Suuret Jumalat

 

Ventovieraitten ihmisten kykyä tehdä yhteistyötä on vaikea selittää darwinismin ja evoluution mekanismien avulla. Ara Norenzayan selittää kirjassaan Big Gods How Religion Tranformed Coopeeration and Conflict sen lisäämällä edellisten päälle uskonnon. Suurten ihmisjoukkojen yhdistyminen satoja miljoonia ihmisiä käsittäviksi valtioiksi vaati suuria kristinuskon ja islamin tapaisia uskontoja. Vasta nykyaikana on lähinnä Skandinaviaan syntynyt uudenlaisia yhteisöjä, joissa laki, poliisi ja muut yhteiskunnalliset instituutiot ovat korvanneet uskonnon roolin. Kirjailijaa lainaten ”nämä yhteiskunnat ateistisine enemmistöineen – jotkut niistä eniten yhteistyötä tekeviä, rauhanomaisimpia ja kukoistavimpia maailmassa - kiipesivät uskonnon tikkaita ja sitten potkaisivat ne pois.”

Lausunto on sekä imarteleva että ärsyttävä, mutta koetan sietää sen. Harari esittää kirjassaan Sapiens Ihmisen lyhyt historia samantapaisia ajatuksia. Hän määrittelee uskonnon ”inhimillisten normien ja arvojen järjestelmäksi, joka pohjautuu uskolle yli-inhimilliseen järjestykseen.” Tässä mielessä kommunismi on uskonto. Myös kapitalismi on ainakin Hararin mielestä sitä. Kristinuskossa yli-inhimillinen järjestys on samalla yliluonnollinen, mitä sitä se ei maallisissa ideologioissa ole. Mutta jos tarkastelee kapitalismin ilmenemistä globaalisti, niin joitain yli-inhimillisiä täysin ihmisyhteisöjen hallinnan ulottumattomissa olevia piirteitä siinä on. Jos niitä vastaan yrität pullikoida, tulee Trumpin tapaisia johtajia, joiden kannattajat raivoavat sinulle. Olet syntinen saatana kurja.

Norenzayan soveltaa kirjassaan evolutionaarisia, kognitiivisia ja sosiaalisia tieteitä ja kertoo sijoittavansa sosiaalisten uskontojen alkuperän geneettisen ja kulttuurisen evoluution yhdistelmään. Ei siis varsinaisesti puhtaasti uskontojen sisältöjä käyttävää argumentaatiota.

Metsästäjä-keräilijäyhteisöillä oli jonkinlaisia alkeellisia uskontojen ituja. Näiltä jumaluuksilta puuttui suurten jumalien voimat ja tietämys. Ne eivät juuri piitanneet ihmisistä saati näiden moraalisesta käytöksestä. Ei kirkkoja, ei pappeja, ei johtajia, jumalien kuvia, ei säännöllisiä uskonnollisia kokouksia, ei uskonnollista moraalia, ei uskoa kuolemanjälkeiseen elämään.

Yhteisöjen koon kasvaessa suuret jumalat lisääntyivät. Moraalin kytkentä uskontoon muuttui yleiseksi piirteeksi. Rituaalit ja muut uskon ilmaisut organisoitiin, tehtiin säännöllisiksi ja niiden muodot yhtenäistettiin. Yliluonnolliset olennot alkoivat rangaista ryhmän normien loukkauksia, kuten mm. petoksista, itsekkyydestä, uskottomuudesta ja ruokaa koskevien tabujen unohtamisista. Pelottelu yliluonnollisista rangaistuksista lisääntyy ja syntyvät erilaiset helvetin muodot ja ikuiset rangaistukset. Ja lohduksi pelastus niistä, kunhan tekee sitä tai tätä.  

 Suurten Jumalien vaikutusvallan kahdeksan periaatetta ovat:

1.       Ihmiset, joita tarkkaillaan, ovat kilttejä

2.       Uskonto on enemmän tilanteessa kuin henkilössä

3.       Helvetti on taivasta voimallisempi

4.       Luota ihmisiin, jotka luottavat Jumalaan

5.       Uskonnolliset teot puhuvat äänekkäämmin kuin sanat

6.       Jumalat, joita ei palvota, ovat impotentteja jumalia

7.       Suuret Jumalat suurille ryhmille

8.       Uskonnolliset ryhmät tekevät yhteistyötä kilpailun takia

Eräässä kokeessa asetettiin firman tilaan kahviautomaatti. Maksaminen oli vapaaehtoista eikä mitään summaa määrätty. Kun automaatin viereen asetettiin kasvokuva, jonka silmät katsoivat suoraan automaatin käyttäjää, ihmiset maksoivat säännöllisemmin ja enemmän kuin ilman kuvaa. Joten mitään todellista tarkkailua ei tarvita ja ihmisen käytöksen kiltillistämiseksi kelpaa kuviteltu kaikki näkevä ja tietävä Jumalakin. Moraalia auttaa, jos tätä Jumalaa kiinnostaa enemmän tarkkailla aviorikosten kuin liikennerikkomusten tekijöitä.  

Ihmiset käyttäytyvät paremmin sunnuntaisin ja kun he kokevat rangaistuksen uhkaa verrattuna taivaaseen pääsyn lupaukseen. Lempeän Jumalan voi uskoa katsovan synnin tekoja kohtuullisemmin. Tuota ”luota ihmisiin, jotka luottavat Jumalaan” voisi tarkentaa sanomalla, että ”samaan Jumalaan.” Meillä kristityt eivät välttämättä luota Allahiin uskoviin ja toisinpäin. Eivätkä Marxiin uskovat usko Trumpiin. Ja toisinpäin.

Kulttuuri ja elossapysyminen

 

Sekä elävät että elottomat otukset koostuvat pohjimmiltaan atomeista. Näin ainakin väitettiin aikaisemmin. Pätee se nykytiedonkin valossa, jos jätetään sana ”pohjimmiltaan” pois. Elävät organismit koostuvat soluista, jotka koostuvat molekyyleistä. Nämä ovat atomien muodostamia kohtuullisen kiinteitä ryhmiä. Atomit koostuvat kvarkeista ja elektroneista, jotka puolestaan ovat kvanttikenttien toiminnan tuloksia. Sanotaan, että ne ovat olemassa vain kenttien vuorovaikutuksen aikana. Tässä vaiheessa fyysikoilta loppuvat sanat, joilla asian voisi esittää ei-fyysikon ymmärtämin sanoin. Ja jos rehellisiä ollaan, niin eivät fyysikotkaan tiedä sanoja ja käsitteitä, joilla asian voisi selvästi ilmaista. Voi jopa olla, että ihmisaivojen kyvyt eivät enää riitä käsittämään ilmiöitä niin, että mistään ymmärryksestä voisi puhua.

Ihmisen kaltaiset oliot koostuvat miljardeista soluista, joiden yhteistoiminta meidät ja meidän mielemme tekee. Solujen yhteistoiminnan ydin ovat aivot, joita varten evoluutio on kehittänyt neuroneiksi kutsutut hermosolut. Ja jotenkin tästä kaikesta ovat siinneet ihmisten yhteiskunnat kulttuureineen, uskontoineen ja sotineen.

Eri filosofiat ovat selittäneet niitä eri tavoin. Nykyisin lienee selvää, että vasta aivojen toiminnan ymmärtäminen pystyisi edes jotenkuten mahdollistamaan filosofian, joka kykenisi pätevästi selittämään ihmisen mielen.  

Aloitan Damasion Itse tulee mieleen-kirjan ajatuksista, joissa hän lähtee yksittäisestä solusta ja laajentaa siitä ihmisen kaltaiseen miljardeja soluja käsittävään otukseen. Jopa yksittäisellä solulla täytyy olla tahto ja eräänlainen alkeellinen mieli, jonka avulla se yrittää toteuttaa elämänsä perustehtävän eli pysyä elossa. Samoin sillä täytyy olla arvojen alusta, lähtökohta, josta sitten laajennutaan ihmisen kaltaisen otuksen mieleen. Ja päädytään kertomukseen, jossa on syntynyt erillinen uskonnollisten ihmisten joukko, jonka jäsenet vakuuttavat, että ilman jumalaa ei olisi arvoja.

Ihmisellä on tietoisuus, mutta kaikilla elävillä ei sitä ehkä ole. Käsite on niin hämärä, että siitä ei voi olla varma. Eläimet tulevat toimeen hyvin ilman tietoisuutta. Se taas päätellään siitä, että niin tulee ihminenkin. Eräät tutkijat väittävät, että eivät tietä, mikä merkitys tällä ominaisuudella yleensä on. Voimme kuitenkin ajatella, että tietoisuus on myöhäinen kehitysvaihe ihmisen evoluutiossa. Näin on mahdollista, että arvon kaltaisia eteerisiä olioita on olemassa jo tietoisuudettomilla olioilla.

Damasio kuvittelee, vaikka väittää sen vaikeaa olevankin, tahdon ja halun yksittäiselle solulle. Tietoisuuteen saakka hänenkään rohkeutensa ei riitä. Monisoluisilla elollisilla tahto olisi sitten kaikkien sen solujen tahtojen summa. Ainakin jonkinlaista kompromissia vaaditaan, jotta tätä oliota voisi pitää yhden elollislajin edustajana.

Ihmismieleen ja tietoiseen toimintaan liittyviä termejä ovat toimijuus, arvo ja merkitys. Unohdetaan tietoinen toiminta ja ajatellaan vaikkapa Kaufmannin määrittelemää minimaalista molekulaarista autonomista toimijaa. Hän käyttää esimerkkinä bakteeria, joka ui glukoosigradienttia kohti. Otuksen on saatava energiaa pysyäkseen elossa. Sen täytyy siis pystyä havaitsemaan, valitsemaan ja toimimaan. Sillä on päämäärä, joten se toimii tähän päämäärään pyrkien. Sen myötä syntyvät sille arvot ja merkitykset. Se ei itse käsittele toimintaansa niin. Me elämän ymmärtämistä yrittävät ihmiset sälytämme sen niskoille näitä rasitteita. Uskoakseni se ei tuosta kovin kärsi.

Ihmisen kaltaisen eläimen elämän hallinta sisältää vähän enemmän toimintoja kuin minimaalisen molekulaarisen toimijan. Suuren määrän ehtoja on täytyttävä kehon sisällä. Hapen ja hiilidioksidin määrien on oltava sopivia. Veren happamuus ja kehon lämpötila eivät salli kovin suuria poikkeamia ihannetiloista. Sokeria, rasvaa ja proteiineja on saatava sopivat määrät. Jos näin ei ole, asia pitää korjata. Kehon automaattiset mekanismit hoitavat asiaa koko ajan ilman mielen tietoista tarvetta puuttua asiaan. Kun ihminen tuntee olonsa ikäväksi, hän tietää, että elimistö on hairahtunut pois ihannetilasta, mutta ei välttämättä ymmärrä, mikä on vialla. Ehkäpä hänen arvomaailmansa on vääristynyt ja on mentävä kirkkoon tai psykiatrin puheille?

Damasio lähtee perin maallisesta selityksestä ja väittää, että jokaisen elävän olennon olennaisin ominaisuus on se, että ruumiin kemioitten tasapainoarvot ovat sopivat terveellisen elämän näkökannalta. Näillä arvoilla on korkeampi henkinen ulottuvuutensa, mutta ensin lähdetään biologisesta arvosta. Se tarkoittaa elävän yksilön kamppailua elämän ylläpitämiseksi ja tästä syntyviin välttämättömiin tarpeisiin. Tätä varten ihminenkin kokee saavansa palkintoja ja rangaistuksia, jotka ohjaavat käytöstä. Näiden tuntemusten takana on joukko arvomolekyylejä. Niitä ovat mm. dopamiini, noradrenaliini, serotoniini, kortisoli, oksitosiini ja vasopressiini.

Arvo, on se sitten biologinen tai henkinen, liittyy ainakin epäsuorasti eloonjäämiseen. Ihminen arvostaa pelkän eloonjäämisen lisäksi myös omaa hyvinvointiaan, jota voi pitää eloonjäämisen laadun mittana. Väärät arvot koetaan kipuna ja oikeat mielihyvän tuntemuksina. Jos oikeat tuntemukset hankitaan kemiallisesti vaikka alkoholin avulla, on jo päädytty siihen, että tuntemuksia hankittaessa oikaistaan alkuperäisten biologisten keinojen ohi ja käytetään evoluution luomia mekanismeja täysin väärin. Seuraukset ovat elämisen kannalta haitallisia.

Damasion mielestä eliön kokeman arvon alkumuoto on luettavissa fysiologisten parametrien jakaumaan. Joten onnellisuuden voi siis ihan mitata ja antaa sille tarvittavat arvot, joihin pitäisi päästä? Siten ei muuta kuin pistämään kemikaaleja suoneen niin, että väärät arvot oikenevat.

Tunne-elämän kautta ihmiset kokevat kehonsa sisällä jyllääviä poikkeamia kemioitten tasapainoarvoista. Optimaalisista parametrien arvoista seuraa mielihyvän tunteita ja vaarallisista epämiellyttäviä ja kivuliaita tunteita. Ihmiset pystyvät tietoisesti aloittamaan korjaavia toimenpiteitä. Siis menemään vaikka kirkkoon ja pyytämään papilta syntien anteeksiantoa, jos sattuu olemaan katolinen.

Damasio erottaa toisistaan emootiot ja tunteet. Pelko, viha, suru ja inho ovat perusemootioita, joiden yhteys elossa selviämisen kanssa on selvä. ”Emootiot ovat evoluution kokoonpanemia monimutkaisia ja pääosin automaattisia toimintojen ohjelmia” kertoo Damasio. Ne ilmaantuvat pääosin kehon toimintoina kasvojen ilmeitten, asentojen kaltaisista näkyvistä merkeistä sisäelinten ja sisäisen ympäristön muutoksiin. Tunteet ovat sitten havaintoja siitä, mitä kehossa ja mielessä tapahtuu emootion aikana. Tietoisuuden puuttuessa eläin kokee emootioita, mutta ei niihin liittyviä tunteita. En tosin ymmärrä, miten esimerkiksi eläin voi olla vihainen ilman siihen liittyvää tunnetta. Käytännössä emme jokapäiväisessä kielenkäytössä erota näitä toisistaan Damasion määrittelemällä tavalla.

Yksisoluisella tumalla varustetulla eliöllä on mielestä ja tietoisuudesta riippumaton tahto elää ja hallita elämää niin kauan kuin geenit sen sallivat. Aivot laajentavat elossapysymiseen ja lisääntymiseen tarvittavaa keinovalikoimaa jopa ilman mieltä ja tietoisuutta. Näiden myötä säätelyn mahdollisuudet laajentuvat niin, että se ulottuu yhteiskuntien tasolle. Avuksi tulevat kulttuurilliset välineet: talous, uskonnot, lait, tiede, teknologia ja taide.

Mutta on koko ajan pidettävä mielessä, että kaikkien näiden takana on ihmisen elossapysymisen halun vaateet. Yhdistävä tekijä kulttuurin ilmiöitten ja elämän säätelyn välillä ovat emootiot. Niiden laukaisevat tekijät olivat alun perin suoraan elossa pysymiseen liittyviä kiihokkeita. Ehdollistumisen kaltaisten oppimisprosessien kautta eloonjäämisarvot kytkeytyvät sitten esimerkiksi omaelämäkerrallisiin tapahtumiin niin, että lopulta vaikka vihan kaltainen emootio laukeaa siitä, että näkee arabin polttavan USA:n lipun. Tai muslimi näkee pilapiirroksen Muhammadista.

Emootioita käynnistävien ärsykkeiden määrä ja laatu kasvavat näin lopulta äärettömän laajoiksi. Emotionaaliset arvot siirtyvät biologiaan liittyvistä arvoista kulttuurin sisältämiin arvoihin edellä olevien esimerkkien tavoin. Jollakin tavalla ne sitten liittyvät palkitsemiseen ja rankaisemiseen, koska nähtävästi kaikki ihmisten oppima perustuu lopulta näihin kahteen vastakkaiseen ilmiöön. Joten tämän myötä päädymme moraaliin ja hyvän ja pahan käsitteisiin.

Damasio lohduttaa meitä sillä, että ihmisillä on järki, jota voi käyttää säätämään emootioitten määräysvaltaa. Hän riistää heti perään osan tämän mahdista muistuttamalla järjen koneistojen tarvitsevan emootioita. Mutta ehkä järkeä voi käyttää niin, että sen toiminta ei vaadi vihan tai pelon tunteita. Vai voiko?

Materiaali on saatu Antonio Damasion kirjoista Itse tulee mieleen ja Tapahtumisen tunne. Kirjat ovat ilmestyneet Terra Cognita-kustantamossa Kimmo Pietiläisen suomennoksina. 

 

 

Tee minusta ateisti

 

 

AlfaTV esittää ohjelmasarjaa Tee minusta ateisti. Siinä ateisti Robert Brotherus ja Helsingin yliopiston ekumeniikan dosentti Veli-Matti Kärkkäinen keskustelevat (siis eivät väittele) uskontoon liittyvistä teemoista. Sarjan toisessa jaksossa kysyttiin, miksi uskontoja on niin monia ja miten valita niistä.

Keskustelijat ovat oppineita miehiä. Brotheruskin filosofian lisensiaatti. Se tarkoittaa, että he arvostavat toistensa kommentteja tyyliin ”tuo on toki totta, mutta toisaalta…” Kärkkäisen kanta on selvä: hän on vakaa kristitty, joka uskoo kristinopin dogmit karvoineen ja häntineen. Hän pystyy nielemään Jeesuksen ylösnousemuksen ja kolminaisuusopin täysin vaivatta. Tieteellinen koulutus ei ole päässyt pilaamaan hänen uskoaan. Brotherus on yhtä vakaa ateisti, mutta en tiedä, onko hänellä koskaan ollut uskoa, jonka tieteellinen koulutus olisi päässyt tuhoamaan.

Keskustelun seuraaminen tuo koko ajan mieleen väitteen, että tiede ja uskonto eivät ole ristiriidassa keskenään. Kärkkäinen korostaa sitä kertomalla, että sivistyneet teologit pystyvät uskomaan myös evoluutioon sillä pienellä lisäyksellä, että Jumala ohjaa sitä. Ylösnousemisen mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta saati siihen käytettävästä tieteellisestä analyysistä ei puhuta. Samoin kolminaisuusoppi jätetään tieteellisen tarkastelun ulkopuolelle.  Niissä noudatetaan perinteistä puolustusta, jonka mukaan ne ovat uskon asioita ja tieteen ulottumattomissa. Mutta eivät toki ristiriidassa tieteen kanssa?

Toinen kristinopin tieteellinen kyseenalaisuus on Jeesuksen elämä ja opit. Jeesuksen olemassaoloa historiallisena edes tavallisen elämän eläneenä henkilönä on epäilty. Kärkkäinen toteaa, että kukaan vakavasti otettava tutkija ei ole väittänyt, ettei Jeesus olisi joskus maan päällä kävellyt. Mielestäni Robert M. Brice esimerkiksi on vakavasti otettava epäilijä, mutta tietysti ekumenian dosentti ei häntä sellaisena pidä. Edelleen Kärkkäinen väittää, että meillä on Jeesuksesta runsaasti luotettavaa historiallista tietoa. Koska tämä tieto on lähinnä evankeliumeisssa, tulemme taas asiaan, joka on ristiriidassa tieteellisen käsittelyn tulosten kanssa. Sen mukaan evankeliumien arvo pätevinä elämäkertoina on lähes olematon. Joten kun Kärkkäinen kertoo, että ”meillä on satojen silminnäkijöiden todistus siitä, että hauta oli tyhjä”, niin kyseessä ei ole nykajan tapaisesta sanomalehdistä luettavissa olevasta tai teeveestä katsottavissa olevasta toimittajan tekemästä silminnäkijöitten haastattelukertomuksista valokuvineen. Meillä ei ole tätä Kärkkäisen väittämää tietoa missään tieteellisesti vakavasti otettavassa mielessä.

Toinen kristinuskon edustajien hellimä tarina on kertomus naisista, jotka todistivat Jeesuksen haudan olleen tyhjän. Sitä on painotettu kertomalla, että tuon ajan katsannossa naisten kertomalla ei ollut juuri todistusarvoa.  Joten kukaan, joka vakavissaan halusi sanomaansa uskottavan ei olisi moista sepittänyt. Siis sen täytyy olla totta?

Kärkkäinen väittää, että Luukas olisi evankeliumiaan kirjoittaessaan haastatellut silminnäkijöitä. Siis ihmisiä, jotka todistivat Jeesuksen ylösnousemista?  Tai ainakin tuota kuuluisaa haudan tyhjyyttä. Jeesus syntyi vuoden 0 paikkeilla (syntymän vuosiluku keksittiin 500-luvulla) ja kuoli 40-vuotiaana, kenties? Mitään varmaa historiallista tietoa ei ole.  Eri tutkijat ovat ajoittaneet Luukaksen evankeliumin ilmestyksen vuosien 80 ja 150 välille. On esimerkiksi arveltu, että kyseinen sanaseppo oli käyttänyt evankeliumia kirjoittaessaan Josephuksen teosta Juutalaisuuden muinaisajat, joka on kirjoitettu n. vuonna 95. Joten evankeliumia kirjoitettaessa oli Jeesuksen kuolemasta kulunut 60 vuotta ja silminnäkijöitten löytäminen ainakin tuolloin oli aika epätodennäköistä. Voihan olla, että Luukas tapasi heitä nuoruudessaan? Tosin netissä kerrotaan, että Luukas kuoli v. 84 jaa, joten aika hämärä on tämäkin tarina.

Kärkkäisen asenne kristinuskoon on uskovan asenne. Hän käsittää kristinuskon syntyä koskevien historiallisten todisteiden pätevyyden täysin toisella tavalla kuin historioitsijat, joilla tätä haittaa ei ole. Päättelyissä on näin liikaa pelkkään uskoon perustuvia johtopäätöksiä. Koska hän uskoo ylösnousemiseen, hän yrittää kasata hatarasta ja epäuskottavasta historiallisesta materiaalista tätä ehdotonta lopputulosta edes jotenkin tukevaa materiaalia. Tulos on sitten pelkkää uskon ilmausta sekin.

Luonnollisia uskomuksia

 Tieteitten ja uskontojen sanotaan olevan ristiriidassa keskenään. Eri tieteitä on melkoinen määrä, joten lienee syytä rajata tämä kina luonnontieteitten ja uskonnon väliseksi. 

Perinteisesti fysiikka ja biologia ovat tuottaneet materiaalia, jotka käsittelevät jumalien olemassaolosta väiteltäessä siihen soveltuvaa tietoa. Evoluutioteoria tarjoaa kristityille rakkaan luomiskertomuksen vaihtoehdoksi tieteellisen selityksen elämän synnylle, mistä syystä se on fundamentalistiuskovien vihan kohde. 

Ilkka Pyysiäinen toteaa Boyerin kirjan Ja ihminen loi jumalat esipuheessa, että Boyer jättää uskontojen totuudesta todistamiset teologeille ja eläköityneille luonnontieteilijöille.  Richard Dawkins on kirjoittanut uskontoa vastaan jo ennen kuin jäi eläkkeelle biologin näkökannalta. Victor J. Stenger oli fyysikko ja kirjoitti eläköityään runsaasti uskonnonvastaisia kirjoja. Häneen Boyerin letkautus toki sopii.  Boyer tosin tarkoitti lähinnä sitä, että yleensä yritykset selittää uskonto ovat olleet yksittäisiä huomioita, joiden on ajateltu riittävän selitykseksi siihen, miksi ihmiset uskovat jumalaan. Boyerin kaltaisten uskontotieteilijöitten teoriat yrittävät kattaa kaikki mahdolliset uskontoihin liittyvät ilmiöt. Länsimaiden parhaiten tuntemat kristinusko, islam ja juutalaisuus ovat vain pieni osa kaikesta niiden kirjosta. 

Tiedemiehet Stengerin tapaan yrittävät yleensä todistaa vain sen, että jumalia ei ole käyttäen hyväkseen luonnontieteitten tuloksia. Stenger painottaa sitä, että jos jumalien ominaisuudet määritellään riittävän tarkasti, ne on mahdollista todistaa tieteen keinoin olemattomiksi. Teologit eivät käy tätä taistelua reilusti siinä mielessä, että he noudattaisivat tieteellisen väittelyn sääntöjä. John Haught on lausahtanut, että ”uskovatko uudet ateistit vakavasti… että jos persoonallinen äärettömän kauneuden ja rajattoman rakkauden jumala todella on olemassa, todisteet tämän jumalan olemassaolosta voitaisiin koota yhtä halvalla kuin jonkin tieteellisen hypoteesin todisteet.” Tuosta voi sanoa, että ääretön kauneus ja rajaton rakkaus ovat epätieteellisiä termejä, joiden merkitys on hämärä. Joten Stengerin olettamaa riittävän täsmällistä ominaisuuksien määrittelyä Haught ei anna ja estää näin jumalansa olemassaolon tieteellisen käsittelyn. 

Uskontojen kukistaminen tieteitten avulla on tähän mennessä osoittautunut toivottomaksi. Stengerin todistelut kelpaavat hyvin minun kaltaiselleni eläköityneelle luonnontieteitten opettajalle. Tosin siitä ei siinä mielessä ole hyötyä, koska olin ateisti jo ennen hänen kirjojensa lukemista. Uskoni ei edes vahvistunut. Joten jumaliin uskominen/ei-uskominen perustuu täysin johonkin muuhun. Tieteellisiä todisteita ei kummassakaan katsannossa kaivata.   

Tavallinen kansalainen ei tiedä eikä välitä fysiikasta tai biologiasta. Tieteellinen tapa ajatella on hänelle täysin yhdentekevää. Hän päättelee kohtaamiensa väitteiden totuudet intuitiivisesti eikä punnitse niitä systemaattisesti. Kognitiotieteen edustajat ovat miettineet näitä ajattelutapoja perin pohjiin ja tulleet tulokseen, että uskonnon väitteitten täytyy olla jollain tapaa luonnollisia. Ne solahtavat ihmisten luonnostaan ilman varsinaista koulutusta kehittyneitten päättelykykyjen uomiin ja omaksutaan intuitiivisesti. Se tarkoittaa sitä, että aivot tekevät tietoisuuden ulottumattomissa aisteista saadusta ja muistissa olevasta informaatiosta  johtopäätöksensä. Ja niitä pidetään tosina eikä harkita sen enempää. 

Tieteen väitteet ovat tässä mielessä, ainakin korkeammalla kehitystasolla, luonnottomia. Intuitio haraa vastaan, joten ne on omaksuttavaa väkisin. Siis perin rasittavaa henkisesti.

Yksi esimerkki luonnollisista ajattelutaipumuksista on yrittää selittää tapahtumat agenttien toiminnan avulla. Se tarkoittaa, että tieteitten tapa käyttää selityksinä persoonattomia luonnonlakeja on intuitiolle vieras tapa. Selittämättömän selittää toimija, jolla on ihmisen tapaan haluja, aikomuksia ja tunteita. Jos ilmiön katsotaan olevan ihmisen kykyjen ulottumattomissa, sepitetään olio, jolla ne riittävät. 

Tutkijat ovat nimenneet taipumuksen lyhenteellä HADD (hypersensitive agency detection device). Siis turhan innokas toimijoita havaitseva ohjelma ihmisten aivoissa. 

Edellisen kaltaiset kognitiotieteen, kognitiopsykologian ja neurotieteitten tulokset eivät sinänsä todista jumalien olemassaolosta tai olemattomuudesta. Uskova voi todeta, että totta kai jumala loi ihmiselle kyvyn keksiä tai tuntea hänen olemassaolonsa. Uskomaton voi todeta, että kas, tuohan todistaa sen, miten voi uskoa olemattomia. 

Ainakin tulokset selittävät, miksi jumaliin uskominen on luonnollista eivätkä mitkään tieteelliset argumentit riitä uskontoja maailmasta poistamaan.  

Neuroteologiaa

 

Tieteen ja uskonnon suhteissa on melkoisia ristiriitoja, vaikka niiden välinen henkinen sotiminen kielletäänkin jyrkästi. Fyysikot kertovat, että mitään jumalaa ei ole löytynyt. Evoluutioteoria selittää elämän kehityksen ilman luomista, mikä on tuottanut biologiasta fundamentalistiuskovien keskuudessa paholaisesta siinneen opin maineen.

Fyysikko Victor J. Stenger ennusti kirjassaan The New Atheism (2009), että tulevaisuudessa meillä on puhtaasti materiaalinen aivojen malli, joka on yhteensopiva kaikkien meidän havaintojemme kanssa. Se ei jätä mitään tilaa yliluonnollisille elementeille.

Stenger uskoi, että pian saamme lukea neuroteologeista, jotka puolustavat uskontoa neurotieteitten avulla. Hän kuvitteli kaiketi mielessään jonkinlaisia ei-materiaalista neurotieteen versiota. Ennustus ei liene aineettoman neuroteologian muodossa toteutunut. Määrittely kertoo, että ”Neuroteologia tutkii uskonnollisten kokemusten ja hermoston, erityisesti aivojen toiminnan korrelaatioita. Tutkimus tapahtuu laboratorioissa EEG- ja PET-tutkimuksina.”  

Tutkimus on täysin luonnontieteellisen materiaalista. Sen tutkijat käyttävät tieteellisiä menetelmiä siinä missä muutkin biologit. Ainoa ero tavalliseen neurotieteeseen on siinä, että kun sen edustajat tutkivat vaikka meditaation tuottamia muutoksia aivoissa, he mielellään tulkitsevat asian niin, että ihmisellä on näin kyky päästä yhteyteen yliluonnollisen kanssa. He olettavat sen olevan olemassa.  

Andrew B. Newbergin kirjassa Why God Won’t Go Away kerrotaan, mitä hän sai selville tutkiessaan meditoijan aivojen muutoksia tämän kokemina hurmion hetkinä. Kokija itse tulkitsi tuntemuksensa niin, että aika lakkasi olemasta, itsen rajat katosivat ja että hän oli yhtä kaiken olevaisen kanssa. Hän piti sitä korkeampana tietoisuuden tilana. Newberg käyttää kohtuullisempaa termiä ”muuttunut tietoisuuden tila.”

Newberg selittää kokemuksia viittaamalla posterior superior parietal lobe-aivojen osaan, mutta nimeää sen orientation association alueeksi, OAA. Sen tarkoitus on sijoittaa ihminen yksityiseen fysikaaliseen avaruuteensa: huolehtia pystyssä pysymisestä, laskea kulmia ja etäisyyksiä, yleensä mahdollistaa turvallinen liikkuminen fysikaalisissa ympäristöissä. Tämän takia sen pitää pystyä kehittämään selvä, vakaa tietämys itsen fysikaalisista rajoista. Sen tulee piirtää selvä ero yksilön ja kaiken muun välillä. Eli erottaa yksilö kaikesta muusta ei-itsestä.

Tätä varten alueen tulee saada jatkuvaa hermoimpulssien virtaa kaikista kehon aistimuksista. Kuvaukset osoittivat meditoivan henkilön tässä aivoalueessa ilmenevän poikkeavuuksia. Niiden Newberg arvelee johtuvan siitä, että aisti-informaation tulo oli jotenkin estetty. Alue toimi muuten normaalisti, mutta informaation puute estää sitä löytämästä ihmisen rajoja. Joten kokija ajattelee olevansa rajaton, yhteydessä kaiken kanssa, itsekästä itseä ei ole jne. Siis on päässyt toiseen epäilemättä korkeampaan todellisuuteen. Sen voi toki tulkita niinkin, että koska todellisuuden kokemus on aivojen luomus ja osa sen prosesseista lakkaa osin toimimasta, meditoija päätyykin alempaan todellisuuteen.

Newberg ei nähtävästi usko mihinkään kehosta erilliseen sieluun. Hän ajattelee, että aivot tekevät mielen.  ”Tiede ei pysty esittämään mitään tapaa mielelle ilmetä muuten kuin aivojen neurologisena toimintana. Ilman aivojen kykyä prosessoida eri tyypin sisäänsyöttöjä hyvin hienostuneilla tavoilla ajatukset ja tunteet, jotka muodostavat mielen, ei olisi olemassa. Aivot puolestaan eivät voi muuta kuin generoida ajatuksia ja tunteita, jotka ovat mielen peruselementit. Mieli ei voi olla ilman aivoja eikä aivot ilman pyrkimystä luoda mieltä. ”

Ihminen ei pysty kokemaan todellisuutta muuten kuin aivojensa tuotoksena. Mikään ulkomaailman suora havainto ilman aivojen välitystä ei mahdollinen. Newberg vetää tästä oudon (tai sanoisiko uskonnollisloogisen) johtopäätöksen. Hän vertaa uskonnollista kokemusta piiraan syöntiin. Aivot tuottavat siitä kokemuksen aistidatan ja erilaisten kognitioitten perustalta, mutta tämä kokemus on täysin ihmisen mielessä. Mutta se ei tarkoita, ettei piiras olisi todellinen ulkomaailman esine. Kun tutkijat sitten jäljittävät uskonnollisen kokemuksen neurologiset ilmentymät, Newbergin mielestä se ei todista sitä, ettei niiden takana olisi jokin todellinen ulkomaailman esine. Jumalakaan ei pääse mieleen ilman neurologisia prosesseja.

Jos tästä vetää ateistisloogisen johtopäätöksen, voi todeta, että neurologiset ilmiöt aivoissa eivät aina vaadi ulkopuolisesta todellisuudesta tulevaa informaatiota. Ilmiöitä ei voi pitää todisteina yliluonnollisuuksien olemassaolosta.

 

Jumalat eivät voi muuttaa ihmisten moraalia

 

 

Justin L.Barrett on esittänyt kirjassaan Born Believers luettelon, jossa ovat luonnolliseen uskontoon kuuluvat pääuskomukset. Niiden joukossa on väite, että ihmisten mielestä edes jumalat eivät voi muuttaa moraalisia käsityksiä. Ne ovat niillekin liian luonnollisia.

Uskontojen edustajat pitävät kiinni siitä, että Jumala määrää moraalin. Pyhissä kirjoissa esitetään kymmenen käskyn kaltaisia alkeellisia luetteloita, jotka joidenkin mielestä riittävät ohjaamaan ihmisten käytöstä niin, että mitään muuta ei tarvita. Tämä on tietysti älyllisessä mielessä täyttä roskaa.

Tieteellisesti moraalia tutkivat kieltävät jyrkästi, että moraali olisi täysin ihmisten omaa tuotantoa. Heitä kauhistuttaa syytös relativismista, jonka mukaan normit voisi määrätä täysin vapaasti, siis esittää säännöksi ihan mitä mieleen tulee. Joten koska jumalaa ei voi luojaksi hyväksyä, täytyy etsiä joku muu yli-inhimillinen auktoriteetti. Siksi julistetaan evoluutio.

Sosiaalinen kanssakäyminen ihmisryhmien sisällä on onnistunut tai epäonnistunut siitä riippuen, miten sitä ohjaavia sääntöjä on pystytty luomaan ja niistä kiinni pitämään. Tämä ei tarkoita kirjoitettua etiikkaa, vaan jokapäiväiseen elämään liittyviä käytäntöjä. Ne ryhmät, jotka ovat pystyneet pitämään ryhmän jäseniin kohdistuvan väkivaltaisen käytöksen kurissa ja ulkopuolisiin kohdistuvan tehokkaasti ohjattuna ryhmätyönä, ovat lisääntyneet enemmän ja heidän geeniperintönsä on levinnyt tehokkaammin. Ihmisiin on kehittynyt moraalitaju ja sen tuottamat moraaliset intuitiot ohjaavat käytöstä.

Asiaa on tutkittu lapsilla, mikä mahdollistaa sen tietämisen, mitkä käytöksen alueet ovat enemmän geneettisesti kuin kasvatuksellisesti määräytyneitä. On havaittu, että hyvin pienillä lapsilla on jo kehittynyt moraalinen arvostelukyky. 3-4 vuotiaat lapset tajuavat, että on väärin lyödä toista, vaikka sitä ei olisi selvästi kielletty. Kirkossa metelöinti on väärin vain, jos se on julistettu vanhempien taholta pahaksi käytökseksi.

Vaikka eettiset säännöt ovat ihmisen omaa tekoa, mitä tahansa ei voi sellaiseksi esittää. Ihmiseläimen luonto estää samaan tapaan kuin olisi mahdotonta määrätä leijonien eettiseksi säännöksi saaliseläimen tappamisen kielto.

Pascal Boyer toteaa kirjassaan Ja ihminen loi jumalat, että ”uskonto ei ole moraalin perusta, vaan juuri moraaliset intuitiot tekevät uskonnosta uskottavan.” Tarkoittanee sitä, että jos uskonnon ohjeet noudattavat ihmisissä luonnostaan olevaa moraalitajua, ne hyväksytään. Jos eivät, niin sitten papit ja teologit joutuvat tekemään runsaasti propagandaa saadakseen ihmiset uskomaan epäluonnollisia moraalisia sääntöjään.  

Filosofian ja uskonnon ero

 

Luc Ferry selittää kirjassaan Opi elämään: filosofinen käsikirja mikä hänen mielestään erottaa uskonnon ja filosofian. 

Ferry ajattelee, että ihminen on ainoa otus, joka tietää kuolevaisuutensa. Tietoisuus tästä on filosofioitten, uskontojen ja moraalin käyttövoimaa.

Filosofiat sisältävät opillisen teoriansa, käsityksensä moraalista ja pelastusoppinsa. Teorian luominen on yritys tehdä järkeä maailman menoon. Nykyaikana filosofia luottaa tieteisiin. Faktojen lisäksi yritetään selvittää myös, miten tietoa saadaan ja miten luotettavaa se on.

Emme elä yksin, vaan muiden ihmisten kanssa. Moraali liittyy kanssakäymiseen muiden kanssa: miten se onnistuu, jotta ihmisyhteisöt pystyvät toimimaan. Mitä sääntöjä tähän toimintaan täytyy liittää? Nykyisin moraalin alue ulottuu muihinkin eläimiin ja yleensä elolliseen luontoon. Eloton odottaa jo vuoroaan.

Filosofia tarkoittaa viisauden rakastamista, joten filosofin täytyy pyrkiä elämään viisaasti. Kuolemanpelko ei edistä tätä pyrkimystä, joten siitä pitää päästä eroon.

Filosofia ja uskonto eroavat toisistaan siinä, miten ne pyrkivät selittämään ihmisille pelastuksen kuoleman kynsistä. Lähtökohdat ovat vastakkaiset: filosofiat yrittävät tätä järjen avulla, uskonnot uskon. Ferry väittää, että filosofian suuntauksilla on omat pelastusoppinsa. Ne vain yrittävät selvitä asiasta ilman jumalia.   

Uskonnot pitävät ihmisten keskuudessa täysin ylivoimaista pelastusselitysten hallintaa. Filosofeilla on niskoillaan ylivoimainen tehtävä: täytyy olla realistinen ja luottaa järkeensä. Se vakuuttaa koko ajan, että ihminen kuolee yksilönä ja se siitä. Sitten pitää selittää, että kyllä hän silti jossain mielessä pelastuu. Ihmiset vain valitettavasti vaativat pelastukseltaan sen, että yksilö ainakin persoonana, jos sellainen on kehosta erillisen sielun sisältö, ei kuolekaan, vaan jää jotenkin eloon.

Epikuros (oli todennäköisesti filosofialtaan epikurolainen) kertoi, että kuolemaa ei tarvitse pelätä. Ja selitti täysin järjellisesti, että jos on elossa, kuolemaa ei ole. Jos on kuollut, elämää ei ole. Ei siis syytä huoleen. Tosi on. Jotta tuon avulla pääsisi kuolemanpelosta eroon, vaatii kyllä melkoista mielensä kouluttamista.

Kristinuskon synnyn aikoihin stoalaisuus oli vallitseva filosofinen suuntaus. Uskonto korvasi stoalaisen järjen käytön korostaminen uskolla ja nujersi filosofian varsin täydellisesti. Tosin lienee niin, että historian lukeminen antaa täysin väärän kuvan siitä, mikä merkitys filosofialla yleensä oli. Valtaosalle ihmisistä luultavasti ei minkäänlaista. Henkiset ylevyydet saatiin ajan uskonnoista. Joten kun Ferry selittää, miksi kristinusko niin täysin tyrmäsi stoalaisuuden, niin sen asemesta voisi ihmetellä sitä, miksi se tyrmäsi muut uskonnot. Ei ainakaan älyllisistä syistä.

Uskonnoista vapaa filosofointi on ollut, on ja tulee olemaan harvojen harrastus. Siihen sortuvat ne onnettomat, jotka eivät pysty sulattamaan väitteitä yliluonnollisten olioitten olemisista. Luultavasti heistäkin hyvin pieni osa. Suurin osa vain elelee, mikä lienee hyvä vaihtoehto sekin.