoaa asioihin, joiden mielekkyys on kyseenalainen. Stenmark sanoo s. 201, että oma olemassaolomme on suurin mysteeri ja sitä tiede ei pysty ratkaisemaan. Uskonto pystyy? vetoamalla Jumalaan. He pysähtyvät tähän eivätkä mieti, miten suuri mysteeri olisi Jumalan olemassaolo. Juhlapuheissa toki julistetaan, että on se mysteeri. Sitäkään tiede ei pysty ratkaisemaan. Tai pystyy, mutta vastapuoli ei hyväksy vastausta ”jumalaa ei ole ” oikeaksi. 

Väittely tämän tyyppisistä asioista taitaa olla toivotonta siinä mielessä, että yksimielisyyttä on mahdoton saavuttaa.

 

 

Suuret Jumalat

 

Ventovieraitten ihmisten kykyä tehdä yhteistyötä on vaikea selittää darwinismin ja evoluution mekanismien avulla. Ara Norenzayan selittää kirjassaan Big Gods How Religion Tranformed Coopeeration and Conflict sen lisäämällä edellisten päälle uskonnon. Suurten ihmisjoukkojen yhdistyminen satoja miljoonia ihmisiä käsittäviksi valtioiksi vaati suuria kristinuskon ja islamin tapaisia uskontoja. Vasta nykyaikana on lähinnä Skandinaviaan syntynyt uudenlaisia yhteisöjä, joissa laki, poliisi ja muut yhteiskunnalliset instituutiot ovat korvanneet uskonnon roolin. Kirjailijaa lainaten ”nämä yhteiskunnat ateistisine enemmistöineen – jotkut niistä eniten yhteistyötä tekeviä, rauhanomaisimpia ja kukoistavimpia maailmassa - kiipesivät uskonnon tikkaita ja sitten potkaisivat ne pois.”

Lausunto on sekä imarteleva että ärsyttävä, mutta koetan sietää sen. Harari esittää kirjassaan Sapiens Ihmisen lyhyt historia samantapaisia ajatuksia. Hän määrittelee uskonnon ”inhimillisten normien ja arvojen järjestelmäksi, joka pohjautuu uskolle yli-inhimilliseen järjestykseen.” Tässä mielessä kommunismi on uskonto. Myös kapitalismi on ainakin Hararin mielestä sitä. Kristinuskossa yli-inhimillinen järjestys on samalla yliluonnollinen, mitä sitä se ei maallisissa ideologioissa ole. Mutta jos tarkastelee kapitalismin ilmenemistä globaalisti, niin joitain yli-inhimillisiä täysin ihmisyhteisöjen hallinnan ulottumattomissa olevia piirteitä siinä on. Jos niitä vastaan yrität pullikoida, tulee Trumpin tapaisia johtajia, joiden kannattajat raivoavat sinulle. Olet syntinen saatana kurja.

Norenzayan soveltaa kirjassaan evolutionaarisia, kognitiivisia ja sosiaalisia tieteitä ja kertoo sijoittavansa sosiaalisten uskontojen alkuperän geneettisen ja kulttuurisen evoluution yhdistelmään. Ei siis varsinaisesti puhtaasti uskontojen sisältöjä käyttävää argumentaatiota.

Metsästäjä-keräilijäyhteisöillä oli jonkinlaisia alkeellisia uskontojen ituja. Näiltä jumaluuksilta puuttui suurten jumalien voimat ja tietämys. Ne eivät juuri piitanneet ihmisistä saati näiden moraalisesta käytöksestä. Ei kirkkoja, ei pappeja, ei johtajia, jumalien kuvia, ei säännöllisiä uskonnollisia kokouksia, ei uskonnollista moraalia, ei uskoa kuolemanjälkeiseen elämään.

Yhteisöjen koon kasvaessa suuret jumalat lisääntyivät. Moraalin kytkentä uskontoon muuttui yleiseksi piirteeksi. Rituaalit ja muut uskon ilmaisut organisoitiin, tehtiin säännöllisiksi ja niiden muodot yhtenäistettiin. Yliluonnolliset olennot alkoivat rangaista ryhmän normien loukkauksia, kuten mm. petoksista, itsekkyydestä, uskottomuudesta ja ruokaa koskevien tabujen unohtamisista. Pelottelu yliluonnollisista rangaistuksista lisääntyy ja syntyvät erilaiset helvetin muodot ja ikuiset rangaistukset. Ja lohduksi pelastus niistä, kunhan tekee sitä tai tätä.  

 Suurten Jumalien vaikutusvallan kahdeksan periaatetta ovat:

1.       Ihmiset, joita tarkkaillaan, ovat kilttejä

2.       Uskonto on enemmän tilanteessa kuin henkilössä

3.       Helvetti on taivasta voimallisempi

4.       Luota ihmisiin, jotka luottavat Jumalaan

5.       Uskonnolliset teot puhuvat äänekkäämmin kuin sanat

6.       Jumalat, joita ei palvota, ovat impotentteja jumalia

7.       Suuret Jumalat suurille ryhmille

8.       Uskonnolliset ryhmät tekevät yhteistyötä kilpailun takia

Eräässä kokeessa asetettiin firman tilaan kahviautomaatti. Maksaminen oli vapaaehtoista eikä mitään summaa määrätty. Kun automaatin viereen asetettiin kasvokuva, jonka silmät katsoivat suoraan automaatin käyttäjää, ihmiset maksoivat säännöllisemmin ja enemmän kuin ilman kuvaa. Joten mitään todellista tarkkailua ei tarvita ja ihmisen käytöksen kiltillistämiseksi kelpaa kuviteltu kaikki näkevä ja tietävä Jumalakin. Moraalia auttaa, jos tätä Jumalaa kiinnostaa enemmän tarkkailla aviorikosten kuin liikennerikkomusten tekijöitä.  

Ihmiset käyttäytyvät paremmin sunnuntaisin ja kun he kokevat rangaistuksen uhkaa verrattuna taivaaseen pääsyn lupaukseen. Lempeän Jumalan voi uskoa katsovan synnin tekoja kohtuullisemmin. Tuota ”luota ihmisiin, jotka luottavat Jumalaan” voisi tarkentaa sanomalla, että ”samaan Jumalaan.” Meillä kristityt eivät välttämättä luota Allahiin uskoviin ja toisinpäin. Eivätkä Marxiin uskovat usko Trumpiin. Ja toisinpäin.

Kulttuuri ja elossapysyminen

 

Sekä elävät että elottomat otukset koostuvat pohjimmiltaan atomeista. Näin ainakin väitettiin aikaisemmin. Pätee se nykytiedonkin valossa, jos jätetään sana ”pohjimmiltaan” pois. Elävät organismit koostuvat soluista, jotka koostuvat molekyyleistä. Nämä ovat atomien muodostamia kohtuullisen kiinteitä ryhmiä. Atomit koostuvat kvarkeista ja elektroneista, jotka puolestaan ovat kvanttikenttien toiminnan tuloksia. Sanotaan, että ne ovat olemassa vain kenttien vuorovaikutuksen aikana. Tässä vaiheessa fyysikoilta loppuvat sanat, joilla asian voisi esittää ei-fyysikon ymmärtämin sanoin. Ja jos rehellisiä ollaan, niin eivät fyysikotkaan tiedä sanoja ja käsitteitä, joilla asian voisi selvästi ilmaista. Voi jopa olla, että ihmisaivojen kyvyt eivät enää riitä käsittämään ilmiöitä niin, että mistään ymmärryksestä voisi puhua.

Ihmisen kaltaiset oliot koostuvat miljardeista soluista, joiden yhteistoiminta meidät ja meidän mielemme tekee. Solujen yhteistoiminnan ydin ovat aivot, joita varten evoluutio on kehittänyt neuroneiksi kutsutut hermosolut. Ja jotenkin tästä kaikesta ovat siinneet ihmisten yhteiskunnat kulttuureineen, uskontoineen ja sotineen.

Eri filosofiat ovat selittäneet niitä eri tavoin. Nykyisin lienee selvää, että vasta aivojen toiminnan ymmärtäminen pystyisi edes jotenkuten mahdollistamaan filosofian, joka kykenisi pätevästi selittämään ihmisen mielen.  

Aloitan Damasion Itse tulee mieleen-kirjan ajatuksista, joissa hän lähtee yksittäisestä solusta ja laajentaa siitä ihmisen kaltaiseen miljardeja soluja käsittävään otukseen. Jopa yksittäisellä solulla täytyy olla tahto ja eräänlainen alkeellinen mieli, jonka avulla se yrittää toteuttaa elämänsä perustehtävän eli pysyä elossa. Samoin sillä täytyy olla arvojen alusta, lähtökohta, josta sitten laajennutaan ihmisen kaltaisen otuksen mieleen. Ja päädytään kertomukseen, jossa on syntynyt erillinen uskonnollisten ihmisten joukko, jonka jäsenet vakuuttavat, että ilman jumalaa ei olisi arvoja.

Ihmisellä on tietoisuus, mutta kaikilla elävillä ei sitä ehkä ole. Käsite on niin hämärä, että siitä ei voi olla varma. Eläimet tulevat toimeen hyvin ilman tietoisuutta. Se taas päätellään siitä, että niin tulee ihminenkin. Eräät tutkijat väittävät, että eivät tietä, mikä merkitys tällä ominaisuudella yleensä on. Voimme kuitenkin ajatella, että tietoisuus on myöhäinen kehitysvaihe ihmisen evoluutiossa. Näin on mahdollista, että arvon kaltaisia eteerisiä olioita on olemassa jo tietoisuudettomilla olioilla.

Damasio kuvittelee, vaikka väittää sen vaikeaa olevankin, tahdon ja halun yksittäiselle solulle. Tietoisuuteen saakka hänenkään rohkeutensa ei riitä. Monisoluisilla elollisilla tahto olisi sitten kaikkien sen solujen tahtojen summa. Ainakin jonkinlaista kompromissia vaaditaan, jotta tätä oliota voisi pitää yhden elollislajin edustajana.

Ihmismieleen ja tietoiseen toimintaan liittyviä termejä ovat toimijuus, arvo ja merkitys. Unohdetaan tietoinen toiminta ja ajatellaan vaikkapa Kaufmannin määrittelemää minimaalista molekulaarista autonomista toimijaa. Hän käyttää esimerkkinä bakteeria, joka ui glukoosigradienttia kohti. Otuksen on saatava energiaa pysyäkseen elossa. Sen täytyy siis pystyä havaitsemaan, valitsemaan ja toimimaan. Sillä on päämäärä, joten se toimii tähän päämäärään pyrkien. Sen myötä syntyvät sille arvot ja merkitykset. Se ei itse käsittele toimintaansa niin. Me elämän ymmärtämistä yrittävät ihmiset sälytämme sen niskoille näitä rasitteita. Uskoakseni se ei tuosta kovin kärsi.

Ihmisen kaltaisen eläimen elämän hallinta sisältää vähän enemmän toimintoja kuin minimaalisen molekulaarisen toimijan. Suuren määrän ehtoja on täytyttävä kehon sisällä. Hapen ja hiilidioksidin määrien on oltava sopivia. Veren happamuus ja kehon lämpötila eivät salli kovin suuria poikkeamia ihannetiloista. Sokeria, rasvaa ja proteiineja on saatava sopivat määrät. Jos näin ei ole, asia pitää korjata. Kehon automaattiset mekanismit hoitavat asiaa koko ajan ilman mielen tietoista tarvetta puuttua asiaan. Kun ihminen tuntee olonsa ikäväksi, hän tietää, että elimistö on hairahtunut pois ihannetilasta, mutta ei välttämättä ymmärrä, mikä on vialla. Ehkäpä hänen arvomaailmansa on vääristynyt ja on mentävä kirkkoon tai psykiatrin puheille?

Damasio lähtee perin maallisesta selityksestä ja väittää, että jokaisen elävän olennon olennaisin ominaisuus on se, että ruumiin kemioitten tasapainoarvot ovat sopivat terveellisen elämän näkökannalta. Näillä arvoilla on korkeampi henkinen ulottuvuutensa, mutta ensin lähdetään biologisesta arvosta. Se tarkoittaa elävän yksilön kamppailua elämän ylläpitämiseksi ja tästä syntyviin välttämättömiin tarpeisiin. Tätä varten ihminenkin kokee saavansa palkintoja ja rangaistuksia, jotka ohjaavat käytöstä. Näiden tuntemusten takana on joukko arvomolekyylejä. Niitä ovat mm. dopamiini, noradrenaliini, serotoniini, kortisoli, oksitosiini ja vasopressiini.

Arvo, on se sitten biologinen tai henkinen, liittyy ainakin epäsuorasti eloonjäämiseen. Ihminen arvostaa pelkän eloonjäämisen lisäksi myös omaa hyvinvointiaan, jota voi pitää eloonjäämisen laadun mittana. Väärät arvot koetaan kipuna ja oikeat mielihyvän tuntemuksina. Jos oikeat tuntemukset hankitaan kemiallisesti vaikka alkoholin avulla, on jo päädytty siihen, että tuntemuksia hankittaessa oikaistaan alkuperäisten biologisten keinojen ohi ja käytetään evoluution luomia mekanismeja täysin väärin. Seuraukset ovat elämisen kannalta haitallisia.

Damasion mielestä eliön kokeman arvon alkumuoto on luettavissa fysiologisten parametrien jakaumaan. Joten onnellisuuden voi siis ihan mitata ja antaa sille tarvittavat arvot, joihin pitäisi päästä? Siten ei muuta kuin pistämään kemikaaleja suoneen niin, että väärät arvot oikenevat.

Tunne-elämän kautta ihmiset kokevat kehonsa sisällä jyllääviä poikkeamia kemioitten tasapainoarvoista. Optimaalisista parametrien arvoista seuraa mielihyvän tunteita ja vaarallisista epämiellyttäviä ja kivuliaita tunteita. Ihmiset pystyvät tietoisesti aloittamaan korjaavia toimenpiteitä. Siis menemään vaikka kirkkoon ja pyytämään papilta syntien anteeksiantoa, jos sattuu olemaan katolinen.

Damasio erottaa toisistaan emootiot ja tunteet. Pelko, viha, suru ja inho ovat perusemootioita, joiden yhteys elossa selviämisen kanssa on selvä. ”Emootiot ovat evoluution kokoonpanemia monimutkaisia ja pääosin automaattisia toimintojen ohjelmia” kertoo Damasio. Ne ilmaantuvat pääosin kehon toimintoina kasvojen ilmeitten, asentojen kaltaisista näkyvistä merkeistä sisäelinten ja sisäisen ympäristön muutoksiin. Tunteet ovat sitten havaintoja siitä, mitä kehossa ja mielessä tapahtuu emootion aikana. Tietoisuuden puuttuessa eläin kokee emootioita, mutta ei niihin liittyviä tunteita. En tosin ymmärrä, miten esimerkiksi eläin voi olla vihainen ilman siihen liittyvää tunnetta. Käytännössä emme jokapäiväisessä kielenkäytössä erota näitä toisistaan Damasion määrittelemällä tavalla.

Yksisoluisella tumalla varustetulla eliöllä on mielestä ja tietoisuudesta riippumaton tahto elää ja hallita elämää niin kauan kuin geenit sen sallivat. Aivot laajentavat elossapysymiseen ja lisääntymiseen tarvittavaa keinovalikoimaa jopa ilman mieltä ja tietoisuutta. Näiden myötä säätelyn mahdollisuudet laajentuvat niin, että se ulottuu yhteiskuntien tasolle. Avuksi tulevat kulttuurilliset välineet: talous, uskonnot, lait, tiede, teknologia ja taide.

Mutta on koko ajan pidettävä mielessä, että kaikkien näiden takana on ihmisen elossapysymisen halun vaateet. Yhdistävä tekijä kulttuurin ilmiöitten ja elämän säätelyn välillä ovat emootiot. Niiden laukaisevat tekijät olivat alun perin suoraan elossa pysymiseen liittyviä kiihokkeita. Ehdollistumisen kaltaisten oppimisprosessien kautta eloonjäämisarvot kytkeytyvät sitten esimerkiksi omaelämäkerrallisiin tapahtumiin niin, että lopulta vaikka vihan kaltainen emootio laukeaa siitä, että näkee arabin polttavan USA:n lipun. Tai muslimi näkee pilapiirroksen Muhammadista.

Emootioita käynnistävien ärsykkeiden määrä ja laatu kasvavat näin lopulta äärettömän laajoiksi. Emotionaaliset arvot siirtyvät biologiaan liittyvistä arvoista kulttuurin sisältämiin arvoihin edellä olevien esimerkkien tavoin. Jollakin tavalla ne sitten liittyvät palkitsemiseen ja rankaisemiseen, koska nähtävästi kaikki ihmisten oppima perustuu lopulta näihin kahteen vastakkaiseen ilmiöön. Joten tämän myötä päädymme moraaliin ja hyvän ja pahan käsitteisiin.

Damasio lohduttaa meitä sillä, että ihmisillä on järki, jota voi käyttää säätämään emootioitten määräysvaltaa. Hän riistää heti perään osan tämän mahdista muistuttamalla järjen koneistojen tarvitsevan emootioita. Mutta ehkä järkeä voi käyttää niin, että sen toiminta ei vaadi vihan tai pelon tunteita. Vai voiko?

Materiaali on saatu Antonio Damasion kirjoista Itse tulee mieleen ja Tapahtumisen tunne. Kirjat ovat ilmestyneet Terra Cognita-kustantamossa Kimmo Pietiläisen suomennoksina. 

 

 

Tee minusta ateisti

 

 

AlfaTV esittää ohjelmasarjaa Tee minusta ateisti. Siinä ateisti Robert Brotherus ja Helsingin yliopiston ekumeniikan dosentti Veli-Matti Kärkkäinen keskustelevat (siis eivät väittele) uskontoon liittyvistä teemoista. Sarjan toisessa jaksossa kysyttiin, miksi uskontoja on niin monia ja miten valita niistä.

Keskustelijat ovat oppineita miehiä. Brotheruskin filosofian lisensiaatti. Se tarkoittaa, että he arvostavat toistensa kommentteja tyyliin ”tuo on toki totta, mutta toisaalta…” Kärkkäisen kanta on selvä: hän on vakaa kristitty, joka uskoo kristinopin dogmit karvoineen ja häntineen. Hän pystyy nielemään Jeesuksen ylösnousemuksen ja kolminaisuusopin täysin vaivatta. Tieteellinen koulutus ei ole päässyt pilaamaan hänen uskoaan. Brotherus on yhtä vakaa ateisti, mutta en tiedä, onko hänellä koskaan ollut uskoa, jonka tieteellinen koulutus olisi päässyt tuhoamaan.

Keskustelun seuraaminen tuo koko ajan mieleen väitteen, että tiede ja uskonto eivät ole ristiriidassa keskenään. Kärkkäinen korostaa sitä kertomalla, että sivistyneet teologit pystyvät uskomaan myös evoluutioon sillä pienellä lisäyksellä, että Jumala ohjaa sitä. Ylösnousemisen mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta saati siihen käytettävästä tieteellisestä analyysistä ei puhuta. Samoin kolminaisuusoppi jätetään tieteellisen tarkastelun ulkopuolelle.  Niissä noudatetaan perinteistä puolustusta, jonka mukaan ne ovat uskon asioita ja tieteen ulottumattomissa. Mutta eivät toki ristiriidassa tieteen kanssa?

Toinen kristinopin tieteellinen kyseenalaisuus on Jeesuksen elämä ja opit. Jeesuksen olemassaoloa historiallisena edes tavallisen elämän eläneenä henkilönä on epäilty. Kärkkäinen toteaa, että kukaan vakavasti otettava tutkija ei ole väittänyt, ettei Jeesus olisi joskus maan päällä kävellyt. Mielestäni Robert M. Brice esimerkiksi on vakavasti otettava epäilijä, mutta tietysti ekumenian dosentti ei häntä sellaisena pidä. Edelleen Kärkkäinen väittää, että meillä on Jeesuksesta runsaasti luotettavaa historiallista tietoa. Koska tämä tieto on lähinnä evankeliumeisssa, tulemme taas asiaan, joka on ristiriidassa tieteellisen käsittelyn tulosten kanssa. Sen mukaan evankeliumien arvo pätevinä elämäkertoina on lähes olematon. Joten kun Kärkkäinen kertoo, että ”meillä on satojen silminnäkijöiden todistus siitä, että hauta oli tyhjä”, niin kyseessä ei ole nykajan tapaisesta sanomalehdistä luettavissa olevasta tai teeveestä katsottavissa olevasta toimittajan tekemästä silminnäkijöitten haastattelukertomuksista valokuvineen. Meillä ei ole tätä Kärkkäisen väittämää tietoa missään tieteellisesti vakavasti otettavassa mielessä.

Toinen kristinuskon edustajien hellimä tarina on kertomus naisista, jotka todistivat Jeesuksen haudan olleen tyhjän. Sitä on painotettu kertomalla, että tuon ajan katsannossa naisten kertomalla ei ollut juuri todistusarvoa.  Joten kukaan, joka vakavissaan halusi sanomaansa uskottavan ei olisi moista sepittänyt. Siis sen täytyy olla totta?

Kärkkäinen väittää, että Luukas olisi evankeliumiaan kirjoittaessaan haastatellut silminnäkijöitä. Siis ihmisiä, jotka todistivat Jeesuksen ylösnousemista?  Tai ainakin tuota kuuluisaa haudan tyhjyyttä. Jeesus syntyi vuoden 0 paikkeilla (syntymän vuosiluku keksittiin 500-luvulla) ja kuoli 40-vuotiaana, kenties? Mitään varmaa historiallista tietoa ei ole.  Eri tutkijat ovat ajoittaneet Luukaksen evankeliumin ilmestyksen vuosien 80 ja 150 välille. On esimerkiksi arveltu, että kyseinen sanaseppo oli käyttänyt evankeliumia kirjoittaessaan Josephuksen teosta Juutalaisuuden muinaisajat, joka on kirjoitettu n. vuonna 95. Joten evankeliumia kirjoitettaessa oli Jeesuksen kuolemasta kulunut 60 vuotta ja silminnäkijöitten löytäminen ainakin tuolloin oli aika epätodennäköistä. Voihan olla, että Luukas tapasi heitä nuoruudessaan? Tosin netissä kerrotaan, että Luukas kuoli v. 84 jaa, joten aika hämärä on tämäkin tarina.

Kärkkäisen asenne kristinuskoon on uskovan asenne. Hän käsittää kristinuskon syntyä koskevien historiallisten todisteiden pätevyyden täysin toisella tavalla kuin historioitsijat, joilla tätä haittaa ei ole. Päättelyissä on näin liikaa pelkkään uskoon perustuvia johtopäätöksiä. Koska hän uskoo ylösnousemiseen, hän yrittää kasata hatarasta ja epäuskottavasta historiallisesta materiaalista tätä ehdotonta lopputulosta edes jotenkin tukevaa materiaalia. Tulos on sitten pelkkää uskon ilmausta sekin.

Luonnollisia uskomuksia

 Tieteitten ja uskontojen sanotaan olevan ristiriidassa keskenään. Eri tieteitä on melkoinen määrä, joten lienee syytä rajata tämä kina luonnontieteitten ja uskonnon väliseksi. 

Perinteisesti fysiikka ja biologia ovat tuottaneet materiaalia, jotka käsittelevät jumalien olemassaolosta väiteltäessä siihen soveltuvaa tietoa. Evoluutioteoria tarjoaa kristityille rakkaan luomiskertomuksen vaihtoehdoksi tieteellisen selityksen elämän synnylle, mistä syystä se on fundamentalistiuskovien vihan kohde. 

Ilkka Pyysiäinen toteaa Boyerin kirjan Ja ihminen loi jumalat esipuheessa, että Boyer jättää uskontojen totuudesta todistamiset teologeille ja eläköityneille luonnontieteilijöille.  Richard Dawkins on kirjoittanut uskontoa vastaan jo ennen kuin jäi eläkkeelle biologin näkökannalta. Victor J. Stenger oli fyysikko ja kirjoitti eläköityään runsaasti uskonnonvastaisia kirjoja. Häneen Boyerin letkautus toki sopii.  Boyer tosin tarkoitti lähinnä sitä, että yleensä yritykset selittää uskonto ovat olleet yksittäisiä huomioita, joiden on ajateltu riittävän selitykseksi siihen, miksi ihmiset uskovat jumalaan. Boyerin kaltaisten uskontotieteilijöitten teoriat yrittävät kattaa kaikki mahdolliset uskontoihin liittyvät ilmiöt. Länsimaiden parhaiten tuntemat kristinusko, islam ja juutalaisuus ovat vain pieni osa kaikesta niiden kirjosta. 

Tiedemiehet Stengerin tapaan yrittävät yleensä todistaa vain sen, että jumalia ei ole käyttäen hyväkseen luonnontieteitten tuloksia. Stenger painottaa sitä, että jos jumalien ominaisuudet määritellään riittävän tarkasti, ne on mahdollista todistaa tieteen keinoin olemattomiksi. Teologit eivät käy tätä taistelua reilusti siinä mielessä, että he noudattaisivat tieteellisen väittelyn sääntöjä. John Haught on lausahtanut, että ”uskovatko uudet ateistit vakavasti… että jos persoonallinen äärettömän kauneuden ja rajattoman rakkauden jumala todella on olemassa, todisteet tämän jumalan olemassaolosta voitaisiin koota yhtä halvalla kuin jonkin tieteellisen hypoteesin todisteet.” Tuosta voi sanoa, että ääretön kauneus ja rajaton rakkaus ovat epätieteellisiä termejä, joiden merkitys on hämärä. Joten Stengerin olettamaa riittävän täsmällistä ominaisuuksien määrittelyä Haught ei anna ja estää näin jumalansa olemassaolon tieteellisen käsittelyn. 

Uskontojen kukistaminen tieteitten avulla on tähän mennessä osoittautunut toivottomaksi. Stengerin todistelut kelpaavat hyvin minun kaltaiselleni eläköityneelle luonnontieteitten opettajalle. Tosin siitä ei siinä mielessä ole hyötyä, koska olin ateisti jo ennen hänen kirjojensa lukemista. Uskoni ei edes vahvistunut. Joten jumaliin uskominen/ei-uskominen perustuu täysin johonkin muuhun. Tieteellisiä todisteita ei kummassakaan katsannossa kaivata.   

Tavallinen kansalainen ei tiedä eikä välitä fysiikasta tai biologiasta. Tieteellinen tapa ajatella on hänelle täysin yhdentekevää. Hän päättelee kohtaamiensa väitteiden totuudet intuitiivisesti eikä punnitse niitä systemaattisesti. Kognitiotieteen edustajat ovat miettineet näitä ajattelutapoja perin pohjiin ja tulleet tulokseen, että uskonnon väitteitten täytyy olla jollain tapaa luonnollisia. Ne solahtavat ihmisten luonnostaan ilman varsinaista koulutusta kehittyneitten päättelykykyjen uomiin ja omaksutaan intuitiivisesti. Se tarkoittaa sitä, että aivot tekevät tietoisuuden ulottumattomissa aisteista saadusta ja muistissa olevasta informaatiosta  johtopäätöksensä. Ja niitä pidetään tosina eikä harkita sen enempää. 

Tieteen väitteet ovat tässä mielessä, ainakin korkeammalla kehitystasolla, luonnottomia. Intuitio haraa vastaan, joten ne on omaksuttavaa väkisin. Siis perin rasittavaa henkisesti.

Yksi esimerkki luonnollisista ajattelutaipumuksista on yrittää selittää tapahtumat agenttien toiminnan avulla. Se tarkoittaa, että tieteitten tapa käyttää selityksinä persoonattomia luonnonlakeja on intuitiolle vieras tapa. Selittämättömän selittää toimija, jolla on ihmisen tapaan haluja, aikomuksia ja tunteita. Jos ilmiön katsotaan olevan ihmisen kykyjen ulottumattomissa, sepitetään olio, jolla ne riittävät. 

Tutkijat ovat nimenneet taipumuksen lyhenteellä HADD (hypersensitive agency detection device). Siis turhan innokas toimijoita havaitseva ohjelma ihmisten aivoissa. 

Edellisen kaltaiset kognitiotieteen, kognitiopsykologian ja neurotieteitten tulokset eivät sinänsä todista jumalien olemassaolosta tai olemattomuudesta. Uskova voi todeta, että totta kai jumala loi ihmiselle kyvyn keksiä tai tuntea hänen olemassaolonsa. Uskomaton voi todeta, että kas, tuohan todistaa sen, miten voi uskoa olemattomia. 

Ainakin tulokset selittävät, miksi jumaliin uskominen on luonnollista eivätkä mitkään tieteelliset argumentit riitä uskontoja maailmasta poistamaan.